perjantai 3. maaliskuuta 2023

Kadonnut lintu löytyi Madagaskrilta

 


Kuva: John C. Mittermeier

Joel Kontinen

Harvinainen lintu, jota ei ollut nähty 24 vuoteen, elää Madagaskarin metsissä. Tutkijat löysivät kolme yksilöä.

Dusky tetrakan, pienen, maassa asuvan metsälinnun havainnot saattavat vaatia ornitologian oppikirjojen kirjoittamisen uudelleen, sillä linnut nähtiin vuoristopurojen kivisillä rannoilla – joita ei aiemmin pidetty niiden suosimana elinympäristönä.

Dusky tetraka (Xanthomixis tenebrosa), oliivilintu, jolla on keltainen kurkku, sisällytettiin vuonna 2021 käynnistetyn suojeluyhteistyön Search for Lost Birds -listalle 10 etsityimmän listan joukkoon.

Joulukuusta lähtien kaksi hyväntekeväisyysjärjestön The Peregrine Fund -tiimiä on nähnyt kolme yksilöä. Tutkimusmatkat tehtiin metsiin korkeilla vuorenrinteillä, sillä juuri siellä on Madagaskarilla suurin osa jäljellä olevista metsäalueista.

Ensimmäinen ryhmä löysi yksilön saarella Masoalan niemimaalla puron läheltä käyttämällä sumuverkkoa, hienoa verkkoa, joka ripustetaan puiden väliin, jotta linnut sotkeutuivat siihen.

 

Lähde:

Wilson, Clare. 2023.  Rare bird not seen for 24 years found alive in Madagascan forests.  New Scientist 1.  3.