tiistai 31. heinäkuuta 2012
Maantiede hukassa brittimedialta: Guardian veikkaa Tel Avivia Israelin pääkaupungiksi
Joel Kontinen
Lontoon olympialaisten alla BBC ei muistanut Israelin pääkaupungin nimeä. The Guardian taisi turvautua veikkaukseen. Sen versiossa pääkaupungin nimi on Tel Aviv.
Honest Reporting päätti kysyä Tel Avivin asukkailta, tiesivätkö he asuvansa Israelin pääkaupungissa. Yksikään haastateltu ei tiennyt tätä, ja joukossa oli esimerkiksi kaupungin pormestari:
sunnuntai 29. heinäkuuta 2012
Genesiksen aukkoteoria ei toimi
Mooses ei sovi yhteen Darwinin (tai edes Lyellin) kanssa. Jusepe de Riberon maalaus vuodelta 1638. Kuva Wikipediasta.
Joel Kontinen
Ristin Voitto –lehdessä on pitkään keskusteltu Genesiksen tulkintamalleista. (Lue lisää esimerkiksi tästä, tästä ja tästä.) Aukkoteorian mukaan Genesiksen ensimmäisen ja toisen jakeen välissä on miljoonia vuosia kestänyt aukko.
Moni vanhemman polven saarnamies yritti ratkaista geologian oletettujen vuosimiljoonien ja Genesiksen historiallisen tulkinnan välisen ristiriidan turvautumalla aukkoteoriaan, jonka mukaan alkuperäinen maailma tuhoutui Paholaisen kapinassa ja 1. Moos. 1:2-2:3 on uudelleenluominen.
Aukkoteorian ongelma on siinä, että se ei toimi. Sitä on mahdotonta yhdistää Genesikseen, jos haluaa pitää kiinni radiometrisistä iänmääritysmenetelmistä, joissa tosin on suuria ongelmia, koska kukaan ei voi olla varma lähtöoletusten paikkansapitävyydestä.
Varhaisimmat H. sapensin fossiilit on ajoitettu ainakin 160 000 vuoden ikäisiksi, jotkin hampaiden perusteella liki 400 000 vuoden ikäisiksi. Ja jos laskemme H. erectuksen mukaan, joudumme palaamaan puolitoista miljoonaa vuotta ajassa taaksepäin. Emme millään voi sijoittaa Moosesta tähän palapeliin.
Aukkoteorian kannattaja ei voi uskoa kirjaimelliseen vedenpaisumukseen, joka Nooan päivinä tuhosi muinaisen maailman. Vedenpaisumus sekoitti geologiset kerrostumat, joten vuosimiljoonia ei tarvita – eikä myöskään aukkoteoriaa.
lauantai 28. heinäkuuta 2012
Etäinen sukulaisemme - banaani?
Joel Kontinen
Aina vähän väliä joku nostaa esiin vanhan väitteen, jonka mukaan simpanssit ovat miltei ihmisiä, vaikka useat tutkimukset kertovat vallan muuta. (Lue lisää täältä ja täältä.)
Lienee hyvä muistaa, mitä professori Steve Jones, joka ei ole luomisen ystävä, sanoi kymmenisen vuotta sitten:
“DNA:stamme noin 50% on yhteistä banaanien kanssa, mutta se ei tee meistä puoliksi banaaneja vyötärön yläpuolelta tai edes alapuolelta.”
Ihmisessä on vieläkin vähemmän apinaa.
Lähde:
Steve Jonesin haastattelu ABC radion The Science Show’ssä 12.1. 2002.
torstai 26. heinäkuuta 2012
BBC hukkasi Israelin pääkaupungin – mutta Palestiinan löytyi
Tämä lippu ei BBC:n mukaan liehu Jerusalemin itäosassa. Kuva: Math Knight ja Zachi Evenor.
Joel Kontinen
BBC:n urheiluosasto tekee politiikkaa jo ennen Lontoon olympialaisten alkua. Se luettelee kisoihin osallistuvien maiden nimet ja pääkaupungit. BBC tietää kertoa, että Palestiina-nimisen valtion pääkaupunki on Itä-Jerusalem. Israelin pääkaupunkia se ei tiennyt.
Sivusto sai sen verran palautetta, että BBC myönsi tehneensä virheen. Uudessakaan versiossa ei Israelilla ole pääkaupunkia, mutta hallituksen kerrotaan istuvan Jerusalemissa ja suurlähetystöjen sijaitsevan Tel Avivissa.
BBC on ennenkin kehittänyt oman versionsa Israelin maantieteestä ja historiasta.
Lähde:
Plosker, Simon. 2012. BBC Olympic Coverage Declares East Jerusalem as Palestinian Capital . Honest Reporting (19.7.)
tiistai 24. heinäkuuta 2012
Raamattu ei tunne esiaadamillista maailmaa
Uniformitarismin popularisoija ja Charles Darwinin ystävä Sir Charles Lyell (1797 – 1875) yritti vapauttaa geologian Mooseksesta. Kuva Wikipediasta.
Joel Kontinen
Käsitys esiaadamilaisesta maailmasta nousi taas kerran esille RV-lehden lukijapalstalla (RV 30). Ajatus perustuu olettamukseen, että alkuperäinen luomakunta tuhoutui jo miljoonia vuosia ennen 1. Mooseksen kirjan luomisviikkoa.
Ajatus vuosimiljoonista sai alkunsa 1700-ja 1800-luvulla esitetystä geologisesta suuntauksesta, joka tunnetaan uniformitarismina. Sen mukaan menneisyyttä saa tulkita ainoastaan nykyisin vaikuttavien prosessien avulla. Uniformitarismin uranuurtajista Charles Lyell myönsi, että hänen päämääränsä oli vapauttaa tiede Mooseksesta (eli uskosta maailmanlaajuiseen vedenpaisumukseen.)
1800-luvulla teologit pyrkivät yhdistämään geologian pitkät ajanjaksot ja Mooseksen kirjoitukset. Yksi tunnetuimmista selitysmalleista oli aukkoteoria. Näin he saattoivat uskoa sekä kirjaimelliseen Genesikseen että geologian uusiin näkemyksiin.
Myöhemmin uniformitarismi sai tukea radiometrisistä iänmääritysmenetelmistä. Niihin kuitenkin liittyy monia oletuksia, joista suuri yleisö ei tiedä mitään.
Monet viime vuosien tieteelliset löydöt puhuvat vuosimiljoonia vastaan. Mammutin villasta on esimerkiksi eristetty DNA:ta, dinosaurusten luista pehmeitä kudoksia ja verisoluja ja timanteista ja hiilestä radiohiiltä (hiili-14:ää). DNA ja verisolut eivät voi millään kestää kymmeniä miljoonia vuosia.
Timanttien radiohiili edellyttää vielä vankempaa uskoa vuosimiljooniin, koska hiili-14:ää ei yksinkertaisesti pitäisi olla lainkaan jäljellä miljardien vuosien ikäisiksi oletetuissa timanteissa.
Perinteisessä näkemyksessä Genesiksestä ei ole tällaisia ongelmia. Siinä ei myöskään ole aukkoteorian teologisia ongelmia, koska Raamattu ei missään kohdin puhu esiaadamilaisesta maailmasta.
torstai 19. heinäkuuta 2012
Craig Venter näkee täsmällistä suunnittelua soluissa
J. Craig Venter vertaa solua tietokoneohjelmistoon. Kuva: PloS Biology.
Joel Kontinen
Biologisen suunnittelun kiistäminen alkaa olla äärimmäisen vaikeaa.
Bill Gatesin mukaan DNA on kuin tietokone-ohjelma mutta paljon mutkikkaampi. Nyt maailmankuulu biologi Craig Venter on samoilla linjoilla. Hän toteaa New Scientistille:
”Kaikki elävät solut, jotka me tunnemme tällä planeetalla, ovat ’DNA:n ohjelmiston’ ohjaamia biologisia koneita, jotka koostuvat sadoista tuhansista roboteista. DNA koodaa ne, ja ne toteuttavat täsmällisiä funktioita.”
Kaikki tuntemamme tietokoneohjelmat on suunniteltu. Yksikään ei ole syntynyt darvinististen prosessien avulla.
Lähde:
O'Connell, Claire. 2012. Passing the baton of life - from Schrödinger to Venter. New Scientist (13.7.).
maanantai 16. heinäkuuta 2012
Miksi ateistit pitävät Jeesusta esittävää patsasta uhkana?
Ateistit vaativat tämän patsaan poistamista. Kuva: ACLJ.
Joel Kontinen
Sotaveteraanien pystyttämä patsas on seissyt korkealla vuorenrinteellä Montanassa USA:ssa 60 vuotta. Nyt ateistit vaativat veteraaneja poistamaan patsaan – koska se esittää Jeesusta.
Ateisteille pitäisi olla yhdentekevää, mihin ihmiset uskovat, joten jos he olisivat johdonmukaisia, heidän ei pitäisi hermostua Jeesuksesta.
Mutta ilmeisesti he eivät ole täysin varmoja siitä, että heidän maailmankatsomuksensa heijastaa todellisuutta.
Järin suvaitsevia he eivät ainakaan ole.
Lähde:
Clark, Matthew. 2012. Defending the War Memorial Statue of Jesus Atheists Call a Sham. ACLJ (13.7.).
lauantai 14. heinäkuuta 2012
Enkeli-Elisa ja kadonnut totuus
Carl Heinrich Bloch: Enkeli lohduttaa Jeesusta. Tämäkin enkeli on kuvattu siivekkääksi, vaikka Raamattu ei tue tällaista tulkintaa. Kuva: Free Christ Images.
Joel Kontinen
Enkeli-Elisan tapaus on herättänyt laajaa keskustelua totuudesta ja moraalista. Kukaan ei tunnu tietävän, kuinka paljon itsemurhan tehneen koulukiusaamisen uhrin tapauksessa on totta.
”Länsimaisen moraalin rappio ei varsinaisesti ole uusi ilmiö”, toteaa toimittaja Aino Heikkonen Aamulehdessä. Heikkosen mukaan esimerkiksi kirkon vaikutusvallan heikkeneminen länsimaissa on jouduttanut moraalin rappiota.
Voinemme pitää ainakin koulukiusaamista osana tätä rappiota.
Kristillisestä perspektiivistä katsottuna absoluuttinen totuus on olemassa, joten kristityn olisi hyvä aina puhua totta. Kivien heittely ei silti ole kovinkaan kristillinen hyve. Lienee syytä välttää tuomitsemasta – etenkin asiassa, joka on pahasti kesken.
Yhteiskunnassamme on huomattavasti räikeämpiäkin epäkohtia kuin potentiaalinen taitelijanvapaus Enkeli-Elisan kertomuksessa.
Teologisesti Enkeli-Elisan tapaus on ongelmallinen pikemminkin siinä mielessä, että toisin kuin moni kuvittelee, ihmisestä ei koskaan voi tulla enkeliä. Raamattu kuvaa enkeleitä kuolemattomiksi henkiolennoiksi, joiden olemus eroaa oleellisesti ihmisen olemuksesta.
Vain ihminen luotiin Jumalan kuvaksi. Heprealaiskirjeen mukaan enkelit ovat palvelevia henkiä. Raamattu ei kerro, että enkelillä olisi siipiä. (Kerubit ja serafit taas kuvaillaan siivekkäiksi.)
Lähde:
Heikkonen, Aino. 2012. Kuka välittää totuudesta? Aamulehti 10.7., B14.
perjantai 13. heinäkuuta 2012
Uusi naula ”roska-DNA:n” arkkuun
Tämän olennon DNA ei tue evoluutiota. Kuva: George Shuklin, Wikipedia.
Joel Kontinen
Vielä muutama vuosi sitten roska- DNA oli evolutionistien dogmi, jota ei sopinut epäillä. Richard Dawkins ja muut kovan linjan darvinistit pitivät sitä liki absoluuttisena totuutena.
Mutta sitten aukot tiedoissamme alkoivat hiljalleen peittyä. Tutkijat ovat huomanneet, että proteiineja koodaamattomalla DNA:lla on entistä enemmän hyödyllisiä funktioita.
Hiljattain New Scientist myönsi, että hiiren “roska-DNA” sisältää valtavan määrän informaatiota, joka on välttämätöntä geenien toiminnalle.
Vaikka lehti ei hylännytkään harhaanjohtavaa termiä roska-DNA, se todellisuudessa myönsi, että tämä roska ei ole roskaa. Artikkelin kirjoittaja Hannah Krakauer totesi, että tutkijoiden tiedoissa on ollut ammottavia aukkoja, eivätkä he ole tienneet, mitä kaikkea DNA oikeastaan tekee.
Hiiren perimä ei tue darvinistista evoluutiota. Sen verran me ainakin tiedämme.
Lähde:
Krakauer, Hannah. 2012. Mouse 'junk' DNA vital for gene regulation. New Scientist (3.7.).
keskiviikko 11. heinäkuuta 2012
Mitä tekemistä “jumalhiukkasella” on Jumalan kanssa?
Tintoretto: Eläinten luominen (n. 1550). Kuva Wikipediasta. “Jumalhiukkanen” tuskin kykenee kertomaan meille mitään hiukkasten alkuperästä.
Joel Kontinen
Kun tähän asti pelkästään teoreettisena pidettyä hiukkasta aletaan kutsua jumalhiukkaseksi, voinemme epäillä, että se ei ole aivan tavallinen hiukkanen. Toisaalta mikään luomakunnassa ei ole täysin tavallista. Esimerkiksi pikkuruinen solu on täynnä hämmästyttävän tehokkaita nanomoottoreita ja näemme matematiikkaa kaikkialla luonnossa.
Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus CERN:in tutkijat joka tapauksessa pitävät Higgsin bosonin löytymistä merkittävänä läpimurtona, vaikka hiukkasen olemassaolo selviää lopullisesti vasta jatkotutkimuksissa.
Aineen alkuperästä se voinee kertoa yhtä paljon kuin painomuste kirjapainon synnystä.
DNA:n rakenteen selviäminen 1950-luvulla ja sitä seuranneet biokemian läpimurrot osoittivat, että solu on äärimmäisen mutkikas. Nyt näyttää siltä, että Higgsin hiukkanen kertoo aineen koostumuksen olevan mutkikasta.
Biologia, genetiikka, kemia ja nyt myös fysiikka kumoavat yksinkertaisen ja mekanistisen käsityksen luomakunnasta. Kaikki on tehty ihmeellisesti.
maanantai 9. heinäkuuta 2012
Iranilainen pastori Youcef Nadarkhani on ollut vangittuna laittomasti 1000 vuorokautta
Joel Kontinen
Kaikkien pitäisi periaatteessa kyetä nauttimaan uskonnonvapaudesta. Iranin viranomaiset eivät kuitenkaan halua suoda kristityille oikeutta harjoittaa uskontoaan vapaasti.
Kuolemaan tuomittu iranilainen pastori Youcef Nadarkhani on ollut vangittuna laittomasti 1000 vuorokautta. Seuraava englanninkielinen videopätkä kertoo hänen tilanteestaan.
Voit lukea lisää pastori Nadarkhanin taustasta tästä ja tästä.
lauantai 7. heinäkuuta 2012
Vapaa-ajattelijan kummallinen logiikka: uskonnon puute takaa autuuden
Itä-Saksan johtajat rakensivat muurin estääkseen lännen taantumuksellisia turmelemasta tovereiden demokraattista paratiisia. Kuva Wikipediasta.
Joel Kontinen
”Tilastojen valossa näyttää siltä, että mitä maallistuneempi valtio, sitä demokraattisempi, hyvinvoivempi ja ympäristöystävällisempi se on,” vapaa-ajattelijaksi tunnustautuva maantieteilijä Veli-Pekka Tynkkynen väittää Aamulehdessä.
Tynkkysen väite on varsin huteralla pohjalla. Nykyisin saa hakemalla hakea Pohjois-Koreaa maallistuneempaa valtiota, mutta sitä voi olla vaikea luonnehtia demokraattiseksi, hyvinvoivaksi tai edes ympäristöystävälliseksi. Sama pätee myös entiseen Neuvostoliittoon, Itä-Saksaan, punakhmerien Demokraattiseen Kamputseaan tai vaikkapa Kiinan kansantasavaltaan.
Tynkkynen on aiemmin sanonut tietävänsä, että Raamattu ei sovi pikkulapsille, koska siinä on julmuutta, esimerkiksi Jeesus ristiinnaulitaan.
Tällä kertaa Tynkkynen toi oman kortensa kekoon keskustelussa, joka alun perin käsitteli koulun uskonnonopetusta, mutta joka kaikkien keskustelujen tavoin on jo ajat sitten ajautunut syrjäpoluille.
Lähde:
Tynkkynen, Veli-Pekka. 2012. Kouluihin globaalia moraalia! Aamulehti 4.7., B12.
torstai 5. heinäkuuta 2012
Raamattu ei tunne Jumalan ohjaamaa evoluutiota
Teistisen evolutionistin Aadam ei ole Raamatun Aadam.
Joel Kontinen
Teististä evoluutiota eli Jumalan ohjaamaa evoluutiota näyttävästi puolustava tohtori Dennis Alexander (RV27) osuu siinä mielessä naulan kantaan, että tieteen ja uskon konflikti on myytti. Valitettavasti Alexander on kuitenkin omaksunut luonnontieteen vallitsevan paradigman eli naturalismin kielenkäytön.
Se, joka määrittelee termit, menestyy hyvin keskustelussa perimmäisistä kysymyksistä. Sanat ovat harvoin jos koskaan täysin puolueettomia. Naturalistisen tieteenkäsityksen mukaan tiede tarkoittaa yleensä darvinistiseen evoluutioon perustuvaa maailmanselitysmallia.
Jos luonnontieteen tulkintoja pidetään yleisenä ilmoituksena ja nostetaan ne erityisen ilmoituksen eli Raamatun yläpuolelle, ajaudutaan harhapoluille. Teististä evoluutiota markkinoivan BioLogos Foundationin teologit esimerkiksi sanovat, että Jeesus ja Paavali erehtyivät pitäessään kuolemaa synnin seurauksena. Teistiset evolutionistit eivät pidä Nooan ajan vedenpaisumusta maailmanlaajuisena tuhotulvana, ja monet heistä kiistävät Aadamin ja Eevan historiallisuuden.
On oikeastaan kummallista, että nyt, kun monet darvinistisen evoluution vahvoista ”todisteista”, esimerkiksi surkastumat, Darwinin elämänpuu ja ”roska-DNA”, on osoitettu vääriksi, kristityt haluavat edelleenkin yhdistää evoluution elementtejä omaan maailmankatsomukseensa.
Monet muutkin viime aikojen löydöt viittaavat siihen, että todellinen konflikti ei ole tieteen ja uskon välillä vaan darvinistisen evoluution ja tieteen välillä.
Lähde:
Launonen, Lari. 2012. ”Tieteen ja uskon konflikti on myytti”. Ristin Voitto 27/2012, 4.7., 18.
tiistai 3. heinäkuuta 2012
Naturalistiset spekulaatiot elämän synnystä epäonnistuvat – taas kerran
Naturalistiset selitykset elämän synnystä eivät kykene selittämään elämän syntyä. Kuva Wikipediasta.
Joel Kontinen
Naturalistisilla spekulaatioilla elämän synnystä on yksi yhteinen piirre: ne eivät kykene selittämään elämän syntyä.
Viime viikolla Nick Lane pohti New Scientistissa elämän synnyn ongelmaa. Hän myöntää, että solut ovat täynnä hämmästyttäviä nanomoottoreita. Mutta hän myös spekuloi “yksinkertaisilla soluilla”, joiden rakenne ei salli niiden kehittyä monimuotoisemmiksi.
Yksinkertaista solua ei todellisessa elämässä ole olemassakaan. Lane niin ikään myöntää, että kasvu lisää eliön energiankulutusta rutkasti. Tästä huolimatta hän uskoo, että solut kehittyivät monimuotoisemmiksi onnellisen sattuman ansiosta.
Elämän synty ja kehitys voidaan selittää huomattavasti loogisemminkin. Mutta kuten Harvardin yliopiston biologian emeritusprofessori Richard Lewontin sanoi, he eivät voi päästää Jumalan jalkaa ovenväliin.
Lähde:
Lane, Nick. 2012. Life: is it inevitable or just a fluke? New Scientist 2870: 32-37.
sunnuntai 1. heinäkuuta 2012
Uskontotunneista puhuminen ei ole yksityisasia
Koulun uskonnonopetusta on turha supistaa, koska kristinusko ei ole maastamme häviämässä minnekään. Kuva Wikipediasta.
Joel Kontinen
Vaikka moni suomalainen pitää uskontoa yksityisasiana, uskonnosta puhuminen ei näytä olevan yksityisasia edes ateisteille.
Monet jumalankieltäjät käyttävät suuren osan henkisistä voimavaroistaan aineettomien (ei-materiaalististen) arvojen pohtimiseen, vaikka heidän maailmankatsomuksessaan kaiken pitäisi olla pelkistettävissä atomien liikkeiksi eikä vapaata tahtoa pitäisi edes olla olemassa.
Koulun uskontotuntien vähentämistä perustellaan monesti sillä, että maamme on nykyisin monikulttuurinen. Moni käyttää samanlaista argumenttia kaiken kristinuskoon viittaavan poistamisesta kouluista. Emme muka halua loukata suvivirrellä niitä, jotka ovat tottuneet harjoittamaan omaa uskontoaan eri tavoin kuin me omaamme.
Keskustelussa on kuitenkin unohdettu eräs hyvin oleellinen seikka. Enemmistö maahanmuuttajista on evankelisia kristittyjä, enimmäkseen helluntailais-karismaattisia. Koska Suomeen tulee joka vuosi tuhansia kristittyjä, se alkaa vähitellen näkyä myös kristittyjen osuuden nousuna.
Kristinusko kasvaa nykyisin nopeammin kuin mikään muu uskonto, jopa nopeammin kuin maailman väestö. Helluntailais-karismaattisten kristittyjen hämmästyttävä kasvu nollasta 500 miljoonaan sadassa vuodessa on historian merkittävimpiä megatrendejä.
Maahanmuuttajat pitävät huolta siitä, että kristityt eivät lopu Suomesta ihan lähivuosina. Jo nyt kasvukeskuksissa on vireitä kristillisiä seurakuntia, joissa on kymmeniä, jopa satoja maahanmuuttajia.
Jos maamme päättäjät haluaisivat oikeasti seurata ajan merkkejä, he lisäisivät koulun uskontotunteja.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)