Joel Kontinen
New York Timesin kolumnisti David Brooks käsittelee uudessa kirjassaan The Road to Character (Random House, 2015) nöyryyden olemusta ja tulee samalla pohtineeksi, mitä sille on tapahtunut.
Narsismi kukoistaa sosiaalisen median sävyttämässä maailmassamme. Monet pitävät itseään ihmeellisenä, ja harva enää ajattelee, että hän voisi olla syntinen.
Ihmiset ovat ulkoistaneet synnin. Monen mielestä pahuus on yhteiskunnan rakenteissa, joissa se ilmenee esimerkiksi rasismina ja sortona.
Kun ihmiset kadottavat tietoisuuden siitä, että synti on todellista ja ajattelevat sen sijaan, että he ovat pohjimmiltaan melko ihmeellisiä, he häviävät kamppailun, jossa he olisivat voineet kasvattaa luonteenlujuutta.
Luonteen lujuus kasvaa vain voittamalla oman heikkoutensa. Tätä ei moni aikamme liberaali (eikä välttämättä konservatiivikaan) halua tehdä.
Monet menneen ajan suurmiehet ja -naiset joutuivat kamppailemaan voittaakseen heikkoutensa. Brooks mainitsee Dwight Eisenhowerin, jonka täytyi suitsia kiivasta luonnettaan.
Vaikka Brooks on taustaltaan juutalainen, hänen tekstinsä kuulostaa paikoin Jeesuksen opetuksilta:
”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt." (Matt. 11: 28–30).
Ja apostoli Paavali kuvaa Kristuksen mieltä näin:
”Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen vaan luopui omastaan. Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa, hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti.” (Fil 2:6–11).
Näiden kahden jakson avainkäsite on nöyryys.
Se on ominaisuus, jota harvemmin näkyy Facebookissa tai Twitterissä.
Lähde:
Haanen, Jeff. 2015. David Brooks: We Need to Start Talking about Sin and Righteousness Again. Christianity Today (13.5.).
Tekstit
