tiistai 20. lokakuuta 2020

Punakuiri lentää Alaskasta Uuteen Seelantiin

 


Kuva: JJ Harrison, CC BY-SA 4.0.

 CC BY-SA 4.0


Joel Kontinen

 

Punakuiri lensi Alaskasta Uuteen-Seelantiin pysyen ilmassa yhtäjaksoisesti 11 päivää.

Lyhytpyrstöinen punakuiri  (Limosa lapponicaäivän ajan suoraan Alaskasta Uuteen-Seelantiin ylittäen 12 000 kilometrin matkan pysähtymättä. The Guardian kertoi.

Punakuirit ovat "suuria, meluisia ja kanelivärisiä", National Audubon Societyn mukaan. Ja niiden tiedetään tekevän vaikuttavia vaelluksia Alaskan ja Uuden-Seelannin välillä lentäen tuhansia kilometrien pysähtymättä. Mutta yksi tietty lintu, jota matkan pidentäneet itätuulet ajoivat reitiltä sivuun, lensi pidempään kuin mikään muu tähän mennessä tiedossa oleva lintu.

Tutkijat seurasivat tätä nimenomaista urospuolista punakuiria, joka tunnetaan nimellä "4BBRW" sen jalassa olevan satelliittitunnistimen kautta. Vuonna 2019 he nappasivat ja merkitsivät 4BBRW:n yhdessä 19 muun punakuirin kanssa Firth of Thamesissa Aucklandista kaakkoon.

The Guardianin mukaan punakuiri lähti Lounais-Alaskasta 16. syyskuuta, kun se oli viettänyt pari kuukautta syöden Alaskan rantavesissä. Vaikka punakuirit lisäävät painoansa tänä aikana, niiden tiedetään kutistavan sisäelimiään muuttoliikeensä vuoksi matkustaakseen kevyesti.

The Guardianin mukaan lähdettyään Alaskasta punakuiri lensi etelään Aleutian saarten yli ja laskeutui lahdelle Aucklandin lähelle Uuteen-Seelantiin 11 päivää myöhemmin lennettyään satelliittitiedon mukaan 12 854 km. Pyöristysvirheet huomioiden matka oli todellisuudessa tutkijoiden mukaan noin 12 200 km mittainen. Joskus se lensi jopa 89 km / h. Aikaisemmin National Geographicin mukaan pisin lintujen keskuudessa rekisteröidyn suoran lennon suoritti naispuolinen punakuiri, joka lensi noin 11 500 km yhdeksän päivän aikana vuonna 2007.

Nämä punakuirit on tehty pitkille matkoille. "Niillä on uskomattoman tehokas ruuansulatus: ne pystyvät saamaan ravinnostaan uskomattoman määrän energiaa", kertoi The Guardianille Jesse Conklin, joka on osa Global Flyway Network -ryhmää. "Ne on suunniteltu kuin suihkuhävittäjä. Pitkät, terävät siivet ja todella tyylikäs muotoilu, mikä antaa niille paljon aerodynaamista potentiaalia."

Tällaiset ihmeet ovat Nooan ajan vedenpaisumusten todisteita. Yksikään lintu ei lähtisi tällaiselle matkalla, jos vedenpaisumus olisi ollut paikallinen.

Lähde:

Saplakoglu Yasemin. 2020.  Bird flies 7,500 miles nonstop, breaking world record. Live Science.16.10.