perjantai 30. syyskuuta 2011
Sateenkaari kertoo, että vedenpaisumus oli ainutlaatuinen tuhotulva
Jumala lupasi Nooalle, ettei globaali tuhotulva enää koskaan hävittäisi kaikkea elävää. Kuva: Jerry Magnum Porsbjer, Wikipedia.
Joel Kontinen
Vedenpaisumuksen jälkeen Jumala sanoi Nooalle:
”Kun annan pilvien nousta taivaalle ja sateenkaari näkyy pilvissä, muistan liiton, jonka olen tehnyt kaikkien elävien olentojen, kaiken elollisen kanssa: vedet eivät enää koskaan paisu tuhotulvaksi hukuttamaan kaikkea elävää.” (1. Moos. 9:14-15).
Monet progressiiviset kreationistit ja teistiset evolutionistit uskovat, että Nooan ajan vedenpaisumus oli paikallinen tulva.
Heidän logiikkansa ontuu. Jumala lupasi Genesiksen vedenpaisumuksen jälkeen, ettei Hän enää koskaan lähettäisi yhtä ankaraa tulvaa. Sateenkaari on tästä takeena.
Olemme kuitenkin kuulleet monesta paikallisesta tulvasta viime vuosina.
keskiviikko 28. syyskuuta 2011
Muuttolinnut ja Genesiksen ”paikallinen tulva”-hypoteesi
Nokiliitäjän (Puffinus griseus) pitkä muuttomatka kertoo siitä, että vedenpaisumus ei voinut olla paikallinen tulva. Kuva: Mike Baird, Flikr/Wikipedia.
Joel Kontinen
Jotkut kristityt ja varsinkin skeptikot uskovat, että Nooan ajan vedenpaisumus oli paikallinen Mesopotamian tai Mustanmeren alueen tulva.
Tämä näkemys, jota monet progressiiviset kreationistit ja teistiset evolutionistit kannattavat, on monin tavoin ongelmallinen.
Arkki olisi ollut tarpeeton paikallisessa tulvassa. Genesiksen mukaan Nooan piti myös ottaa lintuja arkkiin:
”Ja kaikkia elollisia sinun tulee ottaa mukaasi arkkiin kaksi, uros ja naaras, että ne säilyisivät hengissä sinun kanssasi. Lintuja, karjaeläimiä ja kaikkia pikkueläimiä tulkoon luoksesi kaksi kutakin lajia, jotta ne jäisivät henkiin.” (1. Moos. 6:19-20).
Nykyisinkin muuttolinnut lentävät tuhansia kilometrejä mantereelta toiselle kahdesti vuodessa. Esimerkiksi nokiliitäjä (Puffinus griseus) muuttaa joka vuosi 14 000 kilometrin matkan - Falklandinsaarilta, Tulimaasta tai Uudesta-Seelannista Norjaan - ja sitten vielä takaisin.
Ainoa syy, miksi Nooan piti ottaa lintuja arkkiin, oli se, että vedenpaisumus oli globaalinen. Muuttolinnuillakaan ei ollut turvapaikkaa arkin ulkopuolella.
sunnuntai 25. syyskuuta 2011
Neandertalilaiset olivat taitavia työkalujen tekijöitä
Neandertalilaiset pitivät myös musiikista.
Joel Kontinen
Olipa kerran aika, jolloin evolutionistit esittelivät neandertalinihmisen kumarassa kävelevänä murahtelevana apinamiehenä. Nuo ajat päättyivät jo kauan sitten.
Uudemmat tutkimukset viittaavat siihen, että neandertalilaiset olivat ihmisiä siinä missä mekin.
Arkeologit löysivät 1970-luvulla Jerseyn saarelta rotkon, jossa oli yli 250 000 neandertalinihmisten tekemää kivityökalua. Uudet tutkimukset osoittavat, että neandertalilaiset olivat paljon taitavampia kuin mitä ennen kuviteltiin. He työstivät työkaluja saadakseen niistä entistä tehokkaampia ja kierrättivät myös vanhoja aineksia, jotta ne eivät olisi menneet hukkaan.
Lue lisää neandertalinihmisistä tästä, tästä, tästä ja tästä.
Lähde:
Evans, Becky. 2011. Neanderthal survival story revealed in Jersey caves. BBC News (30.8.).
Tutkimus: Evoluutio on hitaampaa kuin kuviteltiin
Uusi tutkimus viittaa siihen, että darwininsirkkujen nokan muutoksia ei pitäisi pitää todisteena evoluutiosta. Kuva Wikipediasta.
Joel Kontinen
Evolutionistit tunnustavat, että darvinistinen evoluutio toimii huomattavasti hitaammin kuin mitä he olivat kuvitelleet.
Oregonin valtionyliopiston eläintieteilijä Josef Uyeda kollegoineen julkaisi elokuun lopussa Proceedings of the National Academy of Sciences –lehdessä tutkimuksen evoluution pitkän aikavälin muutoksista.
Tutkijat vertasivat 10-100 vuoden aikana tapahtuneita muutoksia fossiiliaineiston kuviteltuihin vuosimiljooniin ja päätyivät siihen, että lyhyen aikavälin muutokset eivät yleensä ole pysyviä.
Tulos on kiinnostava, koska esimerkiksi koulukirjat ovat pitäneet darwininsirkkujen nokan muodon pieniä muutoksia todisteena evoluutiosta, vaikka tarkemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että näiden pikkulintujen nokan muoto voi vaihdella suuresti.
Pitkänokkaiset sirkut menestyvät kuivalla kaudella ja lyhytnokkaiset sadekaudella. Mitään selvää sukupolvelta toiselle periytyvää suuntausta ei kuitenkaan ole nähtävissä.
Pienehköjä muutoksia ei toisin sanoen pitäisi lainkaan pitää todisteina evoluutiosta, koska muutokset eivät kasaudu. Sirkut pysyvät sirkkuina, vaikka niiden nokan muoto voi vaihdella.
Raportoidessaan tutkimuksesta Physorg.com käytti ihmisten lisääntynyttä pituutta esimerkkinä aiheen mutkikkuudesta. Vaikka ihmiset ovat länsimaissa keskimäärin 5-7 senttiä pidempiä kuin 200 vuotta sitten, tämä ei tarkoita, että 2000 vuoden kuluttua ihmiset olisivat 60 - 90 senttiä pidempiä kuin nykyisin. Rajat tulevat jossain vaiheessa vastaan. (Esimerkiksi parantunut ravinto voi selittää suuren osan muutoksista.)
Lähde:
Not so fast -- researchers find that lasting evolutionary change takes about one million years.Physorg.com 22.8.2011.
lauantai 24. syyskuuta 2011
Palestiinalaiset eivät tyydy sovitteluratkaisuun vaan haluavat vuoden 1967 rajat takaisin
Palestiinan johto ei pidä juutalaisesta Jerusalemista. Kuva: Berthold Werner, Wikipedia.
Joel Kontinen
Jerusalem oli Israelin pääkaupunki jo 3000 vuotta sitten. Vielä 1800-luvulla jKr. kaupungissa asui enemmän juutalaisia kuin arabeja. Vasta vuonna 1949 Itä-Jerusalemista tuli palestiinalaiskaupunki sen jälkeen, kun jordanialaiset karkottivat juutalaiset vanhoilta asuinsijoiltaan. He epäsivät juutalaisilta pääsyn näiden pyhimmille paikoille.
Palestiinan johto ilmoitti äskettäin, että sille kelpaa vain paluu vuoden 1967 rajoille. YK:n turvallisuusneuvosto käsittelee Palestiinan jäsenanomusta maanantaina 26.9.
Raamatussa on enemmän ennustuksia Jerusalemista kuin ehkä mistään muusta kaupungista. Sakarjan kirjassa esimerkiksi sanotaan: ”Sinä päivänä minä teen Jerusalemista raskaan kiven kaikkien kansojen tielle. Ne kokoontuvat Jerusalemia vastaan, mutta kaikki, jotka käyvät siihen kiveen käsiksi, satuttavat itsensä.” (12:3).
Aikamme johtajien kannattaisi muistaa tämä.
Lähde:
Toameh, Khaled Abu. 2011. Palestinian Authority rejects Quartet call to talks. The Jerusalem Post. (24.9.)
perjantai 23. syyskuuta 2011
80 vuotta sitten: C. S. Lewis kääntyi kristityksi moottoripyörän sivuvaunussa
C. S. Lewisin patsas Belfastissa. Kuva Wikipediasta.
Joel Kontinen
Kun C. S. Lewis syyskuussa 1931 astui veljensä moottoripyörän sivuvaunuun, hän ei uskonut Jeesukseen. Mutta ennen kuin he saapuivat määränpäähänsä, hänestä oli tullut kristitty.
Hän oli hiukan aiemmin luopunut ateismista.
Historioitsijat eivät kerro, miten lujaa C. S.:n veli kaasutteli matkalla eläintarhaan, mutta kaksi päivää ennen kääntymystään Lewis oli keskustellut ja välillä väitellytkin pitkään kristittyjen ystäviensä J. R. R. Tolkienin ja Hugo Dysonin kanssa Jumalasta, myyteistä ja kristinuskosta.
Tolkien kyllästyi väittelyyn jo aamukolmelta. Dyson sen sijaan jatkoi argumentointiaan. Hän sanoi, että kristinusko toimii. Se antaa ihmiselle rauhan ja vapauttaa synnistä.
Istuessaan moottoripyörän sivuvaunussa Lewisilla oli aikaa pohtia kristinuskoa. Pohdinta johti siihen, että hän 33-vuotiaana otti vastaan Jeesuksen Kristuksen kutsun ja lähti seuraamaan Häntä.
Lewisista tuli 1900-luvun ehkä tunnetuin kristitty kirjailija.
Lähde
Graves, Dan. 2007. C.S. Lewis' Sidecar Conversion. Christian History.
keskiviikko 21. syyskuuta 2011
Britannian humanistiliitto BHA pelkää Creation Ministries Internationalia
Sir David Attenborough ei suvaitse darvinismin kritiikkiä. Kuva Wikipediasta.
Joel Kontinen
Viime toukokuussa Creation Ministries Internationalin Ison-Britannian johtaja Philip Bell kävi puhumassa Englannin kirkon ylläpitämässä oppilaitoksessa Exeterissä uskonnonopetuspäivänä.
Seuraukset olivat yllättäviä: Britannian humanistit alkoivat kerätä nimiä adressiin, jolla tuettiin evoluution kouluopetusta. Myöhemmin vanhat ystävämme Sir David Attenborough ja Richard Dawkins liittyivät taisteluun. He painottivat, että mitään darvinismia haastavaa näkemystä, olipa se sitten kreationismia tai älykästä suunnittelua, ei voida esittää tieteellisenä vaihtoehtona evoluutiolle hallituksen ylläpitämissä kouluissa.
Kampanja on kummallinen, koska Creation Ministries Internationalin tiedemiehet ja puhujat eivät yleensä käy esitelmöimässä kouluissa vaan pikemminkin kirkoissa. Mutta evolutionistit näyttävät joka tapauksessa olevan hyvin huolissaan siitä, että kehitysoppi ei nauti suurta suosiota Charles Darwinin kotisaarella.
Viime aikojen tieteelliset tutkimukset eivät ole suosineet evoluutiota, joten humanistit voivat säilyttää asemansa yksinomaan pitämällä suurta ääntä siitä, että kriittinen suhtautuminen darvinismiin ei ole sallittua.
Lähde:
Statham, Dominic. 2011. Heavyweights move to ban creation. Creation Ministries International named as a ‘threat’ to Britain’s school children. Creation.com. (21.9.)
tiistai 20. syyskuuta 2011
Luokitteleeko Vanha testamentti lepakon linnuksi?
Kolmannen Mooseksen kirjan 11. luku kuvaa lepakkoa siivekkääksi olennoksi. Kuva Wikipediasta.
Joel Kontinen
Skeptikot väittävät, että Raamatussa on luonnontieteellisiä virheitä. Yksi heidän mieliesimerkeistään on Kolmannessa Mooseksen kirjassa mainittu lepakko, jota useat raamatunkäännökset, myös vuoden 1933/38 Kirkkoraamattu, luonnehtivat linnuksi.
Erehtyikö Mooses?
Ei erehtynyt. Heprean kielen sana ´of tarkoittaa yksinkertaisesti siivekästä olentoa. Muinaiset israelilaiset luokittelivat eläimet eri tavoin kuin me. Mooses kirjoitti nämä ohjeet yli 3000 vuotta ennen von Linnén järjestelmää. Israelilaiset eivät puhuneet nisäkkäistä ja matelijoista ja linnuista, vaan kävelevistä, ryömivistä ja lentävistä eläimistä.
Raamatussa ei siis ole virhettä, vaan kyse on erilaisista luokittelujärjestelmistä. Onneksi asia on korjattu vuoden 1992 Raamattuun, jossa puhutaan yksinkertaisesti siivekkäistä.
Olen aiemmin kirjoittanut lepakoista ja Mooseksen kirjoista täällä.
Lähde:
Hodge, BodIe. 2010. Bats of a Feather. Teoksessa Ham, Ken: Demolishing Supposed Bible Contradictions. Green Forest, AR: Master Books.
sunnuntai 18. syyskuuta 2011
Tutkimus: Katoaako kristinusko Suomesta?
Matemaatikot ennustavat Jeesuksen seuraajien vähenevän Suomessa. Kuva Wikipediasta.
Joel Kontinen
Aamulehti raportoi hiljattain amerikkalaisten matemaatikkojen ennustetta uskontoihin sitoutumisesta. Daniel Abrams, Haley Yaple ja Richard Wiener arvioivat, että yhdeksän länsimaata – myös Suomi – maallistuvat täysin tämän vuosisadan loppuun mennessä.
Tutkijat myöntävät joka tapauksessa, että ennusteessa on epävarmuustekijöitä: ”Arviomme ovat hyvin varovaisia. Uskallamme kuitenkin sanoa, että löysimme erittäin vahvoja viitteitä siihen suuntaan, että ainakin lyhyellä aikavälillä uskonnollinen sitoutuminen vähenee edelleenkin tutkimissamme maissa, siis myös Suomessa”, Wiener kertoi Aamulehdelle.
He myöntävät, että ennusteissa ei ole otettu huomioon esimerkiksi maahanmuuttoa. Pääkaupunkiseudulle ja muihin kasvukeskuksiin onkin syntynyt useita erittäin elinvoimisia ja voimakkaasti kasvavia kansainvälisiä helluntailais-karismaattisia seurakuntia.
Lienee syytä myös muistaa, että monet muutkin ovat ennustaneet kristinuskon loppua. Ranskalainen filosofi François-Marie Arouet (1694-1778), joka tunnetaan paremmin nimestä Voltaire, ennusti, että ihmiset unohtaisivat Raamatun viimeistään sadan vuoden kuluttua hänen kuolemastaan. Hän taisi hiukan erehtyä, koska hänen kodistaan tuli myöhemmin raamattuseuran päämaja.
Vuonna 1965 Neuvostoliiton johtaja Nikita Sergejevitš Hruštšov (1894-1971) lupasi näyttää Venäjän viimeisen kristityn TV:ssä. Hän ehti kuolla ennen kuin Venäjän viimeisin Kristuksen seuraaja oli edes syntynyt.
1970-luvulla Albanian johtaja Enver Hoxha (1908-1985) julisti Albanian olevan maailman ensimmäinen uskonnoton valtio. Nykyisin monet kristityt lähetyssaarnaajat julistavat evankeliumia albaaneille, jotka täyttävät entisen ateistivaltion kirkot.
Uutiset kristinuskon lopusta voivat hyvinkin olla ennenaikaisia. Monissa kolmannen maailman maissa kristinusko kasvaa voimakkaammin kuin näiden maiden väestö. Globaalistuminen taannee sen, että etelän kristityt löytävät tiensä myös tänne pimeään pohjolaan.
Lähde:
Mörttinen, Martti. 2011. Laskuoppia: kaikki usko katoaa. Ennuste: Yhdysvaltalaiset matemaatikot löysivät yhdeksän maata, joita uhkaa täysi maallistuminen. Aamulehti 17.8., B17.
perjantai 16. syyskuuta 2011
Evoluutiotutkijat: Kristinusko innoittaa auttamaan sairaita
Jeesuksen esimerkki saa kristityt pitämään huolta sairaista. Kuva Wikipediasta.
Joel Kontinen
Pennsylvanian valtionyliopistossa on julkaistu tutkimus, jonka Richard Dawkinsin ja jokaisen muun ääriateistin pitäisi lukea. Evoluutiobiologi David Hughes kollegoineen esitteli hiljattain uskontoja ja sairauksia koskevia tutkimustuloksiaan.
Etenkin kristinusko saa uskovaiset käymään sairaiden luona, vaikka nämä eivät olisi heille mitään sukua. Evoluutioteorian mukaan tämä ei ole ensinkään loogista, mutta Jeesus antoi seuraajilleen esimerkin. ”Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa” (Matt. 25: 36), Hän sanoi vertauksessa lampaista ja vuohista.
Muslimeilla ja juutalaisilla taas on fataalisempi käsitys taudeista: he pitävät niitä Jumalan aikaansaamina, joten he eivät yhtä herkästi auta sairasta.
Kristityt pääsevät uutisiin silloin, kun he tekevät sellaista, jonka Jeesus tai Uuden testamentin kirjoittajat kielsivät. Tasapuolisuuden nimissä olisi välillä syytä myös muistaa, että evankeliumi on myönteinen asia. Se on osoitus Jumalan rakkaudesta langenneita ihmisiä kohtaan.
Evankeliumi innoittaa pitämään huolta myös sairaista.
Lähde:
Pennisi, Elizabeth. 2011. Does Religion Influence Epidemics? Science NOW (23.8.).
torstai 15. syyskuuta 2011
Postia tohtori Dawkinsille
Richard Dawkins sai postia.
Joel Kontinen
Skotlantilainen pastori David Robertson luki Richard Dawkinsin kirjan The God Delusion (suom. Jumalharha) ja päätti vastata ateismin lipunkantajana tunnetulle kristinuskon vastustajalle.
The Dawkins Letters (Christian Focus Publications, 2007) koostuu kymmenestä kirjeestä, joista jokainen käsittelee jotain ateistien hellimää myyttiä. Ensimmäinen niistä julkaistiin myös Dawkinsin nettisivuilla, mutta pian ateistitoverit nostivat siitä niin äänekkään mekkalan, että muita kirjeitä ei huolittu sinne.
Päivä osakeyhtiö julkaisi Robertsonin kirjan suomeksi vuonna 2008. Kirjeitä tohtori Dawkinsille paljastaa Dawkinsin argumenttien heikkouden (mikä ei ole yllätys, kun tällä on pinttynyt tapa väittää perättömyyksiä), mutta siinä missä Dawkins ärsyttää tahallaan, Robertson on herrasmies, joka muistaa hyvät käytöstavat myös maailmankatsomusten välisessä keskustelussa eikä menetä malttiaan.
Robertson olisi voinut antaa enemmän painoa Raamatun arvovallalle. Nyt välistä tuntuu siltä, että kirjeet sivuuttavat luomisnäkökulman liian hätäisesti ja painottavat kristittyjen tiedemiesten näkemyksiä enemmän kuin esimerkiksi Genesistä. Robertson ei kerro suoraan omaa näkemystään luomisen ajankohdasta eikä mekanismista.
Kaikki teistiseltä kuulostavat vaihtoehdot näyttävät kelpaavan Robertsonille, myös evoluutio, kunhan Jumalalla on jotain tekemistä sen kanssa. Hän luettelee joukon tunnettuja kristittyjä evolutionisteja, etenkin Francis Collinsin ja Alister McGrathin, mutta mainitsee yhden ainoan kreationistisen kirjan.
keskiviikko 14. syyskuuta 2011
Kun kettu lampaanvilloihin pukeutui
Punakettu. Kuva: Bernd Blumhardt, Wikipedia.
Joel Kontinen
Sata vuotta sitten Nature tiesi kertoa kiehtovan jutun ketusta, joka pukeutui lampaanvilloihin. Muuan herra James Day ilmoitti lehdelle, että hän ja hänen isänsä olivat pitkään tarkkailleet kettua, jolla oli tapana etsiä jotain pensasaidasta.
Kettu poimi aidan piikkeihin takertunutta lampaanvillaa. Kun Repolainen arveli saaneensa sitä riittävästi, se peruutti häntä edellä lammikkoon ja meni yhä syvemmälle veteen, kunnes ainoastaan sen kuono ja siihen tarttunut villa jäivät vedenpinnan yläpuolelle.
Lopulta kettu päästi villan menemään. Sitten se ravisteli vedet turkistaan ja häipyi.
Ketun käytös askarrutti Herra Dayta ja hänen isäänsä siinä määrin, että he ottivat lammaspaimenen sauvan ja vetivät lampeen jääneen villan rannalle.
Villa kuhisi kirpuista.
Kettu muistuttaa meitä siitä, että kun Jumala loi eläimet, Hän antoi niille siinä määrin älykkyyttä, että ne tulisivat toimeen myös syntiinlankeemuksen jälkeisessä kirppuja vilisevässä maailmassa.
Lähde:
100 Years Ago. Nature 471 (7339): 454.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)