lauantai 27. kesäkuuta 2015

Saksalaistutkijat horjuttavat evolutionistisia lajirajoja karsimalla tiikereiden alalajit kahteen


Bengalintiikeri (Panthera tigris tigris). Kuva: Sumeet Moghe, Creative Commons. Uuden tutkimuksen mukaan tämä kissaeläin ei ole oma alalajinsa.




Joel Kontinen

Eläintieteilijät ovat otaksuneet, että tiikerit voidaan luokitella yhdeksään alalajiin, joista kolme on kuollut sukupuuttoon.

Tuore Science Advances -lehdessä julkaistu tutkimus haastaa tämän käsityksen. Andreas Wilting (Leibniz-Institut für Zoo- und Wildtierforschung) kollegoineen vertaili ja mittaili tiikereiden kalloja, kuvioita ja genetiikkaa ja päätyi siihen, että aiempaa luokittelua ei voida perustella vaan tiikerit voidaan luokitella kahteen alalajiin.

Myös dinosaurustutkijat ovat joutuneet myöntämään, että dinolajeja oli huomattavasti vähemmän kuin mitä ennen kuviteltiin.

Sata vuotta sitten uskottiin, että ihmisrotuja on viisi. Nyt niitä on yksi ainoa.

Samanlainen trendi nähtäneen piakkoin myös Homo-suvun alalajeissa, kunhan tarpeeksi ikivanhoja kalloja löytyy. Evolutionistien entiset kansikuvapojat neandertalinihminen ja Homo erectus ovat niin ikään käyneet entistä ihmismäisemmiksi. Ne saattavat ajan oloon myös häipyä niminä.

Ja esimerkiksi liikerit (leijonan ja tiikerin jälkeläinen) ja muut hybridit haastavat lajirajoja ja kertovat siitä, että Nooan ei tarvinnut ottaa kaikkien isojen kissaeläinten edustajia arkkiin.

Uusi tiikeritutkimus on Sciencen mukaan kiistanalainen. Se haastaa luutuneita darvinistisia käsityksiä eläinkunnasta ja lajeista ja kertoo myös siitä, että Genesiksen lajiensa mukaan periaate on edelleenkin varteenotettava näkemys.


Lähde:

Kupferschmidt, Kai. 2015. Controversial study claims there are only two types of tiger. Science (26.6.).