torstai 22. tammikuuta 2009

Vihreä Lanka sekoittaa symbolit



Daavidin tähti Codex Leningradensisssa, Vanhan testamentin käsikirjoituksessa vuodelta 1008. Kuva Wikipediasta.



Joel Kontinen

Vihreä Lanka ei loukannut juutalaisia julkaisemalla sarjakuvan, jossa Daavidin tähden sanotaan muistuttavan hakaristiä. Näin lehti itse väittää.

Meidän on ehkä turha odottaa, että juutalaiset alkaisivat polttaa Suomen lippuja ja boikotoida Nokian kommunikaattoreita. Niin olisi voinut käydä, jos lehti olisi erehtynyt pilailemaan Hamasin pyhillä symboleillä, joihin myös kuuluu eräs Koraanista tuttu profeetta.

Vihreä Lanka ei tietääkseni ole uutisoinut Hamasin tavasta teloittaa vääräuskoisia, siis kristittyjä, siksi että nämä eivät ole aina suostuneet liittymään Israelin vastaiseen vihanpitoon. Lehti ei myöskään ole julkaissut sarjakuvaa järjestöstä, joka on jo usean vuoden ajan tahallaan laukaissut tuhansia ohjuksia kouluihin ja päiväkoteihin ja surmannut kymmeniä siviilejä pommi-iskuissaan.

Mutta ilmeisesti juutalaiset ovat riittävän säyseä kohde vihreille.

Hakaristi on vanha uskonnollinen symboli. Adolf Hitleriksi nimensä vaihtanut entinen taitelija omaksui sen Saksan kansallissosialistien symboliksi. Symbolin ainakin osaksi arjalaiset juuret sopivat hyvin hänen ideologiaansa, joka oli saanut vaikutteita niin germaanisista luonnonuskonnoista kuin Charles Darwinin avoimen rasistisista ajatuksista.

Hakaristin ja Daavidin tähden samastaminen vaikuttaa tietoiselta loukkaukselta. Helsingin juutalaisen seurakunnan johtaja Rony Smolar piti sitä esimerkkinä klassisesta antisemitismistä.

Nojatuolifilosofien on monesti vaikeaa ymmärtää Lähi-idän kiemuroita, varsinkin kun vasemmalle kallellaan oleva liberaalisävytteinen media on kiinnostunut dramatiikasta eikä taustoista.

Vihreän liikkeen sarjakuvataiteilijalle olisi huomattavasti luontevampi kohde: Hamas. Järjestö ei neuvottele Israelin kanssa, koska sen ideologian mukaan Israelin valtiota ei ole olemassakaan. Mutta jostain syystä se on päättänyt laukaista raketteja olemattoman vihollisen kimppuun – varmuuden vuoksi siviilien keskeltä.

Hamas tietää, että olematon vihollinen ei voi enää omaksua uhrilampaan roolia vaan vastaa ohjusiskuihin. Käyttämällä siviilejä kilpenään se haluaa voittaa propagandasodan ja vahvistaa antisemitismiä.


Lähteet:

Mäkinen, Esa. 2009. Bjarne Kallis: Vihreiden lehti lyö juutalaisia hakaristillä. Helsingin Sanomat 20.1. http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Bjarne+Kallis+Vihreiden+lehti+ly%C3%B6+juutalaisia+hakaristill%C3%A4/1135242884456

Leipola, Lasse. .2009. Vihreä Lanka ei loukannut juutalaisia. Vihreä Lanka (20.1.)
http://www.vihrealanka.fi/uutiset/vihrea-lanka-ei-loukannut-juutalaisia: