Joel Kontinen
Kasvikunnan nerokkaat sovellukset sopivat huonosti evoluution maailmaan.
Mutta kun muistamme, että Jumala loi kaiken hyväksi ja kauniiksi, meidän ei pitäisi hämmästellä luomakunnan moninaisuutta ja keinoja, joilla kasvit ja eläimet tulevat toimeen syntiin langenneessa maailmassa.
Yleensä aavikon kasvit imevät kosteutta maasta pitkillä juurillaan. Se ei kuitenkaan ole ainoa tapa, jolla ne estävät kuivumisen.
Äskettäin Tadd Truscott (Utah State University) kuvasi Syntrichia caninervis -sammaleen puuhia autiomaassa.
S. caninervisin lehdellä on pikkuruisia, vain 0,5 – 2,0 mm:n pituisia kuituja, joiden avulla se kerää vesipisaroita suoraan ilmasta. Kuiduilla on nanokokoisia uria, joita pitkin vesipisarat vierivät lehdelle.
Vesipisara voi hurjastella uraa pitkin jopa 10–20 millimetriä sekunnissa.
Tutkijat pohtivat, voisivatko he matkia sammaleen nerokasta keksintöä ja kerätä vettä autiomaassa suoraan ilmasta.
Kasvit ovat ällistyttävän fiksuja. Ne tunnistavat valon aallonpituuden, pystyvät noudattamaan matemaattisia kaavoja, valmistavat itselleen ison aurinkosuojakertoimen, torjuvat tuholaisia viekkaasti ja keräävät energiaa auringosta.
Ei ihme, että Charles Darwin piti kukkien ilmaantumista iljettävänä mysteerinä.
Meille ne ovat osoitus luomisesta.
Lähde:
Klein, Alice. 2016. Desert plant seen drinking fog and mist with its leaves. New Scientist (6.6.).
Tekstit
