lauantai 31. joulukuuta 2011

Tutkimus: Reutersin Lähi-idän uutisointi on pikemminkin propagandaa kuin tiedonvälitystä



Israelin lippu ei liehu korkealla Reutersilla. Kuva: Math Knight ja Zachi Evenor.



Joel Kontinen

Länsimainen media pitää itseään puolueettomana tarkkailijana, mutta todellisuus on monesti vallan muuta. Hiljattain Roosevelt Universityn tutkija Henry Silverman tarkasteli viittäkymmentä Reutersin verkkosivuilla julkaistua uutista Israelista ja palestiinalaisista ja huomasi, että uutistoimiston tiedonvälitys täyttää järjestelmällisesti propagandan tunnusmerkit.

Reuters suosii palestiinalaisia Israelin kustannuksella eikä kaihda asioiden vääristelyä tai liioittelua. Se on esimerkiksi lisännyt taistelukuvaan savua tehdäkseen siitä dramaattisemman ja julkaissut harhaanjohtavia otsikoita.

Tutkimus myös kartoitti lukijoiden reaktioita teksteihin. Siinä selvitettiin, miten 33 opiskelijan suhtautuminen Lähi-idän konfliktiin muuttui tekstien lukemisen myötä.

Lukeminen sai opiskelijat suhtautumaan myönteisemmin palestiinalaisiin. Tiedonvälityksen pitäisi ainakin teoriassa olla puolueetonta ja totuudenmukaista, joten Reuters on eksynyt aika kauaksi hyvästä lehtimiestavasta.

Lähteet:


Plosker, Simon. 2011. Academic Study Exposes Reuters Propaganda. Honest Reporting (8.12.)

Silverman, Henry I. 2011. Reuters: Principles of Trust or Propaganda? The Journal of Applied Business Research 27 (6): 93-116.

Tähtitieteilijä Naturessä: eksoplaneetat ovat kummallisia



Gliese 581 c:n piti olla ensimmäinen Maan kaltainen eksoplaneetta. Kuva: ESO.





Joel Kontinen


Media on kertonut meille ensimmäisen elinkelpoisen eksoplaneetan löytymisestä useammin kuin yhden kerran.

Tähtitieteilijä Chris Tinney arvioi hiljattain Ray Jayawardhanan kirjaa Strange New Worlds: The Search for Alien Planets and Life Beyond Our Solar System (Princeton University Press, 2011) Naturessä ja toteaa, että aurinkokuntamme ulkopuoliset planeetat ovat kummajaisia.

Professori Tinney sanoo, että aurinkokuntamme kaltaiset planeettajärjestelmät ja Maan kaltaiset planeetat ovat harvinaisuuksia. Suuret kaasuplaneetat kiertävät siellä, missä niiden ei naturalististen mallien perusteella pitäisi olla. Silti Tinney uskoo, että ensimmäinen Maan kaltainen planeetta vielä joskus löytyy.

Elämän etsintä ulkoavaruudesta perustuu uskoon siitä, että elämä voi syntyä spontaanisti suotuisissa oloissa. Todellisuudessa elämän synty edellyttää sen synnyttäjää.


Lähde:

Tinney, Chris. 2011. Finding other worlds. Nature 472 (7341): 36.

torstai 29. joulukuuta 2011

John MacArthur: “Mikään ei voi olla absurdimpaa ja taikauskoisempaa kuin uskoa, että kaikki kehittyi olemattomasta ilman älykästä suunnitelmaa”



John MacArthur. Kuva: www.oneplace.com.




Joel Kontinen

Evolutionistit olettavat monesti olevansa rationaalisia ja kriittisiä ajattelijoita. He eivät kuitenkaan pysty suhtautumaan rationaalisesti ja kriittisesti olettamukseen, että luonnonprosessit voisivat luoda kaiken olevaisen.

Tunnettu amerikkalainen pastori, raamatunopettaja ja kirjailija John MacArthur luonnehtii tällaista uskoa absurdiksi. Hän totesi viime vuonna julkaistussa Creation-lehden haastattelussa: “Mikään ei voi olla absurdimpaa ja taikauskoisempaa kuin uskoa, että kaikki kehittyi olemattomasta ilman älykästä suunnitelmaa.”

Lähde:

Weinberber, Lael. 2010. Defending the authority of Scripture. Creation 32(4): 21–23.

tiistai 27. joulukuuta 2011

Ensimmäinen elinkelpoinen eksoplaneetta löytyi – taas kerran?




Kuvat: NASA/Ames/JPL-Caltech.





Joel Kontinen

Eksoplaneetat eli aurinkokuntamme ulkopuoliset planeetat ovat viime vuosina nousseet otsikoihin vähän väliä. Monesti alkukohun jälkeen löydöt ovat osoittautuneet pettymyksiksi. Koska suurin osa eksoplaneetoista on havaittu epäsuorilla menetelmillä, jotkin niistä eivät välttämättä ole edes olemassa ja jotkin toiset ovat liian kuumia elämälle.

Tämän kuun alussa NASA ilmoitti, että se on löytänyt ensimmäisen aurinkoaan elinkelpoisella vyöhykkeellä kiertävän eksoplaneetan. Kepler 22b:ksi ristityn planeetan säde on arvion mukaan 2,4 kertaa Maan säde.

Käsitteenä elinkelpoinen vyöhyke on varsin joustava. Aurinkokunnassamme Venus ja Mars sekä Kuu ovat tällä vyöhykkeellä, mutta ne ovat elottomia. Tarvitaan paljon muutakin ennen kuin voimme puhua elinkelpoisesta planeetasta – esimerkiksi nestemäistä vettä, sopiva ilmakehän koostumus sekä iso kuu, jota ilman planeettaamme valtamerten elämä kuolisi.

NASA:n uutinen taitaa toisin sanoen olla ankka.

Lähde:

NASA's Kepler Mission Confirms Its First Planet in Habitable Zone of Sun-like Star NASA (5. 12. 2011).

sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Vesa Vanhalakan joulutervehdys: ”Ihminen on kokeilujen summa”



Fossiilien rekonstruktiot perustuvat monesti taiteilijan mielikuvitukseen. Lucykin saa yleensä isot jalat.





Joel Kontinen

Evolutionistit ovat Darwinin bulldoggin eli Thomas Huxleyn päivistä saakka monesti käyttäneet kristillisiä juhlapäiviä kritikoidakseen kristinuskon näkemystä ihmisen alkuperästä ja ainutlaatuisuudesta.

Aamulehden tiedetoimittaja Vesa Vanhalakka jatkaa tätä perinnettä. ”Luulet olevasi ainutlaatuinen, mutta oikeasti olet vain monen lajin risteymä", hän kirjoittaa.

Vanhalakalla ei juurikaan ole tapana suhtautua kriittisesti evoluutioon eikä oikaista kirjoituksiaan, joissa hän on käyttänyt virheellistä tai täysin vanhentunutta tietoa. Darvinistinen evoluutio onkin sikäli kiinnostava ideologia, että sen kannattajat eivät anna tosiasioiden järkyttää uskoaan.

Evolutionisti esimerkiksi uskoo, että planeettamme hiili on satojatuhansia vuosia vanhaa, mutta tutkijat ovat miltei poikkeuksetta löytäneet siitä jäämiä hiili-14:stä. C-14:n puoliintumisaika eli aika, jona puolet sen alkuperäisistä isotoopeista muuttuu toiseksi aineeksi, on 5730 vuotta. Näin ollen 100 000 vuoden kuluttua hiilessä ei pitäisi olla lainkaan C-14:ää.

Mutta siinä on, joten hiili ei voi olla niin vanhaa kuin sen uskotaan olevan.

Evoluutio ei olisi mahdollista ilman pitkiä vuosimiljoonia, joita Vanhalakka pitää tosina.

Vanhalakan artikkeli ei sisällä mitään uutta ja mullistavaa, mitä en olisi jossain vaiheessa tarkastellut tässä blogissa. Tällä kertaa Vanhalakka rohkenee tosin tunnustaa kiinnostavan seikan:

Riitely ja erilaiset tulkinnat ovat ominaista ihmisen kehityshistorian tutkimukselle. Kaikki haluavat, että ihmisen alkukoti on siellä, mistä he ovat löytäneet oman fossiilinsa. Kaikilla on oma tulkintansa eikä ole harvinaista, että ihmiset näissä piireissä riitautuvat keskenään jopa koko elämänsä ajaksi.”

Näin objektiivista se ihmisen alkuperän tutkiminen voi olla.

Lähde:

Vanhalakka, Vesa. 2011. Kokeilujen summa. Aamulehti. Asiat 24.12., 20-22.

lauantai 24. joulukuuta 2011

Miten vedenpaisumus alkoi?




Joel Kontinen

Nooan ajan vedenpaisumus oli planeettamme suurimpia käännekohtia. Valitettavan moni kieltäytyy kuitenkin uskomasta siihen, että tämä historiallinen tuhotulva oli globaalinen.

Vedenpaisumus oli hyvin todellinen niille, jotka sen kohtasivat ja jotka eivät uskoneet, että se voisi tulla. Se muutti maailmamme perusteellisesti.

Jos tutkijat eivät ota huomioon vedenpaisumusta yrittäessään rekonstruoida planeettamme historiaa, he päätyvät selityksiin, jotka eivät alkuunkaan pidä paikkaansa.

Answers in Genesis on tuottanut lyhyen videon, joka selvittää, miten vedenpaisumus on saattanut alkaa:

perjantai 23. joulukuuta 2011

Kun kuolema itkettää



Kim Jong-ilin kuolema sai pohjoiskorealaiset kyynelehtimään. Kuva: www.kremlin.ru.


Joel Kontinen

Pohjois-Korean hallitsijan poismeno sai hänen alamaisensa kyynelehtimään vuolaasti. Diktatuurimaan tovereille johtajan kuolema näyttää merkitsevän tragediaa (paitsi jos heidät on palkattu osoittamaan murheensa).

Kim Jong-il kuoli samalla viikolla kuin tunnettu ateisti Christopher Hitchens.

Kuolema kertoo syntiinlankeemuksesta. Aadam ja Eeva kapinoivat Luojaansa vastaan. Tottelemattomuus toi kärsimyksen ja kuoleman maailmaan. Juuri tämän vuoksi Jumala lähetti Poikansa maailmaan poistaakseen sen väliseinän, joka erotti syntisen ihmisen synnittömästä Luojasta.

Sen vuoksi me vietämme joulua.

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Christopher Hitchens on poissa



Sokea rapu ei kerro evoluutiosta vaan rappeutumisesta. Christopher Hitchens käytti sokeita salamantereita argumenttina luomista vastaan, mutta yksikään jatkuvassa pimeydessä elävä eläin ei ole osoitus darvinistisesta evoluutiosta vaan adaptaatiosta eli sopeutumisesta ympäristöön, jossa silmiä ei tarvita.





Joel Kontinen


Christopher Hitchens, joka oli Richard Dawkinsin jälkeen ehkä tunnetuin militantti ateisti, kuoli viime torstaina syöpään 62-vuotiaana.

Vaikka hänen ärhäkkä suhtautumisensa kristinuskoon olikin osaksi teatteria, hän ilmeisesti piti loppuun saakka kiinni ateismistaan eikä edes kuolinvuoteellaan kääntynyt Luojansa puoleen.

Hitchens yritti todistella darvinistisen evoluution paikkansapitävyyttä esimerkiksi käyttämällä argumenttia jatkuvassa pimeydessä elävien salamanterien surkastuneesta näkökyvystä. Yksikään jatkuvassa pimeydessä elävä eläin ei ole osoitus darvinistisesta evoluutiosta vaan adaptaatiosta eli sopeutumisesta ympäristöön, jossa silmiä ei tarvita. Salamanterit ovat menettäneet ominaispiirteen (eli näkökyvyn), joka niiden esi-isillä kerran muinoin oli.

Lähde

Wilson, Douglas. 2011. Christopher Hitchens Has Died, Doug Wilson Reflects. Christianity Today (16.12.)

maanantai 5. joulukuuta 2011

Genesiksen vedenpaisumus ja Gilgameš-eepos



Genesis kertoo uskottavasti arkista ja maailmanlaajuisesta tuhotulvasta.




Joel Kontinen

Monet skeptikot uskovat, että Genesiksen kirjoittaja lainasi vanhaa babylonialaista myyttiä laatiessaan kuvauksen vedenpaisumuksesta. Mutta kun muinaisia asiakirjoja tarkastellaan yksityiskohtaisemmin, huomataan, että se ei voi pitää paikkaansa.

Nykyisin tunnetaan yli 200 tuhotulvalegendaa. Miltei jokaisella kulttuurilla tuntuu olevan omansa. Ne viittaavat siihen, että menneisyydessä oli tuhoisa historiallinen katastrofi, jota ihmiskunta ei ole kyennyt unohtamaan.

Genesiksessä arkki on mitoiltaan suuri, 150 metriä pitkä erittäin merikelpoinen laiva, joka olisi kestänyt yli 30 metrin aaltoja. Gilgameš-eepoksen arkki on kuution muotoinen. Se olisi kaatunut jo tulvan alkuvaiheessa.

Gilgameš-eepoksen sankari Utnapishtim oli pöyhkeä, kun taas Nooa kuvataan hurskaaksi mieheksi. Genesiksen kuvaus tulvan loppumisesta on hyvin uskottava. Mesopotamialaisessa versiossa se on kaikkea muuta kuin uskottava. Utnapishtim lähetti kyyhkysen ennen haaskalintuna tunnettua korppia. Nooa lähetti ensin korpin ja vasta sitten kyyhkysen.

Lähteet:

Graves, Dan. 2007. Smith Electrified London with New Flood Account. Christianity. com.

Osanai, Nozomi. 2004. A comparative study of the flood accounts in the Gilgamesh Epic and Genesis. MA Thesis. Westley Biblical Seminary.

lauantai 3. joulukuuta 2011

Teologian professori Michael Horton: Naturalismi on sokea usko



Raamattu kertoo Jumalasta, joka astui historiaan. El Greco: Jeesus kantaa ristiään. 1580. Kuva Wikipediasta.





Joel Kontinen

Mitä on sokea usko? Se voi olla sitä, että luotetaan täysin johonkin selitysmalliin vaivautumatta pohtimaan, kuvaako malli todellisuutta paikkansapitävästi.

Professori Michael Horton käsittelee joulukuun Christianity Todayssä kristinuskoa ja naturalismia.

Naturalismi on näkemys, jonka mukaan kaikki – myös universumin ja elämän synty - tulee selittää luonnossa nykyisin vaikuttavilla prosesseilla.

Me elämme maailmassa, joka kuvittelee järjen olevan ennakkoluulotonta, vaikka todellisuudessa meidän järkemme on naturalismin vanki”, hän sanoo.

Hortonin mukaan naturalismi ei myönnä sitä, että Jumala olisi luonut maailman ja ylläpitäisi sitä eikä myöskään sitä, että Hän olisi lunastanut maailman.

Professori Horton sanoo, että on järjenvastaista päätellä, että Jumala ei voi astua historian ennen kuin pohdimme, onko Hän tehnyt niin. Vain sokea usko naturalismiin voi saada jonkun uskomaan, että Jumala ei tehnyt sitä, minkä Hän sanoo tehneensä.

Harvardin yliopiston biologi Richard Lewontin tarjosi hyvän esimerkin naturalismista: Hän kirjoitti vuonna 1997 The New York Review of Books–julkaisussa, että tiedemiehet ehdoin tahdoin keksivät perustelemattomia juttuja siitä, miten lajit kehittyivät, koska he ovat sitoutuneet materialismiin. He pitävät kannastaan kiinni, koska he ”eivät voi päästää Jumalan jalkaa ovenväliin.”

Lähteet:

Horton, Michael. 2011. Why We Need Jesus. Christianity Today (2.12.).

Lewontin, Richard. 1997. Billions and billions of demons. The New York Review of Books, s. 31 (9. 1. 1997).

Luonnontieteen isä näki Jumalan työn jäljet luonnossa



Luotu maailma näyttää ihmeellisen hyvin suunnitellulta.




Joel Kontinen

John Raytä (1627 –1705) pidetään luonnontieteen isänä. Hän oli Ison-Britannian tiedeakatemian Royal Societyn jäsen, ja hän käytti Genesistä tulkitessaan luontoa.

Hän näki Jumalan työn jäljen luomakunnassa. Vuonna 1691 hän julkaisi kirjan The Wisdom of God Manifested in the Works of Creation [Luomisteoissa ilmenevä Jumalan viisaus], joka kertonee siitä, mitä hän ajatteli luonnon alkuperästä.

Aikalaisensa Sir Isaac Newtonin tavoin Ray halusi antaa kunnian Jumalalle.

Molemmat herrasmiehet uskoivat sen, mitä apostoli Paavali oli kirjoittanut Roomalaiskirjeessä:

Sen, mitä Jumalasta voidaan tietää, he kyllä voivat nähdä. Onhan Jumala ilmaissut sen heille. Hänen näkymättömät ominaisuutensa, hänen ikuinen voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet nähtävissä ja havaittavissa hänen teoissaan. Sen vuoksi he eivät voi puolustautua.” (Room. 1:19–20).

Lähde:

Severance, Diana. 2007. Father of Natural History Christianity.com.

85 vuotta sitten: viidakkotohtori teki uskonratkaisun



Paul White (1910-1992) kirjoitti 19 viidakkotohtorikirjaa. Hän otti Kristuksen vastaan Vapahtajanaan 3.12.1926.




Joel Kontinen

85 vuotta sitten teini-ikäinen australialaispoika päätti lähteä seuraamaan Kristusta. Paul White ei vielä tuolloin tiennyt, että hän lähtisi lähetyslääkäriksi Tanganjikaan ja saavuttaisi kuuluisuutta viidakkotohtorikirjoillaan.

Luin liki kaikki viidakkotohtorikirjat, kun teini-ikäisenä asuin naapurimaassa Keniassa useita vuosikymmeniä sen jälkeen, kun Paul White oli ne kirjoittanut.

Vaikka Itä-Afrikka on muuttunut monin tavoin Whiten viidakkotohtoripäivistä (ja Tanganjikasta tullut Tansania), kirjat edelleenkin kertovat evankeliumin muuttavasta voimasta - huumorilla höystetyllä, kiehtovalla tavalla.

Lähde

Graves, Dan. 2007. Jungle Doctor Signed a Decision Card Christianity.com

perjantai 2. joulukuuta 2011

Pakistan kieltää Jeesuksen nimen käytön tekstiviesteissä



Espanja vielä sallii seimet ja muut jouluasetelmat.





Joel Kontinen

Jeesus on vaarallinen sana, ainakin Pakistanissa. Maan televiestintää valvovat viranomaiset ovat määränneet puhelinoperaattorit sensuroimaan tekstiviestejä, joissa esiintyy sana Jeesus. Kiellettyjä sanoja on yli 1 600, ja niiden joukossa on myös Kristus.

Luulisi, että islamilla ja ateismilla ei ole kovinkaan paljon yhteistä, mutta ne noudattavat hyvinkin samankaltaista strategiaa. USA:ssa skeptikot ovat koettaneet kieltää jouluseimet, ja Atlantin tällä puolella vapaa-ajattelijat ovat yrittäneet kieltää krusifiksit ja päiväkotien rukoukset.

Pakistanissa on jo ehditty vedota ilmaisuvapauteen, joten viimeistä sanaa jupakassa ei ehkä vielä ole sanottu.

Lähde:

Kerby, Rob. 2011. Pakistan bans “Jesus” cellphone texting. Beliefnet.com (23.11.).