lauantai 30. elokuuta 2008

Aadamista seitsemäs



Juudaksen kirjeessä mainitaan myös Kain, joka surmasi veljensä Abelin. Kuva Answers in Genesiksen luomismuseosta.

Joel Kontinen

Mitä Uuden testamentin kirjoittajat opettivat ihmiskunnan iästä? Juudaksen kirjeessä on kiehtova jae, jossa sanotaan: ”Heistä on myös ennustanut Henok, Aadamista seitsemäs: ’Katso, Herra tulee pyhiensä tuhatlukuisen joukon kanssa.' ”

1. Mooseksen kirjan 5. luvun sukuluettelo mainitsee Henokin, joka todellakin kuului seitsemänteen sukupolveen Aadamista laskettuna. Ne, jotka uskovat Jumalan käyttäneen evoluutiota tai olettavat, että Genesiksen sukuluettelossa on aukkoja, eivät saa olettamuksilleen tukea Uudesta testamentista.

Kaikki eivät usko, että Juudas oli Jaakobin veli, kuten hän sanoo olevansa kirjeen alkujakeessa, koska hän käytti juutalaista ilmestyskirjallisuutta lähteenään. Tämä ei kuitenkaan tee hänestä epäluotettavaa. Paavalikin lainasi kreikkalaisia runoilijoita kahdesti (Apostolien teot 17: 28; Titus 1:12).

Jaakob ja Juudas olivat Jeesuksen maallisia veljiä, jotka eivät ennen ristiinnaulitsemista ja ylösnousemusta vielä uskoneet Jeesuksen olevan Jumala, mutta Apostolien tekojen alkuluvussa he jo kuuluivat opetuslasten joukkoon.

Henokin lisäksi Juudaksen kirjeessä mainitaan myös Kain, joka surmasi veljensä Abelin.

Myös Jeesus ja Uuden testamentin kirjoittajat uskoivat, että Genesis on historiaa ja että siinä kerrotut henkilöt olivat todellisia ihmisiä.

Jeesus opetti: ”jo luomakunnan alussa Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi” (Markuksen evankeliumi 10:6). Hän piti toiseen sukupolveen kuulunutta Abelia historiallisena henkilönä (Luukaan evankeliumi 11:51) ja Nooan ajan vedenpaisumusta todellisena tapahtumana (Matteuksen evankeliumi 24:37).

Paavali kirjoitti, että synti tuli maailmaan yhden ihmisen – Aadamin – rikkomuksen vuoksi (Roomalaiskirje 5:12-14). Synti toi kuoleman ja kärsimyksen keskuuteemme, mutta Jeesus Kristus voiti kuoleman ristillä.

Merkuriuksen magneettikentän heikkeneminen on osoitus aurinkokunnan nuoresta iästä



Merkurius. Kuva: NASA


Joel Kontinen


Vuonna 1975 NASAn Mariner 10 luotain ohitti Merkuriuksen 327 kilometrin etäisyydeltä ja mittasi planeetan magneettikentän. Yhdeksän vuotta myöhemmin fyysikko Russell D. Humphreys ennusti, että vuoteen 1990 mennessä Merkuriuksen magneettikenttä olisi 1, 8 prosenttia heikompi kuin vuonna 1975.

Amerikkalaiset eivät lähettäneet yhtään luotainta Merkuriukseen vuonna 1990. Nyt NASAn Messenger –avaruusluotain ohitti aurinkokuntamme sisimmän planeetan. Magneettikentän mittauksen ennakkotulokset julkaistiin heinäkuussa Science-tiedelehdessä. Tulokset osoittivat, että Humphreys oli oikeassa – Merkuriuksen magneettikenttä on todellakin nelisen prosenttia heikompi kuin mitä se oli vuonna 1975.

Humphreyn laskelmat perustuivat Raamatun ilmoittamaan ikään aurinkokunnasta (noin 6000 vuotta). “Evoluutioon perustuvilla planeettojen magneettikenttäteorioilla olisi hyvin vaikeaa selittää ennusteeni neljän prosentin heikkenemisestä vain 33 vuodessa”, tohtori Humphreys kirjoittaa Creation Ministries Internationalin (CMI:n) sivustolla. CMI julkaisee nykyisin suomeksikin ilmestyvää Creation-lehteä.

“Kun NASAn avaruusohjelma aikoi monta vuosikymmentä sitten, kukaan ei odottanut, että se tukisi Raamattua näin selvästi, ” Humphreys päättelee.

Myös monet muut todisteet osoittavat, että aurinkokunta on suhteellisen nuori. Esimerkiksi Saturnuksen kuun Titanin metanologinen kiertokulku ei ole voinut jatkua miljardeja vuosia. Titanissa ei sada vettä vaan nestemäistä metaania. Hiljattain Johns Hopkins yliopiston tutkijaryhmä analysoi Huygens-luotaimen lähettämiä kuvia ja julkaisi päätelmänsä Geophysical Research Letters -tiedelehdessä. Tutkijat huomasivat, että Titanissa on huomattavasti vähemmän toliinia, joka koostuu hiilestä, vedystä ja typestä, kuin mitä miljardeihin vuosiin perustuvat mallit olettivat.


Lyhytperiodiset komeetat (eli komeetat joiden kiertoaika on korkeintaan 200 vuotta) ovat myös kiehtovia todisteita aurinkokunnan nuoresta iästä. Komeetta menettää huomattavan osan massastaan joka kerta, kun se lähestyy aurinkoa. On arvioitu, että komeetta menettää koko massansa alle 100 000 vuodessa. Tämä on vakava ongelma, joka kiusaa sekulaarista näkemystä 4,6 miljardin vuoden ikäisestä aurinkokunnasta. Jos aurinkokunta olisi niin vanha, meidän ei pitäisi lainkaan nähdä komeettoja.

Tähtitieteilijät ovat asettaneet toiveensa hypoteettiseen Oortin pilveen, jonka he kuvittelevat ulottuvan jopa kolmen valovuoden päähän auringosta. He uskovat, että tässä pilvessä on miljoonia jäisiä komeettoja, jotka löytävät lopulta tiensä lyhytkestoiselle kiertoradalle. Näin niiden pitäisi tulla lähemmäksi aurinkoa korvaamaan tuhoutuneet komeetat. Hypoteesin ongelmana on se, ettei Oortin pilven olemassaolosta ole mitään todisteita. Oortin pilvi keksittiin, koska usko ikivanhaan aurinkokuntaan edellytti sitä.

Merkuriuksen magneettikentän heikkeneminen on kiinnostava lisä todisteisiin, jotka tukevat aurinkokunnan raamatullista ikää.


Voit lukea lisää Titanista tästä ja komeetoista tästä.


Lähteet:

Anderson, Brian .J. et al. 2008 The structure of Mercury’s magnetic field from MESSENGER’s first flyby, Science 341:82–85. (4. 7. 2008).

Ball, Philip. 2008. Titanic climate change in store. Nature News (6. 2. 2008). http://www.nature.com/news/2008/080206/full/news.2008.553.html

Humphreys, Russell D. 2007. Mercury’s Magnetic Field Is Young.

Sarfati, Jonathan. 2003. Comets: Portents of Doom or Indicators of Youth? Creation 25:3, 36-40 (kesäkuu 2003). http://www.creationontheweb.com/content/view/141.

sunnuntai 24. elokuuta 2008

Elefantti ratkaisi laskutehtäviä



Elefantit ovat hyviä matematiikassa. Kuva Wikipediasta.

Joel Kontinen

Ashya-niminen aasiannorsu tietää, että 3 + 4 on enemmän kuin 1 + 5. Tokion yliopiston tutkija Naoko Irie julkaisi tutkimuksensa tulokset the International Society for Behavioral Ecologyn vuosikokouksessa Ithacassa New Yorkissa.

NewScientist.com –verkkopalvelu raportoi hiljattain tuloksista. Elefantti tiesi, että kun ämpäriin, jossa on kolme omenaa, kaadettiin neljä omenaa, siinä oli enemmän omenia kuin ämpärissä, jossa oli yksi omena ja jonne kaadettiin viisi omenaa lisää.

Tulos ei ollut sattuma. Irie tarkkaili neljää elefanttia ja huomasi, että ne valitsivat ämpärin, jossa oli enemmän omenia, keskimäärin 74 prosentilla yrityksistään.

Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että useat eläinlajit osaavat laskea. Esimerkiksi papukaijat pystyvät ratkaisemaan yksinkertaisia yhtälöitä, ainakin kun niitä hieman koulutetaan.

Elefanteilla on varsin suuret aivot. Irie arvelee, että tämä ominaispiirre sekä niiden “evolutionaarinen sukulaisuus muiden ‘etevien’ eläinten kanssa” voi selittää niiden matemaattiset kyvyt.

Luonnontieteen museot ja tiedejulkaisut yleensä kuvaavat simpansseja muita eläimiä etevimmiksi. Tämä johtuu evolutionistien oletuksesta: he pitävät ihmisiä ja simpansseja lähisukulaisina. Vuonna 1969 Science –tiedelehti kertoi Washoe-nimisestä simpanssista, joka ymmärsi yli sata viittomakielen “sanaa”.

Tästä alkoi evolutionistien hanke, jonka tarkoituksena oli todistaa, ettei ihminen ollut ainoa laji, joka pystyi käyttämään kieltä kommunikoidessaan. 1970-luvun lopulla Nim Chimpsky-niminen simpanssi oppi 125 viittomaa. Simpanssin nimi oli parodia kielitieteilijä Noam Chomskyn nimestä. Chomskyn mukaan ihmisen ja apinoiden kielellisten kykyjen välillä on ammottava kuilu.

Apinat eivät kuitenkaan kyenneet oppimaan enempää sanoja. Mutta Alex-niminen papukaija, joka kuoli vuonna 2007, pystyi käyttämään yli 150 sanaa. Tämä oli valtaisa yllätys evolutionisteille. Pieniaivoisen linnun ei olisi pitänyt olla apinoita etevämpi sanankäyttäjä.

Kaiken lisäksi hiljattain tehty tutkimus osoitti, että harakat kykenevät tunnistamaan itsensä peilistä, joten tässäkin suhteessa ne ovat yhtä eteviä kuin simpanssit.

Elefanttien tiedetään olevan älykkäitä eläimiä, joilla on erinomainen muisti. Ne jopa surevat kuolleita lajitovereitaan. Nyt Alex-papukaijan ja harakoiden kanssa ne haastavat uusdarvinistisen dogmin siitä, että apinat ovat muita eläimiä etevämpiä.


Elefantit päihittävät simpanssit myös maalaustaiteessa. Katso video tästä.


Lähteet:

Callaway, Ewen. 2008. Add elephants to the growing menagerie of animals that can count. NewScientist.com news service. (20. 8.). http://www.newscientist.com/article/dn14569

Wynne, Clive. 2007. Aping Language. A skeptical analysis of the evidence for nonhuman primate language. E-Skeptic (31.10.) www.skeptic.com/eskeptic/07-10-31.html

perjantai 22. elokuuta 2008

Vanhoja kuluneita myyttejä



Nooan arkki oli erittäin merikelpoinen alus.


Joel Kontinen

Aamulehdessä on viime viikkoina keskusteltu samaa sukupuolta olevien parien siunaamisesta. Harri Söderholm, joka opiskelee teologiaa, on kritikoinut siitä, että esimerkiksi Pekka Simojoki ja Asko Alajoki ovat puolustaneet Raamatun arvovaltaa.

Söderholm toistelee vanhoja kuluneita myyttejä tuoreemmassa mielipidekirjoituksessaan. Hänen mukaansa Genesiksen maailmankuva on peräisin babylonialaisesta luomismyytistä. Näin jotkin uskonnonkirjat ovat kuvanneet asiaa, mutta kuvaus perustuu pikemminkin ennakkokäsityksiin kuin tietoon.

Kun esimerkiksi Genesiksen kertomusta Nooan ajan vedenpaisumuksesta verrataan Gilgamesh-eepokseen, huomataan melko pian, kumpi on alkuperäinen versio. Korealaiset laivastoinsinöörit ovat tehneet merikelpoisuuskokeita Nooan arkin mitat täyttävällä aluksella ja todenneet sen olevan erittäin merikelpoinen. Se olisi kestänyt yli 30-metrisiä aaltoja. Gilgamesh-eepoksen kuutionmuotoinen alus sen sijaan uppoaisi pienessäkin tyrskyssä.

Pietarin toisessa kirjeessä (3:2-7) ennustetaan:

Erityisesti tietäkää, että lopun aikoina tulee pilkkaajia, jotka ovat omien himojensa vietävinä. He sanovat pilkaten: "Onko hän muka tullut, niin kuin lupasi? Isämme ovat nukkuneet pois, ja kaikki on entisellään, niin kuin on ollut maailman luomisesta asti." Tieten tahtoen he unohtavat, että jo aikojen alussa olivat olemassa taivaat ja maa, jotka Jumalan sana vedestä ja vedellä loi ja jotka se piti koossa. Vedellä ja sanalla sen ajan maailma myös hävitettiin vedenpaisumuksessa. Ja sen saman sanan varassa ovat nykyiset taivaat ja nykyinen maa tulen tuhoa odottamassa. Niitä säilytetään sitä päivää varten, jona tuomio tulee ja jumalattomat tuhotaan.

Luomisen ja vedenpaisumuksen kiistäjät ovat siis Raamatun mukaan pilkkaajia.

Raamattu jopa puhuu maapallon muodosta. Tämä voi monelle olla yllätys, mutta Jesajan kirjassa kerrotaan, että planeettamme on pyöreä.

Viime vuosien arkeologiset löydöt, esimerkiksi Jeremian kirjassa mainitun Gedaljan sinetin painallus ja Nebu-Sarsekimin savitaulu, Nehemian muuri, Hiskian vesijohto ja Kaifaan hauta osoittavat, että Raamatun kirjoittajat kuvasivat aikaansa ja tapahtumia erittäin tarkasti. Koska skeptikot eivät usko Raamatun olevan todellista historiaa, heidän on tulkittava historia myytiksi.

Söderholm käyttää argumentteja, jotka voisivat hyvinkin olla peräisin Richard Dawkinsilta. Hän mainitsee Joosuan kirjassa mainitun kanaanilaisten surman ja orjuuden hyväksymisen osoituksena Raamatun pimeästä puolesta.

Kanaanilaiset olivat erittäin turmeltuneita. Arkeologiset kaivaukset ovat osoittaneet, että he harrastivat temppeliprostituutiota, uhrasivat lapsiaan ja sekaantuivat eläimiin. Jumala halusi suojella israelilaiset kanaanilaisten vaikutukselta. Luojana Hänellä oli tekijänoikeus myös kanaanilaisiin.

Raamattu opettaa ihmisten tasaveroisuutta, joka perustuu siihen, että ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Kristitty poliitikko William Wilberforce kampanjoi orjakaupan lopettamiseksi Ison-Britannian imperiumista on lopulta onnistuikin siinä.

Näyttää siltä, että kun hylätään Raamatun opetus luomisesta, pian kyseenalaistetaan myös muita oppeja. Jeesuksen ja apostolien opetus perustui Genesikseen. Jeesus esimerkiksi sanoi avioliitosta: ”Mutta jo luomakunnan alussa Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi” (Markus 10:6). Kreikassa käytetään sanaa ktisis, ’luominen’, joten tätä ei voida tulkita evoluutioksi.

Jumala ei alussa luonut kahta miestä eikä kahta naista vaan yhden miehen ja yhden naisen. Tähän perustuu Uuden testamentin opetus avioliitosta.


Voit lukea lisää uskon ja järjen suhteesta tästä.


Lähteet:

Samples, Kenneth Richard. 2008. God and Genocide. Connections 10:3, 8-9.

Sarfati, Jonathan. 2006. Noah’s Flood and the Gilgamesh Epic. Creation 28:4, 12-17.

Söderholm, Harri. 2008. Raamatulla voi oikeuttaa monenlaisia asioita. Aamulehti 19.8., B14.

sunnuntai 17. elokuuta 2008

Älykäs suunnittelu uudessa valossa




Raffaello Sanzio: Ateenan koulukunta (n. 1509). Kuva Wikipediasta.


Joel Kontinen

New Scientist on Isossa-Britanniassa ilmestyvä populaari tiedelehti, joka ei viime aikoina ole suhtautunut kovinkaan ystävällisesti älykkään suunnittelun ideaan. Hiljattain julkaistu pääkirjoitus kertoo paljon lehdentekijöiden ennakkoasenteista. Artikkelin lopussa sanotaan:

Kuten Socrates tiesi, todella älykkäät tietävät omien kykyjensä rajat - ajatus, jota ilmeisesti alamme jälleen oppia. Voitaneen sanoa, että älykkään suunnittelun kannattajat ovat ymmärtäneet tämän nurinkurisesti: mitä enemmän havaitsemme universumin mutkikkuutta. sitä selvemmin meidän on todettava, ettei mikään yksittäinen äly olisi voinut luoda sitä.

Näin siis evolutionistit tunnustavat, että universumi näyttää siltä, että se on suunniteltu älykkäästi, mutta se näyttää olevan liian mutkikas, jotta mikään yksittäinen äly olisi voinut luoda sitä.

Richard Dawkins antoi eräälle kirjalleen nimen Climbing Mount Improbable. Nyt näyttää siltä, että New Scientist on epätoivoisesti yrittänyt kiivetä Epätodennäköisyysvuoren rinteitä ylös, mutta polku on osoittautunut jyrkemmäksi kuin mitä Dawkins kuvittelikaan. Lehden toimittajat ovat joka tapauksessa myöntäneet, että (a) universumi on mutkikas ja (b) ja se toimii – ikään kuin se olisi suunniteltu.

Jos suunnittelu ei tiedepiireissä olisi ruma sana, joku voisi jopa päätellä, että koko universumi on suunniteltu, ja vieläpä älykkäästi.




Lähde:

Intelligence isn’t all it’s cracked up to be. New Scientist (6. 8. 2008)
http://www.newscientist.com/channel/opinion/mg19926682.700-intelligence-isnt-all-its-cracked-up-to-be.html

New Scientist on aiemmin myös kritikoinut Genesistä. Olen käsitellyt sitä tässä.

lauantai 16. elokuuta 2008

Pascalin vaaka



Blaise Pascal (1623-1662) oli nykytieteen pioneeri ja tunnustava kristitty. Kuva Wikipediasta.


Joel Kontinen


Blaise Pascal (1623-1662) oli ranskalainen matemaatikko, teologi ja filosofi. Hänet tunnetaan todennäköisyyslaskennan uranuurtajana. Puhumme edelleenkin Pascalin kolmiosta, paineen yksiköstä pascal ja Pascal-nimisestä ohjelmointikielestä.

Nykytiede kehittyi länsimaissa. Monet tieteen pioneerit olivat tunnustavia Kristittyjä. Myös Pascal oli harras uskova. Pascalin vaaka ei todista Jumalan olemassaolosta vaan kuuluu peliteorian piiriin.

Pascalin mukaan universumissa jompikumpi kahdesta totuudesta pitää paikkansa: joko Jumala on olemassa tai Jumalaa ei ole olemassa. Ihminen voi elää kahdella tavalla, joko ikään kuin Jumala on olemassa tai ikään kuin Häntä ei ole olemassa.

Tästä seuraa neljä vaihtoehtoa:

1. Jos Jumala ei ole olemassa ja elät ikään kuin Jumala ei ole olemassa, et menetä mitään.
2. Jos Jumala ei ole olemassa ja elät ikään kuin Jumala on olemassa, et menetä mitään.
3. Jos Jumala on olemassa ja elät ikään kuin Jumala ei ole olemassa, menetät kaiken.
4. Jos Jumala on olemassa ja elät ikään kuin Jumala on olemassa, et menetä mitään vaan voitat kaiken.

Asko Rantanen kritikoi tätä näkemystä Aamulehden mielipidepalstalla. Hänen mukaansa Pascal erehtyi olettaessaan, että Jumala on kristinuskon ilmoittama Jumala. Rantasen mielestä emme voi millään tietää, mikä Jumala on oikea Jumala. Hän toteaa: ”Helvettiin joutumisen todennäköisyys on minun laskuoppini mukaan valtavan suuri, vaikka johonkin uskontoon uskoisikin.”

Rantanen toistelee ateistien vanhaa mielivirttä, jonka mukaan kristinusko on vain yksi uskonto monien muiden joukossa. Mutta kristitty ei usko sokeasti Raamatun opinkappaleihin. Kristinusko on historiallinen uskonto, jonka todenperäisyys voidaan pitkälti näyttää toteen myös historian ja arkeologian menetelmin. Monet arkeologiset löydöt, esimerkiksi Jeremian kirjassa mainittujen Gedaljan sinetin painallus ja Nebu-Sarsekimin savitaulu, Nehemian muuri, Hiskian vesijohto ja Kaifaan hauta osoittavat, että Raamatun kirjoittajat kuvasivat aikaansa ja tapahtumia erittäin tarkasti. Samaa ei voida sanoa Koraanista eikä hindujen Veda-kirjoituksista.

Näin ollen Pascalin vaaka on erittäin ajankohtainen myös aikamme suomalaisille.


Lähteet:

Rantanen, Asko 2008. Pascalin vaaka ei ole totta. Aamulehti B20, 16.8. 2008

Steyne, Russell. 2007. Pascal’s Wager. Creation 30:1, 49.

perjantai 15. elokuuta 2008

Solženitsyn: Vapaus on peräisin luomisesta



Aleksandr Solženitsyn (1918-2008). Kuva Wikipediasta.


Joel Kontinen

Venäläinen kirjailija Aleksandr Solženitsyn, joka kuoli hiljattain 89-vuotiaana, oli tunnettu totalitarismin vastustaja. Saatuaan kirjallisuuden Nobelin palkinnon vuonna 1970, hänet karkotettiin Neuvostoliitosta. Vuonna 1978 hän puhui Harvardin yliopistossa. Solženitsyn totesi: “Varhaisissa demokratioissa, kuten Amerikan demokratiassa sen synnyinaikana, myönnettiin kaikki yksilölliset ihmisoikeudet, koska ihminen on Jumalan luoma. ”

Solženitsyn ajatus heijastaa toisen kuuluisan eurooppalaisen kirjailijan näkemystä. G. K. Chesterton kirjoitti vuonna 1922: “[Yhdysvaltojen]itsenäisyysjulistus perustaa dogmaattisesti kaikki oikeudet siihen, että Jumala loi kaikki ihmiset tasa-arvoiseksi, ja näin onkin oikein, sillä jos heitä ei luotu tasa-arvoiseksi, niin he taatusti kehittyivät epätasa-arvoisesti. Demokratialle ei ole mitään muuta perustaa kuin oppi ihmisen alkuperästä Jumalan luomana.” (What I Saw In America).

Raamatun mukaan meidät on luotu Jumalan kuvaksi (1. Mooseksen kirja 1:27). Uudessa testamentissa Paavali osoittaa selvästi, että kaikki ihmiset polveutuvat yhdestä ihmisestä (Apostolien teot 17:26). Kirjoittaessaan Galatian seurakunnille hän selitti: “Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa.”(3:28)

Evoluutio tarjoaa täysin erilaisen historian. Charles Darwin uskoi, että toiset ihmiset olivat kehittyneempiä kuin toiset. Evoluutio innoitti esimerkiksi Adolf Hitleriä ja Karl Marxia haaveilemaan maanpäällisestä utopiasta, joissa ei todellisuudessa ollut tietoakaan tasa-arvosta.

Lähteet:

Alexander Solženitsyn. 1978. A World Split Apart. Harvardin yliopistossa 8. 6. 1978 pitämä puhe.
http://www.americanrhetoric.com/speeches/alexandersolzhenitsynharvard.htm

Quotations of G. K. Chesterton. http://chesterton.org/acs/quotes.htm

lauantai 9. elokuuta 2008

Kuningas Sidkian ministerin sinetin painallus löytynyt


Jeremia, itkevä profeetta, Michelangelon ikuistamana Sikstuksen kappelissa Vatikaanissa. Kuva Wikipediasta.


Joel Kontinen

Jeremian kirjassa kerrotaan Gedaljasta, Pashurin pojasta, joka toimi kuningas Sidkian (hallitsi 597- 586 eKr.) ministerinä. Jerusalemista löytynyt sinetillä saveen painettu kirjoitus vahvistaa Gedaljan historiallisuuden. Professori Eilat Mazar, jonka johdolla Jerusalemin temppelivuoren eteläpuolta kaivetaan esiin, ilmoitti löydöstä Jerusalem Post -lehdelle.

Kolme vuotta sitten professori Mazarin kaivausryhmä löysi Jukalin, Selemjan pojan sinetin jättämän painalluksen samalta alueelta. Myös Jukal toimi kuningas Sidkian ministerinä. Jeremian kirjan 38. luvussa kerrotaan, että molemmat miehet suostuttelivat kuningasta tapattamaan Jeremian, koska tämä oli ennustanut, että babylonialaiset valloittaisivat Jerusalemin.

Jeremian ennustus toteutui vuonna 587 eKr., kun Nebukadnessar sotajoukkoineen tunkeutui kaupunkiin.

Mazarin ryhmä on aiemmin kaivanut esiin osan Nehemian rakennuttamasta kaupunginmuurista.

Viime vuonna assyriologi Michael Jursa löysi British Museumin kokoelmista assyrialaisen savitaulun, joka on peräisin kuningas Nebukadnessarin kymmenenneltä hallitusvuodelta (595 eKr.). Taulussa kerrotaan Nebu-Sarsekimin tuoneen kultaa Esangilan temppeliin. Nebu-Sarsekim mainitaan Jeremian kirjan 39. luvussa.

Jälleen kerran arkeologia vahvistaa Raamatun luotettavuuden. Jeremian kirja, kuten koko Raamattukin, kertoo todellisista ihmisistä, jotka olivat todellisia historian henkilöitä.

Lähteet:

Lefkovits, Etgar. 2008. Seal of King Zedekiah's minister uncovered in J'lem dig. 1. 8. 2008. Jerusalem Post.

Biblical Archaeology.org. 2008. Seal Impression Of Royal Advisor Recovered In Jerusalem. (1.8.).

perjantai 8. elokuuta 2008

Myytti tieteellisestä maailmankuvasta



Comet West. Kuva: Peter Stättmayer, ESO


Joel Kontinen


Professori Esko Valtaoja tunnustautuu tuoreessa haastattelussa tieteen tv-saarnaajaksi. Uuden keskusteluohjelman tähti ei julista raamatullista ilosanomaa vaan inhimillisen tiedon siunauksia.

Valtaojan mukaan tieteellinen maailmankuva ei tee elämästä nihilististä tai toivotonta. Agnostikoksi tunnustautuva Valtaoja sanoo maailmankaikkeuden olevan täynnä ihmeitä, ja siinä hän onkin oikeassa. Mutta hän ei kuningas Daavidin tavoin suostu myöntämään, että taivaat julistavat Jumalan kunniaa (Psalmi 19:1).

Juuri tähtitiede osoittaa monin tavoin, että aikamme naturalistinen tiede epäonnistuu surkeasti yrittäessään selittää kaiken synnyn ilman Jumalaa. Esimerkiksi komeetat puhuvat selvää kieltä siitä, että aurinkokuntamme ei millään voi olla miljardeja vuosia vanha niin kuin naturalistinen tiede olettaa. Myös oma kuumme sekä Saturnuksen kuu Titan kertovat nuoresta iästä.

Kaikki astronomit eivät suinkaan usko vuosimiljardeihin. Esimerkiksi John Harnett, Danny Faulkner ja Jason Lisle uskovat, että Raamattu selittää maailmankaikkeuden synnyn paremmin kuin naturalistiset teoriat.

Tieteellinen maailmankuva on käsitteenä paradoksi. Nykytiede kehittyi lännessä, jossa uskottiin rationaaliseen Jumalaan. Tieteen suuret pioneerit, esimerkiksi Isaac Newton ja Blaise Pascal, olivat tunnustavia kristittyjä. Valitettavasti nykyisin skeptikot ovat orwellimäiseen tyyliin omineet käsitteen tieteellinen maailmankuva itselleen.

Osuvampi termi olisi ateistinen maailmankuva. Se perustuu suurin osin spekulaatiohin.



Lähde:

Berner, Anna-Sofia. 2008. Tietämättömyys lisää tuskaa. Aamulehti 8.8. Valo-liite, 28.

torstai 7. elokuuta 2008

Evoluutio: luomisen mekanismi vai kilpaileva maailmanselitysmalli?



Raamatun ja evoluution maailmanselitysten erot ovat selviä. Kuva: Answers in Genesis.


Joel Kontinen


Teologian tohtori Erkki Ranta tarkasteli Raamatun tutkimuksen vaativaa tehtävää Aamulehden mielipidesivulla 7.8. Teksti on enimmäkseen varteenotettavaa pohdiskelua. Vaikka aikamme ihmiset eivät juurikaan ole perehtyneet Raamattuun ja sen tutkimukseen, heillä on taipumus vähätellä sen käytännön merkitystä.

Rannan mielestä etääntyminen Raamatun arvomaailmasta synnyttää länsimaissa pahoinvointia: ”Kuudennen ja kymmenennen käskyn alaspolkeminen on saanut jo aikaan suurta tuhoa yhteiskunnan perusrakenteissa.”

Kristittyinä voimme varmasti olla samaa mieltä Rannan kanssa siitä, että meidän tulisi pitää kiinni Raamatun arvovallasta. Mutta sitten Ranta valitettavasti unohtaa Sanan auktoriteetin sanoessaan: ”Usein asetetaan väärällä tavoin vastakkain kehitys ja luominen. Tieteen tehtävä on niin pitkälle kuin mahdollista tutkia, miten näkyvä on syntynyt, uskon lähtökohtana on, kuka on kaiken takana ja miksi me ihmiset ja muu luomakunta ovat olemassa.”

Kehityksellä Ranta tarkoittanee (uus)darvinistista evoluutioajattelua, joka on pohjimmiltaan ateistinen selitysmalli. Teistinen evoluutio on ontuva rakennelma. Valitettavasti nykytiede on sulkenut Jumalan ulkopuolella ja hyväksyy ainoastaan naturalistiset selitykset. Vaikka jotkut kristityt hyväksyvät evoluution, se on jyrkästi ristiriidassa Raamatun luomismallin kanssa.

Evoluutio on pyrkimys korottaa ihminen kaiken mitaksi.

Evoluutiossa kuolema on ollut alusta asti läsnä. Raamatun mukaan Jumala loi täydellisen maailman, jonne kuolema tuli synnin seurauksena. Esimerkiksi Jeesus ja Uuden testamentin kirjoittajat pitivät Raamatun luomismallia totena. Kristittyinä meidän tulisi seurata heidän esimerkkiään.





Lähde:

Ranta, Erkki. 2008. Raamatun tutkimus on vaativa tehtävä. Aamulehti B22. 7.8. 2008.

sunnuntai 3. elokuuta 2008

Antiikin laskukone jaksaa yllättää



Antikytheran kone. Kuva Wikipediasta


Joel Kontinen

Kun aloin opiskella ensimmäisiä tietojenkäsittelyn kursseja Tampereen yliopistossa, opin, että Charles Babbage (1791-1871) periaatteessa keksi tietokoneen. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että kreikkalaiset valmistivat ensimmäisen mekaanisen tietokoneen jo yli 2000 vuotta sitten.

Ensimmäisellä vuosisadalla eKr. roomalainen laiva upposi kreikkalaisen Antikytheran saaren edustalla. Sen lasti jäi meren pohjaan yli kahdeksi vuosituhanneksi, kunnes vuonna 1901 merisieniä etsinyt sukeltaja löysi hylyn. Patsaiden lisäksi laivasta nostettiin myös mystinen laite.

Antikytheran koneen arvellaan olevan peräisin 100-luvulta ennen Kristusta. Se on mutkikkain meidän päiviimme säilyneistä antiikin Kreikan mekaanisista laitteista.

Antikytheran kone koostuu ainakin 30 hammasrattaasta. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että se on mekaaninen laskukone, jolla pystyttiin laskemaan auringon, kuun ja ehkäpä myös planeettojen liikkeitä. Sen avulla voitiin esimerkiksi ennustaa kuunpimennyksiä ja auringonpimennyksiä.

Hiljattain brittiläinen matemaatikko Tony Freeth kollegoineen julkaisi Naturessä kirjeen, jossa he selvittivät Antikytheran koneen muita funktioita. He tutkivat konetta ja sen kreikankielisiä kirjoituksia tietokonetomografialla. He huomasivat, että sitä voitiin myös käyttää nelivuotisena kalenterina, jonka avulla saatiin selville, milloin olympiakisat alkavat.

Freeth arvelee, että joku Arkhimedesin (noin 287 eKr. – 212 eKr.) seuraajista on saattanut valmistaa koneen.

Vallitseva darvinistinen käsitys ihmisen kehityksestä on monesti saanut tiedemiehet otaksumaan, että antiikin ihminen oli pohjimmiltaan hyvin primitiivinen. Jokaisella sukupolvella on taipumus kuvitella, että menneen ajan ihmiset eivät voineet olla yhtä kehittyneitä kuin nykypolvi.

Viimeaikaiset löydöt ovat kumonneet tällaiset näkemykset. Esimerkiksi neandertalinihminen oli huomattavasti kehittyneempi kuin ennen kuviteltiin. Samaa voidaan sanoa myös kreikkalaisista. He olivat teknologisesti vuosisatoja edellä aikaansa.

Jälleen kerran tieteen löydöt osoittavat, että evoluutioon perustuvat näkemykset ihmisen kehityksestä ovat pelkkiä olettamuksia, joita täytyy muuttaa alinomaa ja joiden kumoaminen saa aikaan suurta hämmästystä.



Lähteet:

Ball, Philip. 2008. Complex Clock Combines Calenders. Nature 454: 7204, 561 (31. 7. 2008).

Freeth, Tony; Jones, Alexander; Steele, John M. & Bitsakis, Yanis. 2008. Calendars with Olympiad display and eclipse prediction on the Antikythera Mechanism. Nature 454: 7204, 614-617 (31. 7. 2008).

Spinellis, Diomidis. 2008. Τhe Antikythera Mechanism: a Computer Science Perspective. Computer 41:5, 22–27.

perjantai 1. elokuuta 2008

Apollo- astronautti: Avaruusoliot ovat vierailleet maapallolla vuosikausien ajan



Apollo 14:n miehistö: Stuart A. Roosa (vasemmalla), Alan B. Shepherd ja Edgar D. Mitchell. Kuva: NASA.


Joel Kontinen

Helmikuussa 1971 Apollo 14 astronautti Edgar Mitchell käveli 9,5 tuntia kuussa. Tämän vuoden heinäkuun lopulla häntä haastateltiin Kerrang Radiossa. Hän puhui ufoista, avaruusolioista ja 60 vuoden takaisesta USA:n hallituksen salaliitosta.

Edgar Mitchell hämmästytti sekä haastattelijansa että kuulijansa myöntämällä uskovansa avaruusolioihin. Hän uskoo, että he ovat vierailleet keskuudessamme vuosikausien ajan. He ovat rauhantahtoisia, koska emme muuten ehkä olisikaan olemassa.

Mitchellin mukaan lentävä lautanen syöksyi maahan Roswellissa vuonna 1947, mutta Yhdysvaltojen hallitus salasi tapauksen. Mitchell ei kuitenkaan perustellut väitettään.

Kerrang Radion toimittaja pyysi NASA:n edustajaa kommentoimaan Mitchellin näkemyksiä. NASA:n vastaus oli varsin ytimekäs: “Tohtori Mitchell on suuri amerikkalainen, mutta me emme jaa hänen näkemystään tässä asiassa.”

Gary Bates, Alien Intrusion –teoksen kirjoittaja, on osoittanut, että ufojen ja evoluution välillä on vahva yhteys. Ne, jotka uskovat, että elämä kehittyi sattumalta maapallolla, uskovat sen kehittyneen myös muualla, koska emme heidän mielestään voi olla ainutlaatuisia.

Usko ufoihin näyttää sopivan hyvin yhteen myös new age -läisen jumaluuden kanssa. Mutta sekä todellinen tiede että Raamatun teologia tuovat vakavia ongelmia ufouskoon. Avaruusoliot ja ufot ovat pikemminkin parapsykologisia kuin fyysisiä ilmiöitä.

Kenneth Arnold kertoi nähneensä lautasen muotoisia lentäviä esineitä Mount Rainierin yllä Washingtonin osavaltiossa kesäkuun 24. päivänä vuonna 1947. Tapaus oli tuoreessa muistissa, kun media nosti Roswellin tapauksen julkisuuteen kaksi viikkoa myöhemmin.

Bates päätyi siihen, että Roswellissa USA:n tuhoutuneesta vakoiluilmapallosta paisui varsinainen legenda. Kylmän sodan alkuvuosina Yhdysvaltain hallitus oli haluton paljastamaan, millaisilla laittella maan ilmavoimat vakoilivat venäläisiä, entisiä liittolaisiaan.

Kyse oli siis salailusta, mutta ei sellaisesta kuin mihin Edgar Mitchell uskoo.

Lähteet:

Bates, Gary. 2004. Alien Intrusion. Green Forest, AR: Master Books.

Moon Astronaut Says We're Not Alone. Scientific American Video HTTP://WWW.SCIAM.COM/VIDEO.CFM?ID=4247755A73B80E57BB1FCC316D98DE90