maanantai 13. heinäkuuta 2015

Homoseksuaali haastaa Raamattuja julkaisevat kustantamot oikeuteen, vetoaa henkiseen kärsimykseen


Raamattu voi aiheuttaa ahdistusta.





Joel Kontinen

Suvaitsevaisina itseään pitävät arvoliberaalit ovat nostaneet USA:ssa useita oikeusjuttuja kristittyjä vastaan viime aikoina.

Suvaitsevaisto ei kaikesta päätellen suvaitse totuutta – eikä mitään, mikä muistuttaa heitä totuudesta.

Syyksi on riittänyt esimerkiksi se, että kristitty leipuri ei ole suostunut leipomaan lesboparille mieleistä kakkua. Valokuvaajaa taas syytetään siitä, että hän ei suostunut kuvaamaan homohäitä.

Mutta tämä kaikki on pientä sen rinnalla, mitä eräs homoseksuaali teki jo vuonna 2008. Bradley LaShawn Fowler, jolla itsellään on merkintä rikosrekisterissä, haastoi kustannustalot Zondervanin ja Thomas Nelsonin oikeuteen, koska niiden levittämät Raamatut tuottivat hänelle henkisiä kärsimyksiä.

Fowler halusi 60 miljoonaa dollaria Zondervanilta ja 10 miljoonaa Thomas Nelsonilta. Niiden kustantamissa Raamatuissa homoseksuaalisuutta luonnehditaan synniksi, joka estää ihmistä pääsemästä Jumalan valtakuntaan.

Fowler otti silmätikukseen 1. Kor. 6:9:n:

Do you not know that the unrighteous will not inherit the kingdom of God? Do not be deceived. Neither fornicators, nor idolaters, nor adulterers, nor homosexuals, nor sodomites.

(New King James Version)

Ettekö tiedä, etteivät vääryydentekijät peri Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät haureelliset eivätkä epäjumalanpalvelijat, eivät avionrikkojat, irstailijat eivätkä homoseksuaalisuuden harjoittajat.”

(Raamattu Kansalle)

Paavalin käyttämä sana on ἀρσενοκοῖται (arsenokoitai), joka tarkoittaa kirjaimellisesti miehiä, jotka makaavat miesten kanssa. Sana on siis käännetty täysin oikein.

Fowler myös väitti, että hänen pastorinsa käytti 20 vuoden ajan vanhaa King James -käännöstä, jossa myös puhutaan homoseksuaalisuudesta syntinä, ja tämä tuotti hänelle kärsimyksiä.

Hän ei kuitenkaan ole käsittänyt, että Zondervan ja Thomas Nelson pelkästään kustantavat Raamattuja. Ne eivät käännätä niitä.

Fowlerin olisi siis oikeastaan pitänyt syyttää apostoli Paavalia ja viime kädessä Pyhää Henkeä.

Mutta todellinen syy on hänen puseronsa sisällä: hän itse. Synti aiheuttaa ahdistusta.

Siihen on yksi lääke: sen hylkääminen.


Lähde:

Garcia, Elena. 2008. Gay Man Files $70M Suit Against Bible Publishers Over 'Homosexual' Verses. Christian Post (10.7.).