tiistai 8. syyskuuta 2009

Darwinin dilemma



Darwin’s Dilemma on uusi kambrikauden räjähdystä kriittisesti tarkasteleva elokuva, joka on piakkoin saatavilla myös DVD:nä.


Joel Kontinen

Charles Darwin on juhlavuotenaan ollut otsikoissa kerran jos toisenkin. Kriittisiäkään ääniä ei ole puuttunut. Kirjojen ja blogikirjoitusten lisäksi myös filmit kertovat Darwinin saavutuksista ja erheistä.

Esimerkiksi Creation Ministries Internationalin filmi The Voyage that Shook the World on nyt saatavilla myös DVD:nä.

Illustra Media julkaisee 15. syyskuuta elokuvan Darwin’s Dilemma, jossa tarkastellaan kambrikauden räjähdystä kriittisesti.

Kambrikausi tuottaa evolutionisteille päänvaivaa, koska se käytännössä kumoaa darvinistisen selityksen elämän asteittaisesta kehityksestä. Tuolloin täysin kehittyneet silmät, raajat ja tuntoaistimet putkahtivat esiin näennäisesti olemattomasta ilmaan minkäänlaisia välivaiheita.

Neljässä maanosassa kuvattu filmi tarkastelee tätä mysteeriä.



Lähde:

Illustra Media. 2009. News release.

”Mitähän Jumala meistä ajattelee, kun emme usko häneen?”



Michelangelo: Aatamin luominen. Kuva Wikipediasta. Viime aikoina jotkut ateistit ovat pohtineet, oliko Michelangelo sittenkin lähempänä totuutta kuin he.




Joel Kontinen

Viime aikoina ateistit ovat yllättäneet. Ensin Bradley Monton puolusti älykästä suunnittelua, sitten Bruce Sheiman päätteli, että uskonto on hyväksi ihmisille.

Myös ateistiperheen lapset voivat yllättää. Eräs suomalainen pastori kertoi kuulleensa seuraavan tapauksen syntymäpäivillä kuluneena kesänä:

Muuan ateistiperheen jälkeläinen kysyi vanhemmiltaan: ”Mitähän Jumala meistä ajattelee, kun emme usko häneen?”

Varsin hyvä kysymys.

sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Perhosen evoluutio ei saa ilmaa siipien alle



Monarkki. Kuva: Kenneth Dwain Harrelson, Wikipedia. Perhosen evoluutio on edelleenkin mysteeri myös darvinisteille.



Joel Kontinen

Perhosen evoluutio on pitkään ollut mysteeri darvinisteille. Miten yksi ja sama eläin voi muuttua aivan toisenlaiseksi elämänsä aikana? Eläkepäiviään viettävä Liverpoolin yliopiston eläintieteilijä Donald Williamson sanoi jokin aika sitten löytäneensä ratkaisun ongelmaan.

Williamsonin mukaan satoja miljoonia vuosia sitten jokin eläin, jolla ei ole toukkavaihetta, esimerkiksi heinäsirkan tai torakan tapainen otus, risteytyi käsnäjalkaisen kanssa. Perhoset ovat kehittyneet näin syntyneestä hybridistä ja sen jälkeläisistä. Ne elävät molempien esivanhempiensa vaiheiden lävitse.

Tämä on tyypillistä darvinistista satuilua, jolla ei ole mitään tekemistä tieteen kanssa. Se haiskahtaa Ernst Haeckelin sikiönkehityshypoteesiltä, joka on jo ajat sitten osoitettu vääräksi.

Williamsonin kollegat tyrmäävät hänen hypoteesinsä. Georg Mayer, Jenan yliopiston käsnäjalkaisten kehityksen ja taksonomian asiantuntija, sanoo, että perhosen toukka ei edes muistuta käsnäjalkaista. Genetiikkakaan ei tue Williamsonin näkemystä.

New Scientist –lehti päättää perhosartikkelinsa toteamalla, että todisteet eivät tue Williamsonin teoriaa. Oikeastaan hänen näkemyksensä ei edes täytä tieteellisen teorian kriteerejä, joten olisi parempi kutsua sitä hypoteesiksi.

Perhoset ovat osoitus erittäin älykkäästä suunnittelusta. Niiden Luoja on nähnyt hyväksi antaa niiden elää kahdessa erilaisessa olomuodossa varsin lyhyen elämän aikana. Niiden elämä puhuu sattuman sijasta teleologiasta. Ne on toisin sanoen ohjelmoitu muuttumaan toukasta perhoseksi.


Lähde:

Holmes, Bob. 2009. Did two species mix to make butterflies? New Scientist 2723 (26.8.)
http://www.newscientist.com/article/mg20327234.900-did-two-species-mix-to-make-butterflies.html

lauantai 5. syyskuuta 2009

Maan kokoiset planeetat ovat sopivia elämälle



Tuore New Scientist tietää kertoa, että maapallo on juuri sopivan kokoinen ylläpitääkseen elämää. Kuva Wikipediasta.



Joel Kontinen

Suurten eksoplaneettojen löytyminen on herättänyt toiveita siitä, että niillä olisi elämää. Tuore New Scientist vihjaa, että tämä saattaa olla turha haave.

Supermaapallot, jotka vastaavat massaltaan 5-10 Maata, saattavat yksinkertaisesti olla liian suuria ylläpitääkseen elämää.

Vlada Stamenkovic Saksan ilmailu -ja avaruustutkimuskeskuksesta (Deutschen Zentrums für Luft- und Raumfahrt) kollegoineen osoittaa ensi viikolla julkaistavassa tutkimuksessa, että kiviplaneettojen on oltava osapuilleen Maan kokoisia, jotta niillä olisi sekä laattatektoniikka että magneettikenttä, jotka ovat elämän perusedellytyksiä.

Laattatektoniikka ei Stamenkovicin mukaan toimi liian suurilla planeetoilla kuten esimerkiksi supermaapalloilla, vaan niiden massan on oltava noin 0,5 – 2,5 Maan massasta, jotta elämä voisi edes teoriassa olla mahdollista. Magneettikenttä taas suojelee planeettaamme kosmiselta säteilyltä.

Stamenkovic sanookin, että Maa on ainutlaatuinen planeetta.

Kaikki astrobiologit eivät kuitenkaan ole samaa mieltä hänen kanssaan ja toivovat vielä löytävänsä elämää ulkoavaruudesta.

Stamenkovicin ja kollegojen tutkimus joka tapauksessa vahvistaa sen, minkä Raamattuun uskovat tiedemiehet ovat tietäneet jo pitkään: Maa on ainutlaatuinen planeetta, koska se on suunniteltu ylläpitämään älyllistä elämää. Kuten Apollo 8:n astronautit asian ilmaisivat joulutervehdyksessään maapallon asukkaille: “Alussa loi Jumala taivaan ja maan.”




Lähde:

Shiga, David. 2009. Earth-sized planets are just right for life. New Scientist 2724 (2.9.). http://www.newscientist.com/article/mg20327243.600-earthsized-planets-are-just-right-for-life.html

perjantai 4. syyskuuta 2009

Vapaa-ajattelijat ajatuspoliiseina



Vapaa-ajattelijat ovat omaksuneet orwellimaisen ajatuspoliisin roolin. George Orwellin romaanissa Nineteen Eighty-Four (suom. Vuonna 1984) Isoveli valvoo, ettei kukaan erehdy ajattelemaan sopimattomia.



Joel Kontinen

Ison-Britannian humanistiliitto BHA (British Humanist Association) on lähestynyt maan turistilautakuntia ja kehottaa niitä lopettamaan Somersetissa sijaitsevan Noah’s Ark Zoo Farmin mainostamisen.

BHA järjesti alkuvuodesta Lontoossa näyttävän bussikampanjan, jolla se julisti Jumalan olemattomuutta. Nyt kun kysymys on Jumalan olemassaolosta, vapaa-ajattelijoina itseään pitävät humanistit noudattavat perusorwellilaista mallia eivätkä sallisi toisinajattelijoiden ilmaisevan näkemyksiään.

Vuonna 1999 perustetussa Nooan arkin puistossa on yli sata eläintä. Vuosittain noin 120 000 ihmistä käy tutustumassa entiseen farmiin, jossa tuodaan myös luomisnäkökulma esille.

Noah’s Ark Zoo Farm ei kuitenkaan edusta perinteista kreationismiä, mutta jo darvinistisen evoluution epäileminen tuo vaikeuksia toisinajattelijoille, niin kuin Expelled-filmistä tuttu Ben Stein joutui hiljattain kokemaan.

Ison-Britannian Eläintarha- ja akvaarioyhdistyksen johtaja Miranda Stevenson ihmettelee humanistiliiton kantaa: “Minusta on eriskummallista, että järjestö, jonka luulin edistävän vapaa-ajattelua, näyttää haluavan sensuuria.”

Ehkäpä vapaa-ajattelijoiden pitäisi muuttaa aatteensa nimi.


Lähde:

Telegraph. 2009. Noah's Ark Zoo in creationist row. (27.8.) http://www.telegraph.co.uk/news/newstopics/religion/6100222/Noahs-Ark-Zoo-in-creationist-row.html

torstai 3. syyskuuta 2009

Obaman suosio romahti



Barack Obama lienee huomannut, että kansansuosio on katoavaista. Kuva Wikipediasta.



Joel Kontinen

Twitterissä on jo pitkään lyöty vetoa siitä, milloin Barack Obaman kannatus tippuu alle 50 prosentin. Enää tätä ei kannata veikata. Tuoreen Rasmussen Reports –kyselyn (31.8.) mukaan enää 46 prosenttia äänestysikäisistä amerikkalaisista hyväksyy Obaman politiikan. Se on aika vähän miehelle, jota monet vielä vuodenvaihteessa pitivät messiaana.

Rasmussen Reports.com on riippumaton amerikkalainen tutkimuslaitos, joka on erikoistunut mittaamaan poliitikkojen suosiota. Laitos haastattelee 1500:aa todennäköistä äänestäjää kolmena eri päivänä siten, että päivittäin haastatellaan viittäsataa. Kyselyn virhemarginaali on +/ - 3 prosenttia.

Taantuma ei ole ainoa syy Obaman suosion laskuun. Monet amerikkalaiset ovat ymmällään, koska hän on käyttänyt yli 1, 35 miljoonaa dollaria lakimiehiin, jotta hänen julkiset asiakirjansa pysyvät salassa.

Avoimuutta luvannut Obama on syönyt omat sanansa. Hän on pitänyt kaikki julkiset asiakirjansa – syntymätodistuksen, passitiedot, opiskelutodistukset ja terveystodistukset - visusti lukkojen takana. Nyt TV:n keskusteluohjelmissa kysellään, minne syntymätodistus on hukkunut. Valtateiden varsilla näkee kylttejä, joissa lukee Where's the birth certificate?

Mutta syntymätodistusta ja muitakaan asiakirjoja ei ole näkynyt, joten liukumäki saattaa hyvinkin jatkua, varsinkin kun myös oikeudenkäyntejä on luvassa lähipäivinä.

Obamaa viime vuoden presidentinvaaleissa näyttävästi kannattanutta Acornia (Association of Community Organizations for Reform Now) epäillään myös massiivisesta vaalivilpistä ja muista laittomuuksista.

Sic transit gloria mundi kerrotaan Tuomas Kempiläisen sanoneen inhimillisen kunnian katoavaisuudesta. USA:n kaikkien aikojen liberaalisin presidentti on jo ehkä huomannut, että tämän 15:nnen vuosisadan alankomaalaisen munkin ajatukset ovat yhä ajankohtaisia.


Lähteet:

Acorn - Association of Community Organizations for Reform Now. 2009.
http://www.acorn.org/fileadmin/Vote/ACORNVoterRegistration.12.08.Summary.pdf

Rasmussen Reports. Daily Presidential Tracking Poll (31.8.)
http://www.rasmussenreports.com/public_content/politics/obama_administration/daily_presidential_tracking_poll

Schilling, Chelsea. 2009. Obama law tab up to $1.4 million. World Net Daily. (10.8.) http://www.wnd.com/index.php?pageId=106138

tiistai 1. syyskuuta 2009

Jääkarhut kutistuvat – mutta media ei puhu evoluutiosta



Kuva: Ansgar Walk, Wikipedia.



Joel Kontinen

Toisinaan Vesa Vanhalakka yllättää. Hän kirjoittaa tuoreessa Aamulehdessä jääkarhujen pienenemisestä eikä edes mainitse sanaa evoluutio. Toisaalta BBC Newsin raportti, jota hän siteerasi, ei myöskään yhdistänyt jääkarhuissa tapahtuneita muutoksia evoluutioon.

Århusin yliopiston biologian professori Cino Pertoldi ja kollegat mittasivat 300 jääkarhun kalloa. He huomasivat, että viime vuosisadan loppupuolelta peräisin olevat kallot olivat 2-9 prosenttia pienempiä kuin vuosisadan alkupuolen kallot. Tutkijat arvelevat kutistumisen johtuvan jääalueiden pienenemisestä ja ympäristömyrkyistä.

Darvinismin markkinamiehet kuvailevat monesti evoluutiota muutokseksi ennen kuin vaihtavat määritelmänsä kesken virkkeen. Hiljattain kun Time raportoi Skotlannin kutistuvista lampaista, lehti muistutti lukijoitaan darvinistisen evoluution osuudesta.

Evoluutiokytkennän puuttuminen jääkarhujutusta on yllättävää. Olisiko Ida-fosiilista aiheutunut häly viilentänyt darvinistien intoa tulkita kaikki muutos evoluutioksi?

Pertoldi ja kollegat (sekä Vanhalakka) kylläkin muistuttivat meitä ihmisten aiheuttamasta ilmaston lämpenemisestä, josta on tullut vähintään evoluution veroinen dogmi.


Lähteet:


Gill, Victoria. 2009. 'Stress' is shrinking polar bears. BBC News (25.8.) http://news.bbc.co.uk/2/low/science/nature/8214673.stm

Vanhalakka, Vesa. 2009. Jääkarhut kutistuvat. Aamulehti 1.9., A2.