Lentokyvytön kiivi sekoittaa evoluutiouskomuksia

Apteryx mantelli. Kuva: Maungatautari Ecological Island Trust, public domain.




Joel Kontinen

Mosaiikkimaiset eläimet tuottavat päänvaivaa evolutionisteille. Esimerkiksi varsieväkala Latimeria chalumnae, vesinokkaeläin, nokkasiili ja maasika eivät tunnu sopivan Darwinin elämänpuuhun.

Samaa voitaneen sanoa Uuden-Seelannin kansallislinnusta eli kiivistä, jonka oletettu evoluutio on hämärän peitossa.

Kiivi ei osaa lentää, ja sillä on vain pikkuruiset siivet. Se sulat muistuttavat pikemminkin hiuksia kuin lentotaitoisten lintujen sulkia.

Se ei ole kovinkaan lintumainen. Sen luut eivät ole onttoja, vaan ne muistuttavat nisäkkäiden luita.

Sen sulat ovat huomattavasti primitiivisemmät kuin esimerkiksi Archaeopteryxilla, jolla myös on mosaiikkimaisia piirteitä.

Mutta kanan kokoinen kiivi pääsee juoksemaan yllättävän vikkelästi, niin kuin emut, strutsit ja muut lentokyvyttömät linnut.


Lähde:

Kiwis for kiwi. How kiwi evolved.

Siperian luolaleijonat eivät ehtineet fossiloitua ”10 000 vuodessa”

Luolaleijona. Kuva: Heinrich Harder, public domain.




Joel Kontinen

Siperian ikiroudasta on löydetty kaksi luolaleijonan (Panthera spelaea) pentua, jotka eivät oletettuna 10 000 vuoden aikana ole vielä ehtineet fossiloitua, vaan ne ovat jääneet nallekarhumaisen pehmeiksi.

The Siperian Times kertoo, että koskaan ennen ei ole löydetty näin hyvin säilyneitä (jääkauden) eläimiä.

Eläinvainajat eivät säily hyvin yksinomaan Siperiassa. Espanjasta löytyi äskettäin ”125 miljoonan vuoden” ikäinen jyrsijä, jonka turkki, keuhkot, maksa ja korvat olivat säilyneet pehmeinä.

Tällaiset löydökset viittaavat vahvasti siihen, että fossiilien ajoitus on pahasti pielessä ja että maailma on nuorempi kuin mitä yleensä ajatellaan.

Lähde:

Koryakin, Anastasia. 2015. WORLD EXCLUSIVE - Meet this extinct cave lion, at least 10,000 years old. The Siperian Times (26.10.).

Liitävä sammakko hämmästyttää ja haastaa luutuneita evoluutiokäsityksiä

Näillä räpylöillä on hyvä liitää. Rhacophorus nigropalmatus. Kuva: Poorichote Chotipan, Creative Commons (CC BY-SA 3.0).




Joel Kontinen


Pienillä eläimillä voi olla hämmästyttäviä kykyjä. Lentävä lohikäärme eli Draco Volans pystyy liitämään 8 metriä ilmojen halki.

Paljon pienempi Selenops- suvun hämähäkki kykenee liitämään 20 metriä ja laskeutumaan turvallisesti puunrungolle.

Kaakkois-Aasiassa elävä 10 sentin pituinen sammakko Rhacophorus nigropalmatus pystyy myös liitämään ällistyttävän pitkälle.

Eläinten häkellyttävät kyvyt kertovat hienosta suunnittelusta. Niitä on perin vaikea selittää sokean kellosepän tuotannoksi.

Evolutionistien on esimerkiksi uskottava, että kyky liitää kehittyi yli 3 000 kertaa eri sammakkolajeissa toisistaan riippumatta.

Lähde:

Ecology Asia. Wallace's Flying Frog.

Evoluution ongelma: alhaalta ylös -strategia ei tuota toimivia ratkaisuja

Big Ben on moninkertaisesti yksinkertaisempi kuin ”alkeellisin solu”, mutta se on selvästi suunniteltu ylhäältä alas eli kokonaisuuksista osiin.




Joel Kontinen

Evoluution sokea kelloseppä ei pysty ennakoimaan tulevaisuutta, joten se ei edes teoriassa kykene luomaan yhtä ainoaa solua, joka pikkuruisine nanokoneineen ja korjausmekanismeineen edellyttäisi äärimmäisen tarkkaa suunnittelua.

Darvinistinen alhaalta ylös eli osista kokonaisuuteen -strategia ei toisin sanoen kykene selittämään sitä elämän monimuotoisuutta, jota näemme kaikkialla ympärillämme.

Turkulainen kansankynttilä Raamatusta: ”Taikauskoisia ja myyttisiä kuvitelmia ja arvauksia”

Elämä ei voinut syntyä alkuliemestä. Kuva: NASA.





Joel Kontinen

Evolutionistit eivät yleensä suvaitse mieliteoriansa arvostelua. Mutta miltei jokaisella darvinistilla näyttää olevan vankkumaton käsitys uskonnosta ja etenkin Raamatusta.

Timo Kilpiäinen on omien sanojensa mukaan ”opettaja ja mielipiteilijä, joka rakastaa omaa pientä sosiaalisen median siirtolapuutarhaansa.”

Äskettäin hän päätti jakaa tiedonmurusia kreationisteille ja evoluution kiistäjille – lähteinään Wikipedia ja Bill Nye. Välillä hän mainostaa Neil deGrasse Tysonia, joka muistaa historian väärin ja joka kärysi olemattomista sitaateista, ja näillä eväillä hän pyrkii haastamaan sekä luomisopin että Raamatun.

Kilpiläisen mukaan keskustelu evoluutiosta ”on vähän sama, kuin meillä väiteltäisiin siitä pitävätkö näkymättömät menninkäiset meitä maassa.”

Raamatussa ei hänen mielestään ole faktatietoa. Väite on outo, kun muistaa, miten tarkasti Luukas on kuvannut Apostolien tekojen tapahtumia ja sosiokulttuurista taustaa.

Vanhan testamentin kirjoissa ilmenee samanlaista historiallista tarkkuutta.

Esimerkiksi Sir Isaac Newton, jota monet pitävät kaikkein aikojen suurimpana tiedemiehenä, uskoi Raamatun historiaan.

Kilpiäisen mielestä vuosirenkaat riittävät kumoamaan Genesiksen historian. Todellisuudessa monet tutkimukset ovat osoittaneet, että poikkeusoloissa, esimerkiksi hyvin kuivassa, renkaita voi vuodessa tulla kaksi tai jopa kolme.

Samanlainen ilmiö koskee myös Grönlannin jäätikköä. Yksittäiset myrskyt voivat synnyttää lisää jäätä ja näin johtaa tutkijat harhaan.

Kilpiäinen sivuuttaa tyystin darvinistisen evoluution ongelmat, esimerkiksi DNA:n korjausmekanismit, elävät fossiilit ja dinosaurusten pehmeät kudokset ja radiohiilen ja keskittyy heittämään linkin oletettuja välimuotoja mainostavaan tekstiin eikä muista kertoa, että evolutionistit itsekin kiistelevät näistä tapauksista.

Elämä syntyy Kilpiäisen mukaan liki automaattisesti. Tämä on uskon asia, koska nykytietämyksen mukaan elämä ei voi syntyä sattumalta. Kaikki naturalistiset elämänsyntyteoriat ovat epäonnistuneet.

Evoluution sokea kelloseppä ei pysty ennakoimaan tulevaisuutta, joten se ei pysty ylhäältä alas -suunnitteluun, jota näemme kaikkialla luomakunnassa.

Lähde:

Kilpiäinen, Timo. 2015. Tiedonmurusia kreationisteille ja evoluution kiistäjille. Uusi Suomi puheenvuoro (20.10.).

Lasarusilmiö: Laosilaisen pikkujyrsijän ylösnousemus

Laonastes aenigmamus. Kuva: Jean-Pierre Hugot, Creative Commons (CC BY 2.5).



Joel Kontinen

Vuonna 2005 Laosista löytyi pikkujyrsijä, joka inspiroi tiedetoimittajia kirjoittamaan jyrsijän ylösnousemuksesta.

Tutkijat olivat otaksuneet, että Laonastes aenigmamus kuoli sukupuuttoon ”11 miljoonaa vuotta” sitten, koska sen jälkeen siitä ei ole löytynyt ainuttakaan luuta geologisissa kerrostumissa.

Mutta sitten kävi niin kuin varsieväkala Latimerialle vuonna 1938: löytyi elävä yksilö. Niitä on sen jälkeen löytynyt toista sataa.

Myös tuatara täyttää lasarusilmiön kriteerit. Sen oletettiin kuolleen sukupuuttoon ”225 miljoonaa vuotta” sitten, mutta se elää edelleenkin Uudessa-Seelannissa.

Söpö kalliorotta Laonastes aenigmamus kuuluu elävien fossiilien alati pitenevään luetteloon.

Lähde:

Srikameswaran, Anita. 2006. Retired professor tracks down rodent thought to be extinct. Pittsburgh Post-Gazette (15.6.).

Hoatsin on vastustanut muutosta yli ”20 miljoonaa vuotta”

Hoatsin. Kuva: Linda De Volder, Creative Commons (CC BY-SA 3.0).




Joel Kontinen

Elävät fossiilit hämmentävät eläintieteilijöitä. Jotkin niistä, esimerkiksi vesinokkaeläin, eivät tunnu sopivan mihinkään kategoriaan.

Nokkasiili, maasika ja muurahaiskäpy myös todistavat Luojamme huumorintajusta.

Etelä-Amerikassa yhä elävä hoatsin on myös niin erikoinen lintu, että tutkijoiden on ollut vaikea sovittaa sitä siipiniekkojen oletettuun sukupuuhun. Isohko kanalintu – tai käkilintu – on säilynyt liki muuttumattomana ainakin ”22 miljoonaa vuotta”.

Monet muut elävät fossiilit niin ikään heikentävät uskoa darvinistiseen evoluutioon.


Lähde:

Mayr, Gerald, Herculano Alvarenga ja Cécile Mourer-Chauviré. 2011. Out of Africa: Fossils shed light on the origin of the hoatzin, an iconic Neotropic bird. Naturwissenschaften 98 (11): 961–966.

Keuruun paikallislehti satuilee ”miljardin vuoden ikäisestä” asteroidista

Asteroidi 951 Gaspra. Kuva: NASA, public domain.



Joel Kontinen

Menneisyyden ennustaminen saattaa olla jopa vaikeampaa kuin tulevaisuuden ennustaminen. Monet kuitenkin yrittävät.

Keuruun paikallislehti uutisoi jälleen kerran alueelle luultavasti tipahtaneesta asteroidista:

”Asiantuntijoiden mukaan pirstekartioiden synnystä on kulunut aikaa 1 000–1 880 miljoonaa vuotta. Silloin avaruudesta syöksynyt 1,5 kilometrin mittainen asteroidi tuhosi tieltään kaiken ja upposi viiden kilometrin syvyyteen maahan.”

Kerron kirjassani Kenguruja, kakaduja ja eläviä fossiileja, mitä tällaisissa mittauksissa on vikana:

”Monet uskovat, että radiometriset iänmääritysmenetelmät mittaavat aikaa, mutta ne pystyvät mittaamaan ainoastaan atomien määrää tietyssä aineessa, esimerkiksi fossiilissa tai kalliossa. Ne ovat luotettavia vain, jos seuraavat olettamukset pitävät paikkansa:
1. Emäisotooppien (alkuperäisten radioaktiivisten aineiden) ja tytärisotooppien (hajoamistuotteiden) määrään ei ole vaikuttanut mikään muu kuin radioaktiivinen hajoaminen.
2. Kun kallio muodostui, siinä oli tietty määrä tytärisotooppia, yleensä ei lainkaan.
3. Hajoamisnopeus on aina ollut vakio.

Geologit eivät pysty tarkistamaan, pitävätkö nämä olettamukset paikkansa. Institute for Creation Researchin RATE (Radioisotopes and the Age of The Earth) -tutkimushanke toi päivänvaloon todisteita, jotka osoittavat, että radioaktiivisten aineiden hajoamisnopeus ei aina ole ollut vakio.”

Voit tilata kirjan täältä.

Lähde:

Piilemä, Markku. 2015. Lajissaan Suomen suurin? Suur-Keuruu 19.10., 3.

Tiedemiehet huiputtavat itseään, Nature toteaa varoittaessaan tiedevilpistä

Monesti tutkijat näkevät sitä, mitä odottavat. Evoluutiotutkija voi nähdä apinoissa ihmismäisiä piirteitä, joita niissä ei välttämättä ole.




Joel Kontinen

Tiedevilpistä on tullut miltei yhtä suuri ongelma kuin dopingista huippu-urheilussa. Huijausten ei sinänsä pitäisi hämmästyttää meitä, koska emme enää aikoihin ole eläneet alun sangen hyvässä maailmassa, jota Genesiksen alkusivut kuvaavat.

Aadamin ja Eevan synnin seuraukset näkyvät myös tieteessä. Yhä useammin tehdään tutkimuksia, joiden tuloksia ei voida myöhemmin todentaa.

Nature on toistuvasti käsitellyt tieteellistä vilppiä. Äskettäin se kiteytti astrofyysikko Saul Perlmutterin (University of California, Berkeley) sanoin aikamme tieteen ongelman: Se on jatkuva kilpailu, jonka osapuolina olemme me itse. Keksimme keinoja, joilla huiputamme itseämme ja keksimme samalla keinoja, joilla vältämme huiputtamasta itseämme.

Naturen artikkeli lähtee selvittämään ongelmaa hyvin darvinistisesta perspektiivistä: Lehden mukaan aivomme kehittyivät Afrikan savannilla, jossa esi-isiemme piti osata sekä löytää kypsät hedelmät että varoa isoja kissapetoja. Mutta tällaiset kyvyt eivät auta tutkijaa tekemään paikkansapitäviä tulkintoja, kun hän analysoi terrabittitulvaa.

Evoluutio ja korkea tutkimusmoraali eivät välttämättä ole veljeksiä.

Tutkijat monesti erehtyvät keräämään todisteita, jotka tukevat heidän hypoteesiaan. He eivät huomaa muita selityksiä tai välitä niistä. Tämä ei välttämättä tarkoita sitä, että he tahallaan haluaisivat harhauttaa muita, mutta heidän oma näkemyksensä sokeuttaa heidät.

Nature ei tunnustane sitä, mutta monesti esimerkiksi usko evoluutioon tai vuosimiljooniin saa tutkijat etsimään täysin epäuskottavia selityksiä.


Lähde:

Nuzzo, Regina. 2015. How scientists fool themselves – and how they can stop. Nature news (7.10.).

Dinosauruslajit hupenevat: Nanotyrannus olikin nuori T. rex

Nanotyrannus lancensi. Kuva: Conty, Creative Commons (CC BY 3.0).




Joel Kontinen

Science raportoi äsken tuoreesta dinosaurustutkimuksesta, joka esiteltiin Society of Vertebrate Paleontology -seuran kokouksessa.

Monet tutkijat olivat pitäneet Nanotyrannusta T. rexin lähisukulaisena mutta silti omana lajinaan. Tämä näkemys joutuu lähinnä paleontologi Robert Bakkerin mittauksista. T. rex kun saattoi venyä 12 metrin pituiseksi, mutta Nanotyrannus jäi 5 metrin jässikäksi.

Bakker uskoi, että Nanotyrannus oli aikuinen.

Viime vuosien löydöt ovat saaneet useat tutkijat muuttamaan näkemyksensä. Vuonna 2002 löydettiin Montanasta hyvin säilynyt Nanotyrannus, jolle muitta mutkitta annettiin nimeksi Jane.

Paleontologi Thomas Carr tutkimusryhmineen mittasi Janen pohjeluun kasvurenkaita ja laati dinosta kolmiuloitteisen tietokonemallin.

Tutkijat arvelevat, että Jane oli yksitoistavuotias kuollessaan. He myös saivat selville, että se oli juuri aloittanut lihansyöjädinoille tyypillisen kasvupyrähdyksen.

Robert Bakker ei silti ole luopunut kannastaan.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun dinosaurustutkijat ovat myöntäneet, että löytäjät ovat liioitelleet lajien lukumääriä. Läheskään kaikkia oletettuja dinosauruslajeja ei ole ollut olemassa. Niinpä esimerkiksi Torosaurus sai siirtyä tieteestä tieteisviihteen puolelle.

Nooan urakka oli huomattavasti helpompi kuin mitä ennen kuviteltiin.


Lähde:

Balter, Michael. 2015. Top predator wannabe is just another T. rex. Science (16.10.).

Häkellyttävä löytö: ”125 miljoona vuotta” vanhan jyrsijän turkki, keuhkot, maksa ja korvat yhä pehmeät

Eläinten turkki ei ole muuttunut sanottavasti ”125 miljoonaan vuoteen”. Ahma on huomattavasti suurempi kuin Spinolestes xenarthosus, mutta sillä on myös monia yhteisiä piirteitä vanhan pikkujyrsijän kanssa.





Joel Kontinen

Espanjasta äskettäin löydetty Spinolestes xenarthosus ei ole kuin rotan kokoinen, mutta sen merkitys on paljon suurempi. Noin 24-senttisestä otuksesta on säilynyt pehmeänä turkki, keuhkot, maksa ja korvat.

Se on toisin sanoen varsin häkellyttävä löytö. Ainoastaan vedenpaisumuksen kaltainen raju katastrofi olisi voinut saada sen säilymään niin hyvin.

Tutkijat löytävät yhä useammin muinaisten eläinten pehmeitä jäänteitä, vaikka luulisi, että ne olisivat jo kuviteltujen vuosimiljoonien aikana ehtineet fossiloitua.

Pehmeitä kudoksia on löytynyt esimerkiksi mammutista, dinosauruksista, äyriäisistä, salamanterista ja muista matelijoista.

Ne jos mitkä haastavat uskon vuosimiljooniin.

Evolutionistit uskovat, että Spinolestes xenarthosus eli jo dinosaurusten kaudella. Näemme siitä, että stasis eli muuttumattomuus on yllättävän yleistä eläinkunnassa. Eläinten turkki ei esimerkiksi ole sanottavasti muuttunut ”125 miljoonaan vuoteen”. Sama koskee myös piikkejä.


Lähde:

Perkins, Sid. 2015. Breathtaking fossil of tiny mammal preserves fur and internal organs. Science (14.10.).

Tiedeportaali satuilee yliluonnollisten uskomusten synnystä

LiveSciencen uskonnonopetuksessa käytetään havaintovälineinä savannia ja leijonaa. Kuva: Vince O'Sullivan/Flickr, Creative Commons (CC BY-NC 2.0).




Joel Kontinen

LiveSciencen toimittaja Elizabeth Palermo pohtii paavin USA:n vierailun herkistämänä uskonasioita. Hän ei kuitenkaan liity pyhän isän fanittajiin, vaan lähtee etsimään uskonnon alkuperää Afrikan savanneilta.

Ja koska hän pitää uskontoa evoluution tuotoksena, tulos on ennustettavissa. Hän lainaa Kelly James Clarkin näkemystä varhaisten ihmisten ja luonnon vuorovaikutuksesta.

Näin tämä vanha evoluutiotarina etenee:

Jos esi-isämme vaani Serengetissä antilooppia ja kuuli yhtäkkiä ruohon kahisevan lähellään, hän ei jäänyt pohtimaan, aiheuttiko sen tuuli vai leijona vaan hän lähti varmuuden vuoksi käpälämäkeen.

Luonnonvalinta suosi niitä kaukonäköisiä yksilöitä, jotka keksivät, että seurauksella (kahina) oli syy (leijona).

Ajan mittaan ihmiset alkoivat ehkä pitää monia asioita tarkoituksellisina. He näkivät syy- ja seuraussuhteita myös ilmiöissä, joissa niitä ei todellisuudessa ollut.

Savannin asukkaat näkivät rajuilmat osoituksena yliluonnollisten olentojen vihasta, ja pian syntyi myös joukko muita jumaluuksia.

Esimerkiksi skeptikko Michael Shermer on päätynyt liki samanlaiseen skenaarioon omissa kirjoituksissaan.

Tällainen satuilu voi jossain määrin kuvailla animismia, mutta empiirisen tieteen kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

Uskonto näyttää viehättävän ateisteja yllättävän paljon. Sigmund Freud kirjoitti monoteismin synnystä kokonaisen kirjan, ja äskettäin Science pohti suurten uskontojen syntyä ja yhteiskunnallista funktiota.

Jokin vuosi sitten myös TIME työnsi lusikkansa yhteiseen soppaan.

Tällaiset spekulaatiot on parasta luokitella roskatieteeksi (engl. junk science). Niitä ei voi havainnoida eikä varmentaa tieteen menetelmin.

On hyvä muistaa, että nykytiede syntyi kristinuskon innoittamana, ja monet tieteen pioneerit, esimerkiksi Sir Isaac Newton ja Louis Pasteur, olivat tunnustavia kristittyjä.

Tarinoinnista voimme sen sijaan kiittää Rudyard Kiplingiä ja darvinisteja.


Lähde:

Palermo, Elizabeth. 2015. The Origins of Religion: How Supernatural Beliefs Evolved. LiveScience (5.10.).

Kalliovallabi rikkoo evoluutiodogmia: eri lajien yksilöt lisääntyvät keskenään

Kalliovallabi (Petrogale penicillata). Kuva: May Wong, Creative Commons (CC BY 2.0).




Joel Kontinen

Evolutionistit luokittelevat Australian pohjoisosassa elävät kalliovallabit (Petrogale penicillata) kuudeksi lajiksi. Niiden kromosomimäärät ja -koot vaihtelevat, joten tutkijat eivät olettaneet eri lajeihin kuuluvien yksilöiden voivan lisääntyä keskenään.

Vaikka hybridit eivät ole kovin harvinaisia eläinkunnassa (lue lisää esimerkiksi täältä, täältä, täältä , täältä, täältä ja täältä), tutkijat arvelivat, että erilaiset vallabilajit eroavat geneettisesti niin paljon toisistaan, että ne eivät voi lisääntyä keskenään.

Tuore Biology Letters -lehdessä julkaistu tutkimus osoittaa, että he olivat väärässä.

Tohtori Sally Potterin (Australian National University) johtaman tutkimusryhmän löydökset haastavat käsityksiä lajiutumisesta (lajien muodostumisesta) ja siten myös evoluution dogmia, jolta pohja nyt putosi pois.

Luomisen perspektiivistä katsottuna tutkimuksessa ei ole mitään odottamatonta, koska kaikki vallabit kuuluvat samaan Genesiksen lajiin.

Lähde:

Phys.org. 2015. Rock-wallaby interbreeding causes rethink on evolution (7.10.).

Jeesuslisko: sitkeä elävä fossiili juoksee veden päällä, ei ole juuri muuttunut ”48 miljoonaan vuoteen”

Jeesuslisko haastaa darvinistiset selitykset. Kuva: Belizian, Creative Commons (CC BY-SA 3.0).




Joel Kontinen

Apulaisprofessori Jack Conrad julkaisi viime kesällä PLoS ONE:issa tutkimuksen muinaisesta basiliskista, jonka fossiili kaivettiin esiin Wyomingissa jo vuonna 2008.

Oletettavasti 48 miljoonaa vuotta vanha Babibasiliscus alxi näyttää yhä meidän päivinämme veden pinnalla juoksentelevalta jeesusliskolta.

Noin 60 senttiä pitkä basiliski oli osapuilleen yhtä suuri kuin sen isojalkaiset jälkeläiset, jotka hyödyntävät veden pintajännitystä ja pystyvät pysyttelemään pinnalla viitisen metriä.

Muiden elävien fossiilien, esimerkiksi Karibian liskojen, tuataran, krokotiilin, merikilpikonnan, katkaravun, hämähäkin, sudenkorennon, maasian, punapandan ja koalan, tavoin myös jeesuslisko haastaa darvinistiset selitykset.


Lähde:

Geggel, Laura. 2015. Wild 'Jesus Lizard' Once Walked on Wyoming's Tropical Waters. LiveScience (1.7.).

Laiskiainen: nerokas ratkaisu takaa energian säästön

Laiskiainen: nerokas ratkaisu takaa energian säästön. Kuva: Steven G. Johnson, Creative Commons (CC BY 2.5).




Joel Kontinen

Jos orava haaskaa energiaa säntäilemällä edestakaisin pensaikoissa ja piilottelemalla pähkinöitä ja muita vitamiinipommeja pitkin pientareita, laiskiainen on valinnut hyvin erilaisen elämäntyylin.

Koalan tavoin se viihtyy paikallaan. Mutta syynä ei ole laiskuus, vaan laiskiaisella on äärimmäisen hidas aineenvaihdunta. Se syö miltei pelkästään lehtiä, jotka se sulattaa hyvin hitaasti. Pysymällä aloillaan se säästää energiaa.

Australian pussieläinten tavoin laiskiainen on suunniteltu nerokkaasti tulemaan toimeen niukoilla ravinteilla.

Sohvaperunaksi sitä ei pidä syyttää.


Lähde:

Steffan, Melissa. 2015. Who Are You Calling a Deadly Sin? Christianity Today. Behemoth 32 (1.10.).

Venäjän risteilyohjukset, USA:n pommit ja meidän pihan punarinnat

Punarinta (Erithacus rubecula). Kuva: Francis C. Franklin, Creative Commons (CC-BY-SA-3.0).



Joel Kontinen

Neljä venäläistä risteilyohjusta putosi vahingossa Iraniin, tai näin ainakin USA:n sotilasasiantuntijat sanovat. USA liittolaisineen erehtyi Afganistanissa pommittamaan sairaalaa, joten kummankin suurvallan aseiden tarkkuudessa on rutkasti parantamisen varaa.

Äsken takapihamme omenapuussa viivähtänyt punarinta päihittää USA:n ja Venäjän huippuaseiden tarkkuuden mennen tullen. Se saapuu joka huhtikuussa Välimeren alueelta täsmälleen samaan pihaan eikä esimerkiksi lähitien toiselle puolelle.

Punarinta (Erithacus rubecula) on taitavampi kvanttiteknologian käyttäjä kuin yksikään laboratoriossa työskentelevä tutkija. Se hyödyntää maapallon magneettikenttää suunnistaessaan.

Tarkkuus ei ole kovinkaan harvinainen ominaisuus eläinkunnassa. Kolibri pysyy pysyttelemään ilmassa paikallaan kovassa myrskyssä, ja ampujakala säätelee vesisuihkunsa saaliin etäisyyden ja painon mukaan.

Tällaiset häkellyttävät kyvyt ovat osoitus luomisesta.


Lähde:

BBC news. 2015. Syria crisis: Russian Caspian missiles 'fell in Iran'. (8.10.).

DNA:n korjausmekanismien selvittäminen toi tutkijoille kemian Nobelin

DNA. Kuva: brian0918, public domain.




Joel Kontinen


Elävät olennot ovat täynnä korjausmekanismeja, jotka estävät mutaatioita ja siten myös darvinistista evoluutiota.

Nerokkaasti suunniteltu DNA on pitkään kiehtonut tutkijoita. Tomas Lindahl, Paul Modrich ja Aziz Sancar saivat vuoden 2015 kemian Nobel-palkinnon DNA:n korjausmekanismien selvittämisestä. Ruotsin tiedeakatemian mukaan he ”kartoittivat molekyylitasolla, miten solut korjaavat vaurioitunutta DNA:ta ja säilyttävät geneettistä informaatiota”.

Tomas Lindahl selvitti, miten entsyymit tunnistavat vaurioituneita emäksiä ja korvaavat ne ehjillä.

Paul Modrich tutki mekanismia, joka korjaa DNA:n kopioinnissa tapahtuvia virheitä.

Aziz Sancar osoitti, miten entsyymit korjaavat ultraviolettisäteiden tai muiden karsinoidien (kasvaimia aiheuttavien tekijöiden) synnyttämiä virheitä.

Näiden tutkimuksen yhteinen nimittäjä on siinä, että DNA:n luontaiset korjausmekanismit estävät mutaatioita, joiden pitäisi olla darvinistisen evoluution raaka-aineita. Vaikka suurin osa tunnetuista mutaatioista on haitallisia, evolutionistit ovat toivoneet, että ne voisivat tehdä uskomattomia hyppäyksiä.

Kerron kirjassani Kenguruja, kakaduja ja eläviä fossiileja, mitä Melbournen museossa satuillaan: ”Osapuilleen 150 miljoonaa vuotta sitten mutaatio muutti suomun höyheneksi. Sen jälkeen mutaatiot ovat synnyttäneet ne hienot sulat, jotka nykyään näemme.”

DNA:n korjausmekanismit estävät tällaiset virheet.


Lähde:

Cressey, Daniel. 2015. DNA repair sleuths win chemistry Nobel. Nature news (7.10.).

Ruska: älykkäät kasvit kierrättävät ravinteita

Syksyn värit kertovat meille luonnon nerokkaista ratkaisuista.





Joel Kontinen

Luonto on täynnä nerokkaita ratkaisuja. Näemme esimerkiksi aurinkopaneeleita, jotka rakentavat itse itsensä.

Näin syksyn tullen näemme myös älykästä kierrätystä.

Kun valo vähenee ja ilma viilenee, yhteyttäminen loppuu. Lehtivihreä hajoaa, ja näemme lehtien muut väriaineet – oranssin, punaisen ja keltaisen sekä näiden yhdistelmiä.

Puut ja pensaat siirtävät lehtiin varastoituneet ravinteet runkoon, joten ne eivät mene hukkaan, vaan niitä voidaan käyttää uudestaan.

Näyttää siltä, että pohjolan puut ja pensaat on ohjelmoitu selviytymään pimeän ja kolean ajan ylitse ja puhkeamaan taas uuteen loistoon, kun valo ja lämpö keväällä lisääntyvät.

Jumala ei tässä kaikessa ole unohtanut kauneutta. Se kertoo meille luomisesta.

Neandertalilaiset lämmittivät kotiluolansa ja käyttivät lämmintä vettä

Näin Porissa mainostettiin neandertalilaisia viime vuonna. Näkemys kaipaa päivitystä.





Joel Kontinen

Neandertalilaiset olivat evoluution ensimmäiset apinaihmiset. Kun Charles Darwinin Lajien synty näki päivänvalon vuonna 1859, neandertalinihminen oli ainoa apinamainen esi-isämme.

Apinamaisuus on pikkuhiljaa karissut neandertalilaisten hartioilta. He ovat täysin ihmisiä niin kuin mekin.

Uusin Barcelonan lähellä tehty löytö viittaa siihen, että he osasivat käyttää tulisijoja ja lämmittää luolansa, jossa oli useita huoneita.

Luolassa saattoi myös olla muita mukavuuksia, etenkin lämmintä vettä.

Evolutionistit myöntävät, että heidän käsityksensä neandertalilaisista on muuttunut melkoisesti viime vuosikymmeninä. Nyt tiedetään, että neandertalinihmiset hautasivat kuolleet, valmistivat soittimia, käyttivät kamomillaa ja kärsämöä mausteina, purjehtivat Kreikan saaristossa, olivat taitavia luolataiteilijoita, tekivät taidokkaita työkaluja, käyttivät sulkakoristeita, puhdistivat hampaanvälinsä hammastikuilla ja kykenivät puhumaan.

Genesikseen perustuvan mallin mukaan neandertalilaiset olivat täysin ihmisiä. He olivat Nooan jälkeläisiä, jotka elivät vedenpaisumusta seuranneella jääkaudella Euroopan karuissa oloissa.


Lähde:

Blakemore, Erin. 2015. Neanderthals Had Houses With Hot Water. Smithsonian.com (31.8.).

Kehitysopillinen kummajainen: ameban jättiläismäinen genomi

Protozoo Chaos carolinense. Kuva: Tsukii Yuuji, Creative Commons (CC BY-SA 2.5).



Joel Kontinen

Darvinistisen kertomuksen mukaan elämä syntyi nelisen miljardia vuotta sitten. Kukaan ei tiedä, miten, miksi tai missä näin pääsi käymään, mutta evolutionisti uskoo vakaasti, että darvinistiset prosessit pystyivät rikkomaan luonnonlakeja jo heti alussa.

Yksisoluiset olennot (esitumalliset eli prokaryootit) eivät ole kuitenkaan pitäneet turhaa kiirettä, vaan ne ovat jääneet yksisoluisiksi.

Ameba on tästä hyvä esimerkki. Sen genomi on 200 kertaa suurempi kuin ihmisen, mutta se ei ole onnistunut saamaan edes toista solua kaverikseen. Olisi silti väärin luonnehtia amebaa yksinkertaiseksi.

Aiemmin mantrana toistettu yksi geeni = yksi proteiini -hypoteesi on liian yksinkertainen selitys.

Todellisuus on paljon mutkikkaampi.

Proteiineja koodaavien geenien lukumäärä – tai edes genomin koko – ei korreloi organismin mutkikkuuden kanssa. Evoluutioon uskovat tutkijat eivät tiedä, mistä tämä johtuu.

He ovat muutenkin joutuneet viskaamaan entisiä kehitysopillisia totuuksia roskakoriin. Roskaa ei ole meidän perimässämme vaan darvinistisessa ajattelussa.

Richard Dawkinsin markkinoima itsekäs geeni -näkemys ei alkuunkaan kuvaa todellisuutta.

Myös muiden darvinististen selitysten ongelma on siinä, että ne eivät toimi.

Lähteet:

Lane, Nick ja William Martin. 2010. The energetics of genome complexity. Nature 467, 929–934.

Taft, Ryan J., Michael Pheasant ja John S. Mattick. 2007. The relationship between non-protein-coding DNA and eukaryotic complexity. BioEssays 29 (3): 288–299.

Winstead, Edward R. 2001. Sizing up genomes: Amoeba is king. Genome News Network. (12.5.).