Eläinmaailman triathlonisti: älykkäästi suunniteltu lehdenleikkaajamuurahainen haastaa darvinistiset selitykset taidoillaan

Lehdenleikkaajamuurahainen. Kuva: Grey Wulf, Flickr (Creative Commons).




Joel Kontinen

Lehdenleikkaajamuurahaiset jaksavat ällistyttää tutkijoita. Äskettäin kävi ilmi, että ne ovat kemiallisen sodankäynnin mestareita.

Royal Society Open Science -julkaisu kertoo meille lisää näiden muurahaisten yllättävistä piirteistä. Kerätessään neliömetrin tuoreita lehtiä ne joutuvat leikkaamaan niitä kolme kilometriä eli noin miljoona kertaa oman pituutensa.

Lehdenleikkaajamuurahaiset ovat viljelijöitä, jotka lannoittavat viljelmänsä kasvien osilla.

Lehtien pilkkominen on kovaa työtä pienelle muurahaiselle. Tutkijat arvelevat, että ne joutuvat tässä työssä käyttämään liki kaiken energiansa – samaan tapaan kuin triathlonisti omassa uuvuttavassa urakassaan.

Muurahaiset eivät ole mitään työrobotteja vaan pikemminkin jalkatyöläisiä, jotka myös osaavat helpottaa työtään esimerkiksi valitsemalla pienempiä lehtiä.

Näyttää siltä, että niiden jalat on suunniteltu nimenomaan lehtien leikkaukseen. Ne pystyvät tarttumaan niillä lehteen ja pitämään sitä paikallaan ja leikkaamaan pienemmäksi.

Älykäs suunnittelu on yhä ilmeisempää eläinkunnassa.

Raamattu ei turhaan kehota meitä oppimaan muurahaisilta. Ne ovat yllättävän ahkeria ja kekseliäitä. Ne pysyvät pinnalla rakentamalla eläviä lauttoja. Saharan hopeamuurahainen pysyttelee viileänä jopa paahtavan kuumassa autiomaassa, ja toiset lajit ovat keksineet lämpötilaeroja hyödyntävän ekologisen ilmastoinnin.

Niillä on nuppineulan kokoiset aivot, joten niiden taidot eivät missään tapauksessa ole sokean darvinistisen kellosepän tuotantoa.

Lähde:

Asher, Claire. 2016. Leafcutter ants use prehensile legs to help chop up leaves. Science (27.1.).

Aivojen ällistyttävä muistikapasiteetti kumoaa darvinistiset oletukset

Hermosolujen välinen viestintä on moninkertaisesti tehokkaampaa kuin mitä olemme luulleet. Kuva: US National Institutes of Health, public domain.



Joel Kontinen

Ylisuunnittelu istuu hyvin huonosti darvinistiseen maailmaan, jossa kaikella pitäisi pohjimmiltaan olla vain eloonjäämistä edistävä tehtävä.

Darvinistisen tarinan mukaan ihmisen oletettu apinamainen esi-isä tarvitsi aivojaan lähinnä vain tunnistamaan, milloin isot kissapedot uhkasivat häntä savannilla.

Ihmisen isot aivot ovat suuri ongelma kehitysopille. Niiden kehityksestä on punottu monia täysin epäuskottavia tarinoita.

Tuore Salk Institutessa tehty tutkimus romuttaa miltei kaiken, minkä luulimme tietävämme muistamisesta. Professori Terry Sejnowski luonnehtii tuloksia neurotieteen (eli hermoston toimintaa ja rakennetta tutkivan tieteenalan) todelliseksi uutispommiksi.

Ihmisen aivojen muistikapasiteetti on nimittäin kymmenen kertaa suurempi kuin mitä ennen luultiin. Hänen mukaansa se on vähintään petatavun luokkaa, eli ihminen kykenee periaatteessa muistamaan vähintään yhtä paljon tietoa kuin mitä world wide webissä (www) on nykyisin saatavilla.

Professori Sejnowski kertoi Salk Instituten julkaisemassa lehdistötiedotteessa hippokampuksen neuronien suunnitteluperiaatteesta, jonka avulla ne toimivat tehokkaasti mutta silti taloudellisesti.

Muistomme ovat seurausta aivojen sähköisestä ja kemiallisesta toiminnasta. Tätä tapahtuu etenkin silloin, kun hermosolut eli neuronit vuorovaikuttavat synapsien avulla. Neuroni lähettää aksionin (viejähaarakkeen) toiseen neuroniin, ja signaalit kulkevat kemiallisesti hermosolusta toiseen, kun neurotransmitterit eli hermoston välittäjäaineet vievät ne muille neuroneille.

Jokaisella neuronilla voi olla tuhansia synapseja, joilla ne muodostavat yhteyden tuhansiin muihin hermosoluihin.

Tämä kaikki tapahtuu ällistyttävän nopeasti ja ällistyttävän taloudellisesti. Tutkijat toivovat voivansa hyödyntää aivojen tehokkuutta ja taloudellisuutta suunnitellessaan entistä tehokkaampia tietokoneita.

Sokea kelloseppä ei osaa valmistaa näin hienoja kokonaisuuksia. Aivot kertovat meille luomisesta.


Lähde:


Salk News. 2016. Memory capacity of brain is 10 times more than previously thought (20.1.).

Holokaustin muistopäivänä Ban Ki-moon puhui enemmän palestiinalaisten turhautumisesta kuin juutalaisten ahdingosta

Holokaustin muistopäivää vietetään 27.1. Auschwitzin keskitysleirin vapauttamisen muistoksi. Kuva: Wikipedia.



Joel Kontinen

Tänään tulee kuluneeksi 71 vuotta siitä, kun puna-armeijan joukot vapauttivat Auschwitzin keskitysleirin vangit.

Puhuessaan YK:n turvallisuusneuvostossa pääsihteeri Ban Ki-moon tosin paheksui palestiinalaisten viime viikkojen terroritekoja (joissa on kuollut 28 israelilaista, eritrealainen ja amerikkalainen), mutta samalla myös puolusteli veritekoja.

Monet uhreista ovat olleet siviilejä.

Hänen mukaansa tekojen motiivina oli palestiinalaisten vieraantumisen ja epätoivon tunne. Hän pahoitteli, että rauhanprosessi on ajautunut karille ja painotti, että miehitys synnyttää luonnostaan vihaa ja ääritekoja.

Pääsihteeri valitsi puheensa ajankohdan väärin. Tänään muistellaan holokaustia, jossa kuusi miljoonaa juutalaista surmattiin yksinomaan sen vuoksi, että he olivat juutalaisia.

Palestiinalaisten terrori johtuu samasta syystä. He eivät haluaisi antaa Israelille maata, jota voitaisiin puolustaa hyökkäyksiltä.

Ban Ki-moonin olisi kenties pitänyt noudattaa Ludwig Wittgensteinin ohjetta: ”Mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava” (Wovon man nicht sprechen kann, darüber muß man schweigen).



Lähde:

Netanyahu says UN chief Ban Ki-moon 'encouraging terror' BBC News (27.1.).

Paha zikavirus osoittaa, että mutaatiot saavat aikaan tuhoa

Aedes aegypti levittää zikavirusta. Kuva: Rafaelgilo, public domain.



Joel Kontinen

Etenkin Brasiliassa riehuva zikavirus kertoo ebolan tavoin, että synnin seuraukset voivat olla hyvin todellisia maailmassamme.

Aadam ja Eeva päättivät uhmata Jumalan kieltoa ja toivat kuoleman, kärsimyksen ja ahdingon maailmaan.

Jotkut tutkijat arvelevat, että mutaatiot ovat tehneet zikasta tuhoisamman.

Fukushiman mutanttiperhosten tavoin myös zikavirus osoittaa, mitä mutaatiot saavat aikaan.

Virus aiheuttaa mikrokefaliaa eli pienipäisyyttä monissa vauvoissa.

Hobitti eli Floresin ihminen (Homo floresiensis) on tutkijoiden mukaan saattanut kärsiä mikrokefaliasta.

Vaikka evolutionistit voivat kutsua mutaatioita mahtaviksi virheiksi, niissä ei ole mitään mahtavaa. Evoluutio tarvitsee niitä, mutta todellisuudessa ne tekevät lopun evoluutiosta.

Nykytietämyksen mukaan hyödylliset mutaatiot ovat darvinistista toiveajattelua.

Nekin mutaatiot, jotka jossain mielessä hyödyntävät ihmisiä tai eläimiä (esimerkiksi se, joka suojaa malarialta mutta aiheuttaa samalla sirppisoluanemiaa), ovat todellisuudessa haitallisia. Ne eivät lisää geneettistä informaatiota, jota evoluutio kipeästi tarvitsisi.

Jonkin ominaispiirteet (vaikkapa näön) menettäminen ei myöskään auta darvinistista evoluutiota.


Lähde:


Mackenzie, Debora. 2016, Did Zika’s recent mutations let it explode as a global threat? New Scientist (25.1.).

Taas pehmeitä kudoksia – tällä kertaa jurakauden kalmarista, joka ei ole muuttunut nimeksikään dinosaurusten päivistä

Passaloteuthis bisulcata. Kuva: Ghedoghedo, Creative Commons (CC BY-SA 3.0).




Joel Kontinen

Pehmeiden kudosten ei pitäisi säilyä kymmeniä miljoonia vuosia eikä jurakauden eläinten vastustaa evoluutiota meidän päiviimme saakka, mutta näin on käynyt – yllättävän monta kertaa.

Tuorein tapaus on Acanthoteuthis, josta tutkijat raportoivat Biology Letters -lehdessä. Se kuuluu jurakauden belemniitteihin (Belemnoidea).

Belemniitteja on havaittu jo ”500 miljoonan vuoden” ikäisissä kerrostumissa, ja niiden uskotaan tuhoutuneen yhdessä dinosaurusten kanssa 65 miljoonaa evoluutiovuotta sitten.

Mutta niiden sukulaiset uiskentelevat yhä merissämme.

Acanthoteuthis muistuttaa meidän päiviemme kalmareita siinä mielessä, että sillä on kymmenen lonkeroa, toisin kuin tursailla, joiden on tyydyttävä kahdeksaan. Tutkijat myös arvelevat, että se oli kalmareiden tavoin hyvä uimari.

Ällistyttävän hyvin säilynyt Acanthoteuthis löytyi Solnhofenista, joka tunnetaan hienosta Archaeopteryxin fossiilista.

Tutkijat joutuvat nyt keksimään luovia selityksiä sille, miksi he löytävät pehmeitä kudoksia yhä useammin – ja yhä useimmista eläinlajeista, myös selkärangattomista. Tutkimusryhmään kuulunut Christian Klug uskoo, että eläinten on täytynyt hautautua hyvin nopeasti.

Esimerkiksi Nooan ajan vedenpaisumuksessa, mutta sitä hän ei ehkä uskalla sanoa.

Monet geologiset muodostelmat ja massiiviset joukkohaudat muistuttavat globaalista vedenpaisumuksesta.

Merieläinten fossiileja kaivetaan esiin vuoristoista, ja trooppisia metsiä ja eläimiä on napapiirillä.

Genesis kertoo miksi.


Lähde:

Weisberger, Mindy. 2016. Jurassic 10-Armed 'Squid' Were Speedy Swimmers. Live Science (6.1.).

Tutkijat ällistelevät kambrikauden aivojen säilymistä

Fuxianhuia protensa. Kuva: Graham Budd, public domain.



Joel Kontinen

Kambrikautta ei turhaan ole luonnehdittu evoluutiobiologin päänsäryksi. Darvinistisen evoluution mukaan elämän pitäisi kehittyä hiljalleen alun yksinkertaisista eliöistä yhä mutkikkaammaksi.

Mutta jo ”500 miljoonaa vuotta” sitten eläneiden trilobiittien silmät olivat kehittyneempiä kuin monen meidän päiviemme otusten silmät.

Ja ainakin yhdellä kambrikauden eläimellä oli yllättävän isot aivot. Tutkijat ovat päätelleet – joko tosissaan tai muuten vain – että tämän otuksen on täytynyt ajatella kohtalaisen paljon.

Mutta ehkä kaikkein ongelmallisinta evoluutiolle on eläinten pehmeiden osien säilyminen. Tutkijat ovat löytäneet esimerkiksi verkkokalvoja, sarveiskalvoja, sisäelimiä ja suolia.

Kun aivot eivät ole ehtineet fossiloitua edes ”520 miljoonassa vuodessa” vaan ovat säilyttäneet alkuperäisen pehmeytensä, evolutionistien on perin vaikea säilyttää uskottavuutensa.

The Scientist pohdiskeli hiljattain kambrikauden aivojen säilymistä. Yli puoli miljardia evoluutiovuotta on pitkä aika pehmeille aivoille, ja jotkut tutkijat eivät aluksi voineet uskoa niiden voivat säilyä niin kauan.

Mutta kun tutkimus toisensa jälkeen osoitti kiistattomasti, että aivot ovat säilyttäneet pehmeytensä, heidän on nyt pakko keksiä, miksi tämä on ylipäätään mahdollista.

Vuosimiljoonista on tullut darvinistinen dogmi, jota ei saa epäillä, joten heidän täytyisi keksiä parempia selityksiä kuin ”ne nyt vaan sattuivat säilymään”.

Kambrikauden eläinten aivojen säilyminen on vielä astetta suurempi ongelma evoluutiolle kuin dinosaurusten fossiilien proteiini ja radiohiili (C-14).

Lähde:

Zusi, Karen. 2016. To Retain a Brain: Exceptional neural fossil preservation helps answer questions about ancient arthropod evolution. The Scientist (1.1.).

Äyriäiset vastustaneet evoluutiota ”365 miljoonaa” vuotta

Triops longicaudatus. Kuva: Micha L. Rieser, Creative Commons (CC BY-SA 3.0).



Joel Kontinen

Äyriäisten maailmassa Ruususen uni on jatkunut jo ”365 miljoonaa vuotta”, ainakin siinä mielessä, että kidusjalkaiset (Branchiopoda) eivät ole muuttuneet nimeksikään Tiktaalikin päivistä.

Tuore Current Biology kertoo meille, että varhaiset kidusjalkaiset näkivät päivänvalon jo kambrikaudella, jonka räjähdystä on luonnehdittu evoluutiobiologin päänsäryksi.

Tutkijat löysivät makeanveden äyriäisyhteisön kerrostumasta, jonka iäksi ne arvioivat 365 miljoonaa vuotta. Siinä oli esimerkiksi nykyisiä äyriäisiä muistuttavia lehtijalkaisia (Anostraca) ja kilpikidusjalkaisia (Notostraca).

Kilpikidusjalkaisia (Lepidurus arcticus) on myös löytynyt Enontekiöltä.

Tutkijat hämmästelevät Current Biologyssä kidusjalkaisten ekologista ja morfologista stasista, mikä tarkoittaa sitä, että ne ovat aina eläneet samanlaisessa ympäristössä eivätkä ole muuttuneet muodoltaan.

Elävien fossiilien luettelo näyttää pitenevän liki viikoittain. Vasta viime viikolla tiedejulkaisut raportoivat rukoilijasirkoista.

Ja joulun alla kuulimme kambrikauden otuksesta (Eokinorhynchus rarus), joka ei oletettavasti ole muuttunut nimeksikään ”530 miljoonaan” vuoteen.

Darvinistien olisi jo syytä olla huolissaan.


Lähde:

Gueriau, Pierre et al. 2016. A 365-Million-Year-Old Freshwater Community Reveals Morphological and Ecological Stasis in Branchiopod Crustaceans. Current Biology (14.1.).

Keuhkoton salamanteri ei noudata evoluution odotuksia

Desmognathus fuscus. Kuva: Hargle, Creative Commons (CC BY-SA 3.0).



Joel Kontinen

Miltei kaikki maaeläimet tarvitsevat keuhkoja. Ilman niitä niille kävisi köpelösti.

Maailmassa on kuitenkin 448 salamanterilajia, jotka selviävät hengissä ilman keuhkoja. Evolutionistit uskovat, että jossain vaiheessa ne menettivät tämän elintärkeän elimen.

Elimen tai ominaispiirteen menettäminen on juuri päinvastoin kuin mitä darvinistinen evoluutio edellyttäisi. Siinä eläin on menettänyt geneettistä informaatiota.

Niinpä siitä on tullut esimerkiksi sokea (luolarapu, salamanteri ja hämähäkkieläin) tai lentokyvytön, kuten esimerkiksi strutsi, kiivi tai emu.

Jotta darvinistinen evoluutio toimisi edes periaatteessa, eläimet tarvitsisivat lisää informaatiota. Darvinistisilla mekanismeilla (mutaatiot ja luonnonvalinta) sitä ei kuitenkaan kerry.

Jopa Richard Dawkins myöntää, että hän ei tiedä ainuttakaan mutaatiota, joka lisäisi eliön geneettistä informaatiota.

Salamanterit ovat eläviä fossiileja, jotka eivät oletettujen vuosimiljoonien aikana juuri ole ehtineet muuttua.

Keuhkottomat salamanterit hengittävät ihollaan. Niiden pituus voi vaihdella 25 millimetristä 27 senttiin ja ne voivat asua miltei kaikkialla – koloista puunlatvoihin.

Yksi näistä kummajaisista on Desmognathus fuscus. Tutkijat ovat selvittäneet, että aluksi sen keuhkot alkavat muodostua, mutta ne eivät kehity kunnolla, vaan salamanterille kasvaa sen sijaan lisää verisuonia iholle.

Näissä salamantereissa on kaksi geeniä, joiden pitäisi periaatteessa muodostaa keuhkot, mutta ne vaikuttavat sen sijaan ihoon, suuhun ja kurkkuun.

Tutkijoiden mukaan salamanterissa vaikuttava proteiini voi auttaa hengitysvaikeuksista kärsiviä ihmisiä.

Näyttänee siltä, että salamanterien diversiteetti eli monimuotoisuus kertoo meille luomisesta.

Jumala näyttää pitävät vaihtelusta.

Lähde:

Pennisi, Elizabeth. 2016. Xeroxed lung gene helps salamanders breathe through their skin. Science (8.1.).

Fiksut kasvit ällistyttävät tutkijoita: mimosa tietää, koska sitä uhataan

Kasvit ovat fiksumpia kuin mitä oletimme.



Joel Kontinen

Kasvien kyvyt jaksavat yllättää tutkijoita. Ne pystyvät keräämään aurinkoenergiaa tehokkaasti, tunnistamaan varjon lähteen ja noudattamaan matemaattisia kaavoja.

Lisäksi ne tuovat iloa katselijoille.

Tuore Plant Physiology -lehti kertoo niiden kyvystä, jonka tutkijat selvittivät vasta hiljattain:

Rabi Musah (University at Albany) kollegoineen huomasi, että kasvien juuret pystyvät vapauttamaan pahaa hajua potentiaalisen vaaran uhatessa. Mimosa pudican taimien juuret päästävät ihmisten ilmoille rikkiyhdisteitä, kun ihminen koskee niihin käsin.

Haju ei ole peräisin bakteereista, vaan kasvi kehittää sen itse juurien taskumaisista kohdista, jotka ovat alle puolen millin kokoisia.

Mimosat tunnistavat kosketuksen lähteen eivätkä ala haista, jos niihin koskee lasilla tai metallilla. Näyttää siltä, että niihin on ohjelmoitu kyky havaita, milloin ne ovat vaarassa.

Lähde:

Le Page, Michael. 2016. Farting plants have a built-in stink bomb that deters predators. New Scientist 3055 (6.1.).

Rukoilijasirkat eivät juuri ole muuttuneet dinosaurusten ajasta, uudet löydöt kertovat

Tämä sirkka vaani ötököitä Kreetalla.



Joel Kontinen

Meripihkaan hautautuneet rukoilijasirkat eivät juuri ole muuttuneet dinosaurusten ajasta. Tutkijat löysivät Espanjasta, Libanonista ja Burmasta (Myanmarista) kolme yksilöä.

Fossiilien pitäisi olla 97–128 miljoonaa vuotta vanhoja.

Tutkimuksia johtanut Barcelonan yliopiston lehtori Xavier Delclòs sanoo, että rukoilijasirkkojen fossiilit ovat olleet harvassa. Nyt löydetyistä yksilöistä yksi on eläintietieteilijöiden vanha tuttu, kun taas kaksi muuta ovat täysin uusia tuttavuuksia.

Nykyisin rukoilijasirkkoja on yli 2 400 lajia, joten harvat fossiililöydöt eivät voi kertoa niiden oletetusta evoluutiosta muuta kuin että sitä ei ole ollut nimeksikään.

Fossiloituneilla sirkoilta ei keskiruumiin kolmannessa jaokkeessa näyttänyt olevan ultraääniä tunnistavaa korvaa. Tämä oli ainoa oleellinen ero nykysirkkoihin. Mutta koska nykylajitkin eroavat toisistaan, tällä oletetulla puutteella on turha elämöidä.

Siinä ajassa, missä darvinistisen tarinan mukaan T. rexin sukulaispoika on muuttunut punatulkuksi, rukoilijasirkka ei ole muuttunut miksikään muuksi lajiksi.

Muiden elävien fossiilien tavoin myös rukoilijasirkat haastavat evoluution.

Tässä lisää eläviä fossiileja:
· Jeesuslisko
· Salamanteri
· Nahkiainen
· Maasika
· Sinilevä
· Kummitussirkka
· Punapanda
· Koala
· Okapi


Lähde:

Geggel, Laura. 2016. Sticky Amber Preserved Dinosaur-Age Insects for Millions of Years Live Science (8.1.).

Evolutionistin kummajainen: miten saada dinosauruksen proteiini säilymään kymmeniä miljoonia vuosia?

Dinosaurusten proteiineista, pehmeistä kudoksista ja jopa radiohiilestä raportoidaan yhä useammin.



Joel Kontinen

Vuonna 2007 Science julkaisi tutkimuksen 68 miljoonan vuoden ikäiseksi oletetun T. rexin sääriluun osan proteiinisekvenssista.

Hirmuliskosta löytyi myös verisoluja. Paleontologi Mary Schweitzer (North Carolina State University) kollegoineen uskoi löytäneensä proteiinisekvenssin, joka oli sata kertaa vanhempi kuin mitä siihen mennessä oli löydetty.

Usko vuosimiljooniin elää kuitenkin niin sitkeästi, että monet epäilivät löytöä. 7 miljoonaa vuonna piti olla ehdoton yläraja, joten dinosaurusten luusta oli turha etsiä proteiineja.

Näin he uskoivat.

Skeptikot epäilevät, että proteiinit eivät olleet alkuperäisiä. Schweitzer kollegoineen pyrki kaikin tavoin eliminoimaan kontaminaation, kun hän julkaisi vielä vanhemman proteiinilöydön (”80 miljoonaa vuotta" vanhan Brachylophosaurus Canadensisen jalasta.

Dinosaurusten fossiileista on yhä useammin löydetty kollageenia, säiemäistä proteiinia, jota on etenkin tukikudoksissa, ja toisinaan myös radiohiiltä.

Radiohiiltä ei pitäisi olla lainkaan jäljellä yli 100 000 vuoden ikäisessä fossiilissa.

Valtavirran tiedejulkaisut eivät ole uskaltaneet julkaista C-14-tutkimuksia, joita on tehty ainakin kolme. (Lue lisää tästä ja tästä.)

Dinosaurusten pehmeät kudokset ja radiohiili viittaavat vahvasti siihen, että dinot elivät korkeintaan tuhansia, eivät miljoonia vuosia sitten – aivan niin kuin voimme Genesiksestä päätellä.

Lähde:

Brazil, Rachel. 2015. Bones of contention. Chemistry World (23.12).

Fiksut kasvit tunnistavat valon aallonpituuden

Kukat ovat yllättävän fiksuja.




Joel Kontinen

Kasviharrastajat ovat jo pitkään tienneet, että ikkunalaudalla kevättä odottava kultaköynnös kääntyy aina valoon päin.

Tämä ei ole kukkien ainoa taito, joka haastaa darvinistiset selitykset.

Monet kasvit ovat ällistyttävän kauniita, ja jotkin tuntuvat osaavan matematiikkaa.

Salk Instituten tutkijat julkaisivat jouluksi Cell-tiedelehdessä tutkimuksen niiden kyvystä tunnistaa valon aallonpituuden.

Kasvi tietää, milloin se on varjossa. Se myös tietää, milloin varjostaja on toinen kasvi ja milloin esimerkiksi pilvi.

Kryptokromi-niminen tunnistin havaitsee sinisen valon hiipumisen ja saa kasvin tuottamaan lisää kasvuhormonia, jolloin se voi kohota sitä pimentävien naapurien yläpuolelle.

Näemme merkkejä luomisesta kaikkialla kasvikunnassa. Kasvit ovat esimerkiksi täynnä itseään monistavia aurinkokennoja.

Lisäksi jotkut tutkijat olettavat tunnistaneensa kasveissa tunteita.

Lähde:

Phys.org. 2015. Here comes the sun: Cellular sensor helps plants find light. (24.12.).

Vedenpaisumuksen todisteita Madagaskarilla? Megastunamin jälkiä sisämaassa

Landsat-satelliitin ottama kuva Madagaskarin erikoisista muodostelmista. NASA.



Joel Kontinen

Nooan ajan vedenpaisumus jätti jälkiä kaikkialle maailmaan. Toisin kuin monet kuvittelevat, se ei ollut paikallinen Mesopotamian alueen tulva vaan se peitti alleen koko muinaisen maailman.

National Geographic raportoi joulun alla Madagaskarin erikoisista muodostelmista. Viiden kilometrin päässä rannasta kallio kohoaa liki pystysuoraan 200 metriä.

Geologi Dallas Abbott (Columbia University Lamont-Doherty Earth Observatory) kollegoineen on kymmenisen vuoden ajan yrittänyt saada tiedeyhteisön uskomaan, että avaruudesta singahti asteroidi tai muu jättimäinen kivi, joka synnytti tuhoisan megatsunamin Itä-Afrikan rannikolle.

Abbott arvelee tsunamin tehneen tuhojaan 10 000 vuotta sitten. Hänen mukaansa hyökyaallot saattoivat kohota jopa 90-metrisiksi.

Hän saattaa hyvinkin olla oikeilla jäljillä, joskin vedenpaisumuksesta on kulunut vasta noin 4 500 vuotta.

Eläinten joukkohaudat, merieläinten fossiilit kuivalla maalla ja monet geologiset muodostelmat myös puhuvat vedenpaisumuksen puolesta.

Jos haluat tietää, miten vedenpaisumuksen jäljet näkyvät Australiassa, tutustu kirjaani Kenguruja, kakaduja ja eläviä fossiileja.

Voit tilata kirjan suoraan kustantajalta.

Lähde:

Casey, Michael. 2015. Scientists Debate Evidence of Ancient Megatsunami. National Geographic (22.12.).

Loppiaisen sanoma: Uusi testamentti on historiaa

Läntinen kristikunta yhdistää loppiaisen itämaan tietäjiin.




Joel Kontinen

Monet asiat jakavat kristikuntaa. Idässä loppiaista (Θεοφάνια) vietetään Jeesuksen kasteen muistopäivänä, kun taas lännessä muistellaan itämaan tietäjien pitkää vaellusta Betlehemiin.

Uusi testamentti ei kerro tarkasti, milloin tietäjä saapuivat katsomaan Jeesusta. Se ei edes kerro, kuinka monta heitä oli. Traditio kolmesta tietäjästä perustuu lahjojen (kultaa, suitsuketta ja mirhaa) määrään.

Tutkijat arvelevat, että jokaisella lahjalla oli myös symbolinen merkitys. Kultaa on pidetty kuninkuuden symbolina, suitsuketta osoituksena pappeudesta ja mirhaa ennustuksena Jeesuksen kuolemasta ja hautaamisesta.

Emme myöskään tiedä, mikä valonlähde opasti tietäjiä Betlehemiin. Loogisin selitys on Jumalan yliluonnollinen merkki, koska komeetta tai planeetat eivät yhtäkkiä pysty pysähtymään pikkukaupungin ylle.

Loppiainen kertoo meille sekä ihmisen pahuudesta (Herodes) ja synnin seurauksista (lastenmurhat) että Jumalan huolenpidosta ja johdatuksesta. Hän pitää huolta varpusen lisäksi myös luomistaan ihmisistä.

Matteus 2:6 kertoo, miten Betlehem toteutti profeetta Miikan ennustuksen.

Raamattu ei ole kokoelma muinaisten paimentolaisten tarinoita eikä loppiainen ole mikään olipa kerran -kertomus. Tietyt henkilöt (itämaan tietäjät) tulivat tiettyyn maantieteelliseen paikkaan (Israel) tiettynä historiallisena aikana (Herodeksen hallituskaudella).

Raamattu on täynnä tällaista tarkkuutta, joka puuttuu tyystin muiden uskontojen pyhistä kirjoituksista.

Lähde:

Biblical Archaeology Society. 2015. Why Did the Magi Bring Gold, Frankincense and Myrrh? (1.12.).

Eläinkunnan ihmeitä: Hydra elää (miltei) ikuisesti

Hydra. Kuva: Przemysław Malkowski, Creative Commons (CC BY-SA 3.0).




Joel Kontinen

Kasvien tavoin myös eläinkunta on ihmeellisempi kuin mitä voisimme kuvitella. LiveScience raportoi joulun alla alun perin Proceedings of the National Academy of Sciences -lehdessä julkaistusta tutkimuksesta, jossa pääroolia näyttelivät hydra- nimiset vesipedot.

Tämä 10 millimetrin pituinen eläin ei näytä vanhenevan ensinkään. Pikkuruisia mereneläviä popsivan hydran solut ovat enimmäkseen kantasoluja.

Hydra uudistuu jatkuvasti. Tutkija Daniel Martinez aikoi näyttää toteen, että hydrat vanhenevat. Hänen tutkimusryhmänsä tarkkaili 2 256 hydraa kahdeksan vuoden ajan. He eivät huomanneet mitään, mikä viittaisi vanhenemiseen – vaikka muutama pikkueläin kuoli tuona aikana.

Martinezin tutkimus voi valaista sitä, miksi Metuselah ja muut ennen vedenpaisumusta eläneet ihmiset elivät liki tuhat vuotta.


Lähde:

Pappas, Stephanie. 2015. Hail the Hydra, an Animal That May Be Immortal. LiveScience (22.12.).

Uusin elävä fossiili Eokinorhynchus rarus eli jo kambrikaudella ”530 miljoonaa vuotta” sitten

Kambrikauden okapäämadon nykysukulainen näyttää tältä. Kuva: Hiroshi Yamasaki & Shinta Fujimoto, Creative Commons (CC BY 3.0).





Joel Kontinen

Vuonna 2013 tutkijat löysivät kahden millimetrin pituisen okapäämadon fossiilin Etelä-Kiinasta. Sittemmin he ovat kaivaneet niitä enemmänkin esiin. Äskettäin he julkaisivat löydöksensä Scientific Reports -lehdessä.

He antoivat madolle nimen Eokinorhynchus rarus eli harvinainen muinainen mutalohikäärme. Sen uskotaan eläneen kambrikaudella noin ”530 miljoonaa vuotta” sitten.

Eokinorhynchus muistuttaa suuresti aikamme okapäämatoja. Vaikka se oli pikkuruinen – vain puolet riisinjyvän pituudesta – se oli kaikkea muuta kuin yksinkertainen. Se pystyi oletettavasti nielemään ja sulattamaan ruokansa, tarkkailemaan ympäristöään ja liikkumaan.

Löytö lisää evolutionistin tuskaa. Kambrikausi oli jo ennestään painajainen. Evoluutio ei siis ”530 miljoonassa vuodessa” ole kyennyt muuttamaan matoa nimeksikään.

Elävät fossiilit muistuttavat meitä siitä, että kehitysoppi kaipaa jo saattohoitoa.

Lähde:

Virginia Tech. 2015. 530-million-year-old fossils of ancient, microscopic worms discovered. ScienceDaily (10.12.).