Joel Kontinen
Selkärankaisten eläinten nikamien lukumäärän ero on äärimmäisen vähäistä nisäkkäissä, jotka eivät paetessaan juokse tai hypi –esimerkiksi niissä, jotka liikkuvat puissa, kuten apinat ja laiskiaiset. Tähän tulokseen antropologien ryhmä on päätynyt.
Työ keskittyy pyrkimykseen ymmärtää paremmin, miksi nisäkkäiden tietyt ominaisuudet pysyvät ajan kuluessa samanlaisina - ilmiö, joka tunnetaan evoluution stasiksena.
Evoluution stasis tarkoittaa evoluution ei-evoluutiota.
Huolimatta monimuotoisuuden kehittymisestä on olemassa monia samanlaisuuksia laajalla evolutiivisella etäisyydellä olevilla organismeilla. Erityisen huomionarvoista on nisäkkäiden kaulan (niskan) ja selän (rintakehän ja lannerangan) nikamien lukumäärä.
Lähes kaikilla nisäkkäillä on sama määrä kaulan nikamia, riippumatta siitä, kuinka pitkä tai lyhyt kaula niillä on - ihmiset, kirahvit, hiiret, valaat ja vesinokkaeläimet: kaikilla on täsmälleen seitsemän kohdunkaulan nikamaa New Yorkin yliopiston tohtorikoulutettava Jeff Spearin mukaan.
Tutkimuksessaan antropologit laskivat tuhansien yksilöiden nikamia lähes 300 nisäkäslajilta. Tutkijat vertasivat sitten niskan ja selän nikamien lukumäärän vaihtelua sellaisiin ominaisuuksiin kuin nopeus, elinympäristö, liikkuminen, selkärangan liikkuvuus, asento ja raajan käyttö.
Analyysit eivät näyttäneet osoittavan yhteyttä nikamien lukumäärän ja juoksunopeuden välillä. Pikemminkin tämä yhteys löytyi pääasiassa eläimistä, jotka oli mukautettu puusta riippuvaan ja muuhun ihmismäiseen käyttäytymiseen, jossa raajat pidetään jännittyneinä hitaalla kiipeämisellä ja riippumalla.
Laiskiainen on Luojan mestariteos.
Lähde:
New York University. 2019. Evolutionary backing found in analysis of mammalian vertebrae. Science Daily. (13 May).
Tekstit
