torstai 17. joulukuuta 2020

Nooan ajan vedenpaisumus todennäköisesti johti kahden dinosauruksen kuolemaan

 


Institute of Vertebrate Paleontology and Paleoanthropology/Photo courtesy of Elaine Chen.

Joel Kontinen


Kahden dinosauruksen hauta löydettiin Kiinasta. Tutkijan ajattelivat ensin, että niille oli käynyt niin kuin Pompeijin hautautuneille ihmisille, eli että ne olivat kuolleet kuumaan tuhkaan ja myrkkykaasuihin, mutta nyt American Geophysical Union (AGU) on esitellyt toista tapaa.

Dinoissa oli pehmeitä kudoksia.

Vanhempien maalajien kivijyvien osuus oli paljon suurempi kuin olisi ollut, jos dinosaurukset olisi hautautuneet samalla pyroklastisella virtauksella tai laharilla eli mutavyöryllä, joka loi ympäröivät kivet, mikä viittaa siihen, että aikaisemmat hypoteesit dinosaurusten kuolemasta "ovat epätodennäköisiä", johtava tutkija Elaine Chen, New Yorkin Columbian yliopiston perustutkinto-opiskelija, kertoi Life Sciencelle sähköpostitse. Chen suoritti tutkimuksensa harjoittelun aikana Lamont-Dohertyn observatoriossa Columbian Earth-instituutissa.

Virtaavat joet kuljettavat kuitenkin todennäköisesti useita vanhempia sedimenttejä. Ja jos dinosaurukset olisivat urassa, joka yhtäkkiä romahti heidän ympärillään tulvan jälkeen, se olisi säilyttänyt nivelletyt luurangot hienossa 3D:ssä, Chen sanoi.

Tutkimuksesta ei kannata kiinnittää huomiota vuosimiljooniin , ne ovat aina läsnä, kun on puhe dinosauruksista. Eli näin Nooan ajan vedenpaisumus on edelleenkin johtava selitys. 

Lähde:

Weisberger, Mindy. 2020. Stunningly preserved ‘Cretaceous Pompeii’ fossils may not be what they seem. Live Science  16.12.