Käpytikka. Kuva: Sławomir Staszczuk, Wikipedia.
Joel Kontinen
Näin syksyisin metsästä kantautuu käpytikan nakutusta harva se päivä. Tikka on evolutionistien painajainen siinä mielessä, että kantalinnulla ei voinut olla sellaista iskunvaimenninta kuin nykyisillä tikoilla.
Tikkojen olisi toisin sanoin pitänyt kuolla sukupuuttoon jo monta miljoonaa vuotta sitten, kun niiden esi-isien pääkopat hajosivat ahkerassa naputuksessa ennen kuin luonnonvalinta ja mutaatiot kehittivät niille iskunvaimentimet.
Jostain syystä niin ei kuitenkaan käynyt.
maanantai 30. syyskuuta 2013
lauantai 28. syyskuuta 2013
Hollantilaistutkimus: Evankelisen kristillisyyden heikkeneminen johtaa talouskriisiin
Jeesuksen opetukset heijastuvat myös taloudelliseen hyvinvointiin. Carl Heinrich Bloch: Vuorisaarna. Kuva Wikipediasta.
Joel Kontinen
Onko nykyisellä taloudellisella taantumalla mitään yhteyttä evankelisen kristillisyyden heikkenemiseen useissa länsimaissa?
Hollantilainen uskontotutkija Dick Slikker tutki evankelisten kristittyjen osuutta useissa länsimaissa vuosina 2000–2012 ja päätyi siihen, että evankelisten kristittyjen väestönosuus vaikuttaa tilastollisesti merkittävästi valtion taloudelliseen hyvinvointiin.
Toisin kuin Marxin teoriat, Slikkerin tutkimus perustuu ideologian sijasta empiiriseen aineistoon. Kristittyjen suuri väestönosuus tuo mukanaan taloudellista hyvinvointia ja pieni osuus taas heikentää taloutta ja valtion luottokykyä.
Kristinusko on siis tältä osin menestysteologiaa (vaikka kaikki eivät ilmaisusta pidäkään). Suomeksi sanottuna: kun kristinusko menestyy, koko kansakunta menestyy. Raamatun oppien noudattaminen tuo vaurautta kansantalouteen.
Poliittisten päättäjien (ja äänestäjien) kannattaisi pitää tämä mielessä.
Lähde:
Slikker, Dick. 2013. Correlations Between Christian Population Changes and Changes in Sovereign Ratings in Countries for the Period Between 2000 to 2012.
torstai 26. syyskuuta 2013
Missä on kulttuuriministeri silloin, kun ihmisoikeuksia oikeasti poljetaan?
Tuore kirja Blasphemy kertoo, mistä Asia Bibi tuomittiin kuolemaan.
Joel Kontinen
Kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki heilutteli sateenkaarilippua yleisurheilun MM-kisoissa Moskovassa, mutta silloin, kun ihmisoikeuksia loukataan äärimmäisen räikeästi, hän ei näytä reagoivan lainkaan.
· Viime viikolla Taliban-liike iski kirkkoon Pakistanissa. 83 kristittyä kuoli.
· Samaan aikaan tekaistuin syyttein vankilaan heitetty kristitty nainen Asia Bibi odottaa kuolemantuomiota Pakistanissa.
· Ja Iranissa pastori Saeed Abedini viruu edelleenkin vankilassa, vaikka hän ei ole syyllistynyt mihinkään muuhun (kuin siihen, että hän on kristitty).
Myös kristityillä pitäisi olla ihmisoikeudet. Suomalaiset hallituspuolueiden päättäjät voisivat tehdä jotain.
Lähde:
Eekhoff Zylstra, Sarah. 2013. 'I'm Afraid She'll Be Killed Very Soon if Nothing Happens' Christianity Today. (23.9.)

tiistai 24. syyskuuta 2013
Nairobin verilöyly, Chesterton ja Genesis
Nairobissa on välistä myös rauhallista. Kuva Wikipediasta (GNU Free Documentation License, Version 1.2).
Joel Kontinen
G. K. Chesterton (1874-1936) oli kuuluisa englantilainen kirjailija, joka puolusti Raamatun maailmankuvaa aikana, jolloin monet tunnetut ajattelijat olivat viehtyneet ateismista. Kun häneltä kerran kysyttiin, mikä maailmassa on vikana, hän sanoi: ”minä.”
Chesterton oli oivaltanut, että jokaisessa ihmisessä on pahuutta, joka on seuraus ihmisen synnillisestä luonnosta. Kain surmasi alussa Abelin, ja somalit jatkoivat tätä surullista perinnettä Nairobissa tappamalla ostoskeskuksessa raa’asti kymmeniä ihmisiä.
Vaikka syntiinlankeemuksen seurauksista kärsivässä maailmassa on paljon kauneutta, esimerkiksi Nairobin kukkaloisto ja kaupungin laidan eläimet, siinä on myös silkkaa pahuutta.
Kenian ja somalien välit ovat pitkään olleet kireät. Somalijoukot kävivät tuon tuostakin ryöstöretkillä Keniassa. Pohjois-Kenia oli vaarallista aluetta jo 1960-luvulla, jolloin maan päälehti Daily Nation monesti raportoi shiftoista, somalirosvoista, jotka hyökkäsivät autoilijoiden kimppuun.
Somalia on sittemmin vajonnut liki täydelliseen anarkiaan. Kenian johto sai pari vuotta sitten tarpeekseen turistien sieppauksista ja lähetti joukkoja pitämään al-Shabaabin kurissa.
Ahtaalle joutunut somalijärjestö noudatti Kainin strategiaa ja surmasi lähimmäisiään, veljiään ja sisariaan. Terroristit tekivät juuri sen, minkä Jumala oli ehdottomasti kieltänyt.
Islamissa ei valitettavasti tunneta Jumalan armoa käytännössä.

sunnuntai 22. syyskuuta 2013
”Evoluutio antoi meille erinomaisen ruohonleikkurin”
Husqvarna haki inspiraatiota lampaista, mutta kumartaa Darwinille.
Joel Kontinen
Googlen Adsense-palvelun käyttämät hakurobotit ovat toisinaan veikeitä. Ne tunnistavat sanoja mutta eivät ymmärrä lukemaansa.
Niinpä kun ne näkivät sanat eKr. ja evoluutio, ne tarjosivat tähän blogiin Husqvarna-robottiruohonleikkurin mainoksen:
”Evoluutio antoi meille erinomaisen ruohonleikkurin.”
Mistä Husqvarna tietää, että evoluutio antoi sen meille?
Ei se tiedäkään, mutta joku mainostoimiston työntekijä on kaikesta päätellen yhdistänyt luonnon ratkaisut darvinistiseen ajatteluun, jonka pitäisi olla sokea ja kyvytön etsimään optimaalisia ratkaisuja.
Näin Husqvarna jatkaa tarinaansa:
”Laiduntavat lampaat ovat ikiajat tienneet, miten saadaan aikaan täydellinen nurmikko lyhentämällä sitä vähän kerrallaan, satunnaisen liikeradan mukaan ja jatkuvasti. Tämän innoittamana loimme Husqvarna Automover ® -leikkurin, joka on aito, alkuperäinen robottileikkuri.”
Tutkijat ja insinöörit ovat jo pitkään ammentaneet inspiraatiota luonnosta. Mutta on turha kiittää sokeaa evoluutiota älykkäistä ratkaisuista.

perjantai 20. syyskuuta 2013
Usko luomiseen on ”pelottavan laajalle levinnyt, tuhoisa ilmiö”, teistinen evolutionisti Mikko Louhivuori sanoo
Teistiset evolutionistit kiistävät vedenpaisumuksen globaalisuuden.
Joel Kontinen
Usko luomiseen on lisääntynyt Suomen kristittyjen parissa. Tästä eivät ateistit eivätkä teistiset evolutionistit pidä. Vielä jokin vuosi sitten vapaa-ajattelijat naureskelivat, että maassamme on tuskin kymmentä kreationistia.
Sitten saimme nettisivustot, blogit ja Luominen.fin.
Arkeologi Mikko Louhivuori käsitteli kesällä luomisuskoa useissa blogikirjoituksissa. Hän sanoi:
”Tämä [luomisusko] on pelottavan laajalle levinnyt ilmiö nykysuomen uskovien parissa, varsinainen muoti ilmiöja [sic] niin tuhoisa.”
Mikä luomisessa on niin vaarallista ja tuhoisaa? Jeesus ja apostoli Paavali uskoivat, että Jumala loi ihmisen luomisen alussa. Teistiset evolutionistit sen sijaan uskovat mieluummin naturalistisiin tieteenselityksiin kuin Raamattuun.
Teistinen evolutionisti ei esimerkiksi voi hyväksyä maailmanlaajuista vedenpaisumusta, koska se sotkee hänen käsityksensä vuosimiljoonista. Hänen täytyy siis kiistää osa Jeesuksen ja Pietarin opetuksista.
Pietari kirjoitti:
”Erityisesti tietäkää, että lopun aikoina tulee pilkkaajia, jotka ovat omien himojensa vietävinä. He sanovat pilkaten: ’Onko hän muka tullut, niin kuin lupasi? Isämme ovat nukkuneet pois, ja kaikki on entisellään, niin kuin on ollut maailman luomisesta asti.’ Tieten tahtoen he unohtavat, että jo aikojen alussa olivat olemassa taivaat ja maa, jotka Jumalan sana vedestä ja vedellä loi ja jotka se piti koossa. Vedellä ja sanalla sen ajan maailma myös hävitettiin vedenpaisumuksessa.” (2. Piet. 3:3–6).
Teistisen evolutionistin maailmankuvaa ei ole täysin raamatullinen, vaan siinä Jumala pysyttelee taustalla ja puuttuu asioiden kulkuun toden teolla vasta, kun Hän kutsuu Abrahamin.
Evoluution ja vuosimiljoonien kehitysprosessisien jumala on kaikkea muuta kuin Raamatun kaikkivaltias Luoja, joka myös Uudessa testamentissa teki luomisihmeitä silmänräpäyksessä.
Jeesus nopeutti luonnonprosesseja (esimerkiksi, kun Hän ruokki kansanjoukot viidellä leivällä ja kahdella kalalla), muutti aineiden kemiallista koostumasta (muuttamalla veden viiniksi) ja loi uusia soluja (herättäessään Lasaruksen kuolleista). Häneltä ei kulunut miljoonia vuosia näihin ihmeisiin.
Louhivuoren ja Junkkaalan pitäisi ehkä pohtia, miksi Paavali kutsui Jeesusta viimeiseksi Aadamiksi.
Ensimmäinen Aadam toi synnin maailmaan. Viimeinen Aadam ei kuollut symbolin vuoksi vaan todellisen rikoksen vuoksi.
Teististen evolutionistien kannattasi pohtia, mitä lainopettaja Gamaliel sanoi sanhedrinille eli juutalaisten uskonnolliselle neuvostolle apostoleista:
”Jättäkää nämä miehet rauhaan, antakaa heidän olla. Jos tämä heidän ajamansa hanke on lähtöisin ihmisistä, se kukistuu itsestään. Jos se taas on Jumalasta, te ette pysty heitä kukistamaan. Pitäkää varanne! Entä jos te taistelettekin itseään Jumalaa vastaan?" (Ap. t. 5:38–39)
Luomisuskon lisääntyvä suosio voi johtua siitä, että Raamattu pitää luomista totena.
Lähde:
Louhivuori, Mikko. 2013. Tieteellinen kreationismi ry. Mietteitä. (4.7.)

keskiviikko 18. syyskuuta 2013
Mitä Jeesus ajatteli evoluutiosta?
Kristus pantokrator ikoni. Kuva Wikipediasta.
Joel Kontinen
Kristityt (ja ei-kristityt) ajattelijat ovat vuosien saatossa spekuloineet, miten he voisivat saada Raamatun sopimaan yhteen aikansa aatevirtausten kanssa. Juutalainen filosofi Filon Aleksandrialainen (n. 20 eKr. – 40 jKr.) esimerkiksi näki Vanhassa testamentissa kreikkalaista filosofiaa.
Filonilta eivät seuraajat ole loppuneet. Viime vuosina etenkin Eero Junkkaala ja Mikko Louhivuori ovat myös löytäneet Raamatusta sellaista, joka Jeesukselta ja apostoli Paavalilta jäi huomaamatta.
Mitä voimme päätellä Jeesuksen opetuksesta? Hän sanoi (Mark. 10:6), että Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi luomisen alussa (kr. apo de arkhes ktiseos). Johanneksen evankeliumin jakeessa 1:1 viitataan samaan alkuun (kr. En arkhe en ho logos): "Alussa oli Sana.”
Alku ei siis Uuden testamentin mukaan ollut miljardien vuosien kuluttua universumin synnystä, vaan Genesiksessä kuvattuna aikana luomisviikolla.
Kreikkalaiset filosofit kehittelivät omia evoluutioteorioitaan jo 500 vuotta ennen Kristuksen inkarnaatiota Anaksimandros (n. 610-545 eKr.) esimerkiksi opetti, että elämä alkoi vedestä ja ryömi vähitellen maalle.
Monet materialistisen maailmankuvan omaksuneet skeptikot uskovat edelleenkin tällaisiin spekulaatioihin, jotka ovat tieteellisesti mahdottomia.
Hellenismin vaikutus ulottui Jeesuksen aikana myös Israelin alueelle. Jeesus osoitti kuitenkin selvästi, että Jumala ei käyttänyt pitkää evoluutioprosessia luomistyössään, vaan loi ihmisen ja eläimet lajiensa mukaan alussa, niin kuin Genesis kertoo.
maanantai 16. syyskuuta 2013
F.E. Sillanpään ideologia: ”Luonto on jumala, joka ei vaadi moraalia, uskoa, kuuliaisuutta eikä nöyryyttä”
Frans Emil Sillanpää (1888 – 1964). Kuva Wikipediasta.
Joel Kontinen
Lehtien kulttuurisivut ovat muistuttaneet meitä siitä, että tänään 16.9. tulee kuluneeksi 125 vuotta nobelisti Frans Emil Sillanpään syntymästä.
Tampereen yliopistossa järjestetyssä Sillanpää-juhlassa dosentti Pertti Lassila sanoi:
”Nuori Sillanpää - - oli oivaltanut, että - - Luonto on jumala, joka ei vaadi moraalia, uskoa, kuuliaisuutta eikä nöyryyttä.”
Sillanpää eli aikana, jolloin Charles Darwinin ideologia alkoi vähin erin levitä myös Suomeen, lähinnä Ernst Haeckelin kirjoitusten välityksellä.
Tuolloin uskottiin yleisesti, että Piltdownin ihminen oli ihmisen esi-isä, että neandertalilaiset olivat apinaihmisiä ja että ihmisrotuja oli evoluution seurauksena useita.
Evoluutiota perusteltiin siis täysin keksityillä piirteillä. Darvinismi tuntui silti monesta houkuttelevalta, koska se näytti vapauttavan heidät Raamatun moraalista, velvollisuuksista ja vastuullisuudesta.
Mutta evoluution luonto-jumala ei läheskään aina ole lempeä. Eikä se edes ole Jumala.
Nyt tuuli on kääntynyt. Evoluutio on viime aikoina menettänyt monia muita ikonejaan, esimerkiksi surkastumat, roska-DNA:n, Darwinin elämänpuun ja luonnonvalinnan kaikkivoivan selityskyvyn.
Lisäksi elävät fossiilit nakertavat evoluution uskottavuutta.
Lähde:
Kuusela, Matti. 2013. Sillanpää pyhitti kesän ja seksin. Aamulehti 15.9., B18.
lauantai 14. syyskuuta 2013
Hyvästi, big bang? - Ainakin Nature jo spekuloi, pitäisikö alkuräjähdysteoria hylätä
Tähtitieteilijät spekuloivat, että suunnaton musta aukko synnytti universumin. Kuva Wikipediasta (Creative Commons Attribution-Share Alike 2.5 Generic license).
Joel Kontinen
Vaikka big bang eli alkuräjähdysteoria esitetään koulukirjoissa faktana, tähtitieteilijät ovat jo pitkään nähneen siinä suunnattomia ongelmia. Universumi näyttää monin tavoin täysin erilaiselta kuin mitä malli ennustaa.
Universumissa lämpötila on esimerkiksi varsin yhtenäinen. Näin ei pitäisi olla, koska tasapainoon olisi vaadittu paljon pitempi aika kuin universumin oletettu ikä eli 13,7 miljardia vuotta. Niinpä fyysikko Alan Guth esitti jo 1980-luvulla ratkaisuksi inflaatiota. Hän spekuloi, että universumi otti lapsuudessaan huikean kasvuspurtin.
Siihen olisi tarvittu fysiikalle tuntematonta energiaa. Tutkijat eivät löytäneet tälle alkukirille mitään pätevää tieteellistä näyttöä.
Toinen vakava ongelma on antimaterian puute. Big bangin olisi pitänyt synnyttää yhtä paljon materiaa ja antimateriaa.
Myös galaksit kehittyvät liian nopeasti. Tutkijat eivät ole kyenneet selvittämään, mikä laukaisi alkuräjähdyksen tai edes inflaation.
Monet ovat sen vuoksi turvautuneet multiversumiajatteluun. He olettavat, että maailmankaikkeutemme on vain yksi monista universumeista.
Tämä on pikemminkin filosofinen tai uskonnollinen näkemys kuin tieteellinen.
Nyt kosmologit spekuloivat, että valtaisa neliulotteinen tähti luhistui mustaksi aukoksi ja synnytti näin maailmankaikkeuden. Astrofyysikko Niayesh Afshordi kollegoineen laati tästä äskettäin tutkimuksen. Vaikka malli selittääkin jotkin maailmankaikkeuden ominaisuudet paremmin kuin big bang, siinäkin on omia ongelmia.
Esimerkiksi perimmäinen syy on yhä kateissa.
Genesiksen malli on edelleenkin varteenotettava selitys.
Lähde:
Merali, Zeeya. 2013. Did a hyper-black hole spawn the Universe? Nature News (13.9.).

torstai 12. syyskuuta 2013
Miten käy ateisteille? Paavi, omatunto ja evoluutio
Paavi Franciscus vastasi hiljattain toimittajan kysymykseen ateistien kohtalosta. Kuva: Casa Rosada, Wikipedia.
Joel Kontinen
Miten ateisteille käy, kun he tämän elämän päätyttyä huomaavat uskoneensa harhakuvaan? Paavi Franciscus vastasi hiljattain tähän kysymykseen ja sanoi, että ateistin täytyy kuunnella omaatuntoaan. Hän myös painotti Jumalan armoa.
Paavi ei silti tarkoittanut, että kukaan pelastuisi kuuntelemalla omaatuntoaan.
Omatunto ei kuitenkaan ole mikään objektiivinen mittari, koska niin monet seikat voivat vääristää sen. Lisäksi jotkut ateistit, esimerkiksi jo edesmennyt Francis Crick ja aatettaan yhä markkinoiva Jerry Coyne, pelkistävät kaiken molekyylin liikkeeksi.
Omatunto on aineeton (immateriaalinen), joten darvinistisessa maailmassa omaatuntoa ei oikeasti pitäisi ollakaan. Ateistit kuitenkin lainaavat sen juutalais-kristillisestä henkisestä perinnöstään.
Rehellinen ateisti voi kyllä nähdä todisteita yliluonnollisesta, jos hän uskaltaa arvioida ideologiaansa kriittisesti. Apostoli Paavali osoitti, että Jumalan olemassaolo voidaan päätellä Hänen teoistaan:
”Hänen näkymättömät ominaisuutensa, hänen ikuinen voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet nähtävissä ja havaittavissa hänen teoissaan. Sen vuoksi he eivät voi puolustautua. Vaikka he ovat tunteneet Jumalan, he eivät ole kunnioittaneet ja kiittäneet häntä Jumalana, vaan heidän ajatuksensa ovat käyneet turhanpäiväisiksi ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt.” (kirje roomalaisille 1:20–21.)
Lähde:
Mitä käy ateisteille? – Näin paavi vastaa kirjeessään. Uusi Suomi 12.9. 2013.

tiistai 10. syyskuuta 2013
Suomalainen silmäkirurgi vastaan Richard Dawkins silmän suunnittelusta
Silmäkirurgi Juhani Pietilä uskoo, että silmä todistaa luomisesta. Kuva Wikipediasta. (Creative Commons Attribution-Share Alike 3.0 Unported license).
Joel Kontinen
Richard Dawkinsin mielestä ihmisen silmä on suunniteltu niin surkeasti, että yksikään itseään kunnioittava insinööri ei olisi tehnyt sitä sellaiseksi kuin se on.
Dawkins ei ole alan asiantuntija.
Suomalainen silmäkirurgi, silmätautien erikoislääkäri, lääketieteen tohtori Juhani Pietilä jos kuka on alan asiantuntija. Hän on taittovirheleikkausten uranuurtaja maassamme. Hänen mielestään silmä on tehty hyvin ihmeellisesti.
Pietilää haastateltiin hiljattain Ristin Voitossa. Jutussa todettiin:
”Silmät ovat paitsi yksilöllisiä, myös täynnä ihmeitä. Keskeisellä silmän tarkan näkemisen alueella on yli sata miljoonaa tappia, joilla ihminen näkee lukea ja erottaa yli miljoona värisävyä. Silmässä olevilla sauvoilla ihminen pystyy kulkemaan pimeässä ja näkemään sivuilleen. Sauvat välittävät aivoihin kuvan, jonka aivot tulkitsevat.”
”Juhani Pietilän mielestä solujen erikoistuminen todistaa Luojasta."
Lähde:
Haavisto, Elina. 2013. Silmäkirurgi Juhani Pietilä: Silmä todistaa luomistyöstä. Ristin Voitto 36/2013, 2-3. (4.9.).

lauantai 7. syyskuuta 2013
Hainevät Finnairin Airbus A321:ssa kertovat hain älykkäästä suunnittelusta
Finnairin Airbus A321. Kuva: Adrian Pingstone, Wikipedia.
Joel Kontinen
Hai pystyy uimaan eviensä avulla hyvin nopeasti ja taloudellisesti. Airbusin insinöörit ovat huomanneet tämän ja käyttäneet haiteknologiaa uusissa A321-koneissa, joita myös Finnair alkaa käyttää lomalennoillaan.
Koneiden siivenkärjissä on hainevää muistuttavia ulokkeita, jotka vähentävät ilmanvastustusta ja siten myös polttoaineen kulutusta nelisen prosenttia.
Airbus A321 Sharklet käyttää edestakaisella Kanarian lennolla osapuilleen 1400 litraa vähemmän lentokerosiiniä kuin kone, jossa ei ole haiteknologiaa.
Airbus on jo pitkään ammentanut inspiraatiota luonnossa ilmenevistä nerokkaista ratkaisuista säästääkseen selvää rahaa.
Euroopan johtava siviililentokoneiden valmistaja suosii biomimetiikkaa, jolla tarkoitetaan luonnon ratkaisujen jäljentämistä.
Evolutionistit pitävät haita elävänä fossiilina, joka ei ole muuttunut oleellisesti sataan miljoonaan vuoteen. Se käyttää joka tapauksessa huipputeknologiaa, jota insinöörit ovat vasta nyt pystyneet jossain määrin hyödyntämään.
Hait – ja Finnairin uudet Airbus 321-koneet – kertovat nerokkaasta suunnittelusta.
Luonnossa ilmenevä suunnittelu todistaa kaiken Luojasta, niin kuin apostoli Paavali kirjoittaa roomalaisille:
”Hänen näkymättömät ominaisuutensa, hänen ikuinen voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet nähtävissä ja havaittavissa hänen teoissaan.” (Room. 1:20).
Lähde:
Pulliainen, Mikko. 2013. Älä väheksy hainevää, sillä se säästää reilusti menovettä. Aamulehti 7.9., A12.

perjantai 6. syyskuuta 2013
Islamin opetusta Suomen yliopistoihin?
Pitäisikö tätä kirjaa opettaa suomalaisissa yliopistoissa? Kuva Wikipediasta.
Joel Kontinen
Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan johtoryhmä on pohtinut akateemista islamin opetusta kristinuskon rinnalla.
”Ei mitenkään mahdotonta, mutta aika iso kulttuurinen muutos. Näin arvioi Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan varadekaani suunnitelmia, joissa islamin hengelliset johtajat saisivat vastaavan yliopistokoulutuksen kuin kristilliset papit,” Aamulehti kertoo.
Ajatus on yllättävä. Herää kuitenkin kysymys, missä määrin islaminoppineet hyväksyvät Koraanin historiallis-kriittisen tarkastelun. Toisin kuin Raamattu, Koraani ei ensisijaisesti perustu tapahtumiin, jotka esimerkiksi historia ja arkeologia voisivat todentaa.
Muslimit uskovat, että profeetta Muhammed sai Koraanin suorana ilmoituksena enkeli Gabrielilta. He olettavat, että islamin pyhä kirja on sanelun tulos.
Koraanilla on paljon yhteistä Raamatun kanssa, mutta Muhammed tulkitsee molempien Testamenttien tapahtumia varsin omaperäisesti. Joskus hän sekoittaa Raamatun henkilöitä aika pahasti. Esimerkiksi Maria ja Mirjam menevät täysin sekaisin. Myös historia ja maantiede voivat hiukan ontua. Koraani muistuttaa tasoltaan lähinnä Vanhan testamentin apokryfikirjoja. Sen teologiassa on suuria puutteita.
Muslimit esimerkiksi uskovat, että kolminaisuusoppi on kolmen Jumalan palvelemista ja että Jeesus (jota he kunnioittavat suurena profeettana) ei kuollut ristillä.
Tältä osin Koraani on vahvasti antikristillinen.
Mutta ehkä yliopistomaailmassa oletetaan, että ottamalla islam opetusohjelmaan säästytään koraanikouluilta, joista myös Euroopassa on huonoja kokemuksia.
Ne eivät aina ole olleet kovin rauhanomaisia.
Lähde:
Haakana, Tuomas. 2013. Islamin opetus sopii yliopistojen suunnitelmiin. Aamulehti 6.9., A4.
keskiviikko 4. syyskuuta 2013
Viikon aforismi: ”Raamattua kirjaimellisesti tulkitsevat kiihkouskovaiset epäilevät Torinon käärinliinaa”
Torinon käärinliina on viime päivinä herättänyt keskustelua. Kuva Wikipediasta.
Joel Kontinen
Torinon käärinliinaa tutkinut dosentti Juha Hiltunen kertoo, että etenkin ateistit ja ”kiihkouskovaiset” suhtautuvat liinaan skeptisesti.
Hervannan kirkossa parhaillaan näytteillä oleva käärinliinan jäljennös on herättänyt keskustelua liinan aitoudesta.
Uudemmat tutkimukset viittaavat siihen, että käärinliinaan on tarttunut Jerusalemin alueella Jeesuksen aikaan kukkineen kukan siitepölyä. Vatikaani on myös vakuuttunut siitä, että käärinliinan keskiaikaiseksi osoittanut radiohiiliajoitus tehtiin paikasta, jolla sitä korjattiin keskiajalla.
Torinon käärinliina voisi siis olla peräisin Jeesuksen ajalta. Mutta se ei vielä tee siitä Jeesuksen käärinliinaa. Roomalaiset teloituttivat myös monia muita ihmisiä.
Keskiajan kirkolla oli taipumus nähdä pyhäinjäännöksiä sielläkin, missä niitä ei välttämättä ollut. Niinpä Jerusalemissa on kaksi Jeesuksen hautaa – Pyhän haudan kirkko ja Kalliohauta – mutta vain toinen niistä voi olla se paikka, jonne Jeesus haudattiin.
Johanneksen evankeliumi kuvailee Jeesuksen käärinliinoja:
”Simon Pietari tuli hänen perässään, meni hautaan ja katseli siellä olevia käärinliinoja. Hän huomasi, että Jeesuksen kasvoja peittänyt hikiliina ei ollut käärinliinojen vieressä vaan erillään, omana käärönään.” (Joh. 20:6–7.)
Käärinliinoja oli siis vähintään kaksi. Torinon käärinliina sen sijaan peitti koko ruumiin, joten Raamattu ei näyttäisi tukevan sitä, että Jeesuksen ruumis olisi kääritty tuohon liinaan, ellemme tietäisi vähän enemmän muinaisten juutalaisten hautaustavoista:
”Ensin vainajan päälle pantiin heti ristiltä alas oton yhteydessä kasvoliina eli sudarium sekä ruumispeitto. Ne jätettiin tahriintuneina hautaan. Sitten tehtiin nopea pesu alkavan sapatin vuoksi. Tämän jälkeen varsinainen hautaliina – joka on Torinon käärinliina – käännettiin sitomatta vainajan päälle. Leuka, ranteet ja nilkat sidottiin omilla liinoillaan. Lopuksi muodostettiin löyhä sidos vainajan ympärille othonia-nauhoilla. Vainajan pään ympärille siroteltiin myös tuoreita kunnia.”
Näiden liinojen välistä katosi ruumis ennen kuin siinä näkyi merkkejä mätänemisestä.
Jotain mystistä Torinon käärinliinaan liittyy. Mitä se on, siitä me emme voi olla täysin varmoja.
Mutta tyhjä hauta kertoo meille siitä, että Jeesus nousi kuolleista.
Hän elää.
Lähde:
Ahonen, Erik. 2013. Näyttely: Hervannan kirkossa voi tutustua kuuluisan kankaan jäljennökseen ja historiaan. Aamulehti 31.8., B27.

maanantai 2. syyskuuta 2013
Ja Jumala loi ihmisapinan (jos Eero Junkkaalaa on uskomista)
Eero Junkkaala uskoo, että Jumala käytti evoluutiota luomisessa.
Joel Kontinen
Aadam ja Eeva olivat oikeasti olemassa, mutta he olivat ihmisapinoiden jälkeläisiä. Syntiinlankeemus toi ihmiskuntaan pelkästään hengellisen kuoleman. Näin Eero Junkkaala uskoo. Eikä hän ole ainoa pappismies, joka uskoo näin.
Apostoli Paavali ei uskonut niin. Paavalin mukaan syntiinlankeemus toi fyysisen kuoleman. Jeesus uskoi, että ihminen luotiin alussa eikä vasta 13 miljardin vuoden kuluttua alusta niin kuin Junkkaala uskoo.
Vaikka Eero Junkkaalaa on pidetty (ainakin kohtalaisen) konservatiivisena kristillisenä ajattelijana, hänen näkemyksensä evoluutiosta on kaikkea muuta kuin perinteinen ja kristinuskon mukainen.
Uutuuskirjassaan Alussa Jumala loi. Luomisusko ja tieteellinen maailmankuva (Perussanoma 2013) Junkkaala yrittää todistella, miksi kristitty voi uskoa sekä luomiseen että evoluutioon.
Junkkaala myöntää, että hän ei ole luonnontieteen asiantuntija, mutta hän uskoo sen, mitä jotkut muut evolutionistit uskovat. Junkkaalan mukaan nuoren maan kreationismi
”sotii sekä Jumalan luomakuntaa että Jumalan sanaa vastaan. Raamattu nimittäin ei ota kantaa tähän asiaan, ja siksi sillä ei maailman lyhyttä ikää tulisi perustella.”
Väite ei pidä alkuunkaan paikkaansa. Raamatussa on monia sukuluetteloja, joista voidaan osapuilleen (joskaan ei aivan tarkasti) nähdä, miten vanha meidän maailmamme on.
Teistinen evoluutio on äärimmäisen epälooginen selitysmalli niin teologisesti kuin tieteellisestikin.
Se on sitä paitsi turha, koska niin monet painavat seikat puhuvat sitä vastaan.
Jumala loi ihmisen alussa, mutta ei Junkkaalan (tai Richard Dawkinsin) tarkoittamalla tavalla. Hän on kaikkivaltias ja luonnonlakien yläpuolella.
Hän loi kaiken sanallaan. Siihen ei tarvittu vuosimiljardeja.
Lähde:
Eero Junkkaalan blogi

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)