Joel Kontinen
Piispoilla ei ole tapana puhua synnistä. Irja Askola poikkesi äskettäin kuitenkin ruodusta. Hän puhui Helsingin Sanomille seitsemästä kuolemansynnistä: ylpeydestä, kateudesta, vihasta, laiskuudesta, ahneudesta, ylensyönnistä ja himosta.
Viime vuonna nämä paheet tulkittiin uudelleen Mäntän Serlachiuksen Göstä -museossa: yksinäisyys, lapsuuden loppu, eläinrääkkäys, köyhyys, nationalismi, vapaudenriisto ja ympäristötuho.
Helsingin hiippakunnan piispa ei mennyt näin pitkälle, mutta hän antoi uuden sisällön monille synneille. Hän ”puhuu kollektiivisesta synnistä, joka vie Suomea väärään suuntaan”:
”Ihmiset kaivautuvat omiin poteroihinsa ja seurustelevat vain samanmielisten kanssa. Sosiaalinen pääoma rapautuu, kun ihmiset eivät enää tunnista toistensa todellisuutta. Uskotaan, että oman kuplan totuus on paras totuus. Se on vääränlaista ylpeyttä.”
Sinänsä kiinnostava ajatus, mutta Raamatun mukaan ylpeys ei ole nurkkapatriootin synonyymi.
Piispa Askola painottaa synnin asemesta mieluummin Jumalan armoa, mutta niin tehdessään hän tulee hyväksyneeksi asioita, joita Raamattu selvästi osoittaa synniksi, esimerkiksi homosuhteet.
Humanistinen ajattelu hiipii piispan valittuihin selityksiin liki joka käänteessä, etenkin puhuttaessa synnin palkasta, joka apostoli Paavalin mukaan on kuolema:
”Synnin palkka tarkoittaa sitä, että menettää kontaktin itseensä ja läheisiin. Menettää elämänilon. Ei näe omaa arvoaan ainutlaatuisena ihmisenä. Silloin on kyseessä pystyyn kuollut ihminen.”
Liikkeellä on monenlaisia käsityksiä synnistä ja kristinopista niin meillä kuin muuallakin:
Porissa kysyttiin hiljattain, onko luominen kirkon opetuksen vastainen oppi.
Tiedelehdet taas tekivät orangista murhaajan, ikään kuin isot apinat ymmärtäisivät jotain synneistä ja rikoksista, joten piispan näkemykset sopivat hyvin tämän pahan ajan henkeen.
Lähde:
Junkkari, Marko. 2016. Piispa Irja Askola: Suomalaiset ovat sortuneet kollektiiviseen syntiin. Helsingin Sanomat (13.3.).
Tekstit
