Joel Kontinen
Nature kysyi vuonna 2013: "Onko Kuun alkuperä harvinaisempi tapahtuma kuin uskoimme, puuttuuko meillä jotain?"
Robin Canup kysyi Naturessa: “Kuu on riittävän suuri vakauttamaan planeettamme kiertoa ja pitämään maapallon polaarisen akselin vakaana muutaman asteen sisällä. Ilman sitä maapallon nykyinen kallistus vaihtelisi kaoottisesti kymmenien asteiden verran.”
Kuusta on tullut naturalistinen ongelma, jota ei ole osattu selvittää. Siitä on tullut myös naturalistinen dilemma.
Kukaan ei tiedä, miten kuu syntyi ja suosituin teoria ei näytä vastaavan kuun kemiallisen koostumuksen nykyisiä havaintoja.
Uudessa tutkimuksessa, joka julkaistiin 29. huhtikuuta, Nature Geoscience -lehdessä Japanin ja Yhdysvaltojen tutkijoiden ryhmä yritti ratkaista tämän kuun paradoksin:
Olipa kerran – noin 4,5 miljardia vuotta sitten, kun aurinkokunta oli vielä täynnä vauvaplaneettoja – yksi kiertoradaltaan suistunut kallio, joka oli suurin piirtein Marsin kokoinen. Se kääntyi väärään suuntaan Venuksen lähellä ja murskaantui yhä muodostuvaan, magnameren peittämään maahan. Tämän vieraan planetoidin murskatut jäännökset yhdessä joidenkin maapallosta murtuneiden palojen kanssa sulautuivat kiertoradalle planeettamme lähelle ja muodostuivat lopulta pyöreäksi, arpiseksi kuuksi, jonka tunnemme ja rakastamme. Näin teoria kertoo.
Ongelmaksi jää, miksi maa ja kuu ovat miltei samanlaisia ja kuun arvet näyttävät olevan jopa 100 kertaa odotettua nuoremmat.
Lähde:
Specktor, Brandon. 2019.The Moon Might Be the Frozen Leftovers from Earth's Ancient Magma Ocean Life Sciience (30.4.).
Tekstit
