lauantai 30. syyskuuta 2017

Pohjois-Kanadan muinaiset tammet kertovat vedenpaisumuksesta

Tammi. Kuva: Abrget47j, CC BY-SA 3.0.




Joel Kontinen

Maailmassamme on paljon kummajaisia, joita on vaikea selittää, jos uskomme oppikirjojen selitykseen maapallon kehityksestä:

Norjasta on löytynyt kivettynyt trooppinen metsä.
Jotkin dinosaurukset viihtyivät napapiirin pohjoispuolella.
Trooppisten puiden siitepölyä on löytynyt Etelämantereelta.
Vesimassat ovat monin paikoin puskeneet suoraan vuorijonojen halki sen sijaan, että olisivat kiertäneet ne.
Korkealla vuoristoissa on valaiden joukkohautoja.

Tuore New Phytologist -lehdessä julkaistu tutkimus lisää vielä yhden elementin tähän luetteloon. 146 tammilajin vertaileva tutkimus paljasti, että kaikkien tammien äiti on syntyisi napapiirin läheltä Kanadan pohjoisaroilta.

Tutkijat selittävät, että ”45 miljoonaa vuotta” sitten Pohjois-Kanadan ilmasto oli niin leuto, että tammet viihtyivät siellä.

On kuitenkin loogisempi uskoa, että tuo leuto kausi oli 4 500 vuotta sitten, maailmamme ainoan globaalin vedenpaisumuksen aikoihin.

Lähde:

Pennisi, Elizabeth. 2017. One of the world’s most popular trees arose near the Arctic Circle. Science (26.9.).