perjantai 16. elokuuta 2019

Evoluution sanotaan oleva syy, miksi kissat ja koirat syövät ruohoa

Kuva: Galyna Andrushko, Public Domain.



Joel Kontinen

Darvinistit uskovat, että evoluutio on syy, miksi kissat ja koirat syövät ruohoa. he uskovat, että tämä on evoluutiossa periytynyt niiden esi-isiltä.

Monesti kuulee sanottavan että ”eläin hakee ruohosta apua ruoansulatuksen tehostamiseen tai että se syö heinää pahaan oloonsa, jotta saisi oksennettua. On kuitenkin havaittu, että vain murto-osa lemmikeistä oksentaa ruohoa syötyään.

USA:ssa tutkijat ovat sitä, mieltä, että esimerkiksi kissojen ruohon syönti tulee niiden esi-isiltä.

Usein esimerkiksi kissat syövät ruohoa aika lailla huvikseen.

"Villien kissa- ja koiraeläinten sekä muiden lihansyöjien ulosteissa havaitaan luonnossa usein sulamatonta kasvimassaa ja muita kasvien osia. Käytös olisi siis periytynyt lemmikeille niiden villeiltä esivanhemmilta."

Näin kissojen ja koirien omistajien ei tarvitsisi huolestua: evoluutio selittää taas kaiken, kuten esimerkiksi sen, miksi meillä yhä on kaljupäisiä miehiä?

Lähde:

Kettunen, Niko. 2019. Tutkijat selvittivät, miksi kissat ja koirat syövät ruohoa: syy saattaa löytyä evoluutiosta.
Helsingin Sanomat.