torstai 31. maaliskuuta 2011

Absurdi väite Aamulehdessä: ”Raamatun luomiskertomus on absurdi”



Aadam ja Eeva elivät aluksi täydellisessä maailmassa, jossa ei ollut pelkoa mutaatioista eikä rappeutumisesta.



Joel Kontinen

Aadamin ja Eevan jälkeläisten oletettu sukurutsaus nousi taas esille Aamulehden lukijapalstalla Älä alistu –kampanjan tuoksinassa. Pekka Hupponen käyttää tätä argumenttia aseena Genesistä vastaan.

Argumentti ei juurikaan auta teismin vastustajia, koska ihminen kykenee lisääntymään vain ihmisen kanssa. Evolutionistin on ratkaistava sama ongelma, sillä aluksi populaation on täytynyt olla todella pieni ja harva darvinisti enää nykyään uskoo, että ihminen polveutuu useasta eri kantaisästä.

Sukurutsaus on ainoa seksuaalinen poikkeavuus, joka aiheuttaa perimän rappeutumista ja vammaisuutta” Hupponen kirjoittaa. Näin on. Sen vuoksi evoluutio ei toimikaan niin kuin sen innokkaat puolustajat toivoisivat.

Käsittelin viitisen vuotta sitten Aadamin ja Eevan jälkeläisten avioliittoa täällä. Kun otamme huomioon, että Jumala loi täydellisen maailman, jossa ei ollut mutaation mutaatiota, ei ole ollenkaan vaikeaa uskoa, että Kainin ja tämän sisaren avioliitto ei aiheuttanut rappeutumista eikä vammaisuutta.

Mutaatiot alkoivat kasaantua ihmisen perimässä vasta syntiinlankeemuksen jälkeen. Abraham sai viedä naida sisarpuolensa, mutta Mooseksen aikana lähisukulaisten avioliitot kiellettiin lailla.

Arvostettu geneetikko tohtori John Sanford on huomannut tutkimuksissaan, että ihmisen perimä rappeutuu edelleenkin.


Lähde:

Hupponen, Pekka. 2011. Raamatun luomiskertomus on absurdi. Aamulehti 30.11., B17.

tiistai 29. maaliskuuta 2011

Yllättävä tunnustus New Scientistissa: Ateismi on irrationaalista ja kumpuaa pelosta



Syyskuun 11. päivän iskut synnyttivät ateisteissa pelkoa. Kuva: Wally Gobetz, Flikr/ Wikipedia Commons.



Joel Kontinen

Ateistit pitävät itseään järkevinä ajattelijoina, mutta totuus on varsin toisenlainen, ainakin tuoreen New Scientistin mukaan.

Sam Harris kirjoitti uskontoa ryöpyttelevän kirjansa vuoden 2001 syyskuun 11. päivän iskujen jälkeen. Amerikkalaiset ateistit hakivat tukea näkemyksilleen George W. Bushin uudelleenvalinnan vanavedessä lukemalla Richard Dawkinsin kirjaaa The God Delusion (suom. Jumalharha). Tanskassa ateistit verkostuivat Muhammedin pilapiirrosten tuoksinassa.

Ateismia tutkinut Oxfordin yliopiston antropologi Jonathan Lanman pukee New Scientistissa sanoiksi sen, mitä monet ovat jo pitkään tienneet: ateismi kumpuaa pelosta ja epävarmuudesta.

Lanmanin mukaan ateismin suosio on sitä paitsi jo heikentynyt ja heikkenee edelleenkin. Nopeasti globalisoituvassa maailmassa uskonnon vaikutus sen sijaan voimistuu myös tulevina päivinä.

Lähde:

Lanman, Jonathan. 2011. Religion is irrational, but so is atheism. New Scientist 2805: 38-39.(Jutun lukeminen NS:n verkkopalvelusta edellyttää rekisteröitymistä)

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Orgaanisia yhdisteitä “50 miljoonaa” vuotta vanhan matelijan ihossa



Dakota, ”67 miljoonaa vuotta vanha” edmontosaurus, tunnetaan hämmästyttävän hyvin säilyneestä ihostaan. Kuva: Flikr/ Wikipedia. Tutkijat löysivät hiljattain vieläkin paremmin säilynyttä muinaista ihoa.





Joel Kontinen

“50 miljoonaa” vuotta sitten kuolleen matelijan iho muistuttaa koostumukseltaan sikäli paljon sen nykyisin elävien lajitovereiden ihoa, että tutkijoiden on toisinaan vaikea tietää, kumpi on peräisin fossiilista ja kumpi elävästä eläimestä.

Tämä käy ilmi tuoreesta tutkimuksesta, jonka Manchesterin yliopiston tutkijat Roy Wogelius ja Phil Manning julkaisivat Royal Society Proceedings B: Biology-lehdessä.

Mutta koska vuosimiljoonien epäileminen ei ole suotavaa tiedepiireissä, tutkijoiden on tyydyttävä hämmästelemään, miten hyvin pehmeät kudokset säilyvät – ja miksi ne muistuttavat moderneja kudoksia.

Tohtorit Wogelius ja Manning tutkivat Utahista löydetyn hämmästyttävän hyvin säilyneen matelijan ihoa infrapunateknologialla Manchesterin yliopistossa ja huomasivat amideja sen iholla.

Luettelo fossiileiden säilyneistä pehmeistä kudoksista ja periaatteessa heikosti säilyvistä yhdisteistä pitenee kaiken aikaa.

Tällainen säilyminen tuskiin tukee darvinistista evoluutiota.


Lähde:

First Image of Protein Residue in 50-Million-Year-Old Reptile Skin. ScienceDaily 23.3.2011.

Kuolleen käärmeen opetus: Paholainen on kukistettu, mutta hän kuvittelee, ettei se ole totta



Boa. Kuva: Jens Raschendorf, Wikipedia Commons.



Joel Kontinen

Christianity Todayssä oli äskettäin kiehtova juttu lähetyssaarnaajapariskunnasta. Carolyn Arends kuvailee, miten valtava käärme kiemurteli heidän taloonsa.

Lähetyssaarnaajien täytyi paeta ulos ja pyytää naapuria apuun. Naapurimies iski käärmeen pään irti viidakkoveitsellä mutta käärme kiemurteli ja kouristeli vielä pitkään, kunnes se lopulta lysähti liikkumattomana lattialle.

Ilmestyskirja kuvaa sielunvihollista näin: ”suuri lohikäärme, -- muinaisaikojen käärme, jota kutsutaan Paholaiseksi ja Saatanaksi, -- koko ihmiskunnan eksyttäjä.”

Lähetyssaarnaajat näkivät käärmevainajassa valtavan opetuksen. Vaikka Jeesus on kukistanut tämän käärmeen ristillä, Paholainen ei tiedä sitä vaan jatkaa kiemurteluaan.

Olisin hieman eri mieltä heidän kanssaan. Sanoisin, että Paholainen kyllä tietää, että hänet on kukistettu, mutta hän kuvittelee, ettei häntä ole voitettu. On kuitenkin tulossa päivä, jolloin hänen on tunnustettava tappionsa julkisesti.

Apostoli Paavali kirjoittaa Filippiläiskirjeessä Jeesuksesta:

Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti. Sen tähden Jumala on korottanut hänet yli kaiken ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman. Jeesuksen nimeä kunnioittaen on kaikkien polvistuttava, kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla, ja jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: 'Jeesus Kristus on Herra.' "

Vaikka Paholaisella ei henkiolentona olekaan jalkoja, jotka hän voisi notkistaa, hänenkin täytyy kerran tunnustaa häviönsä.

Käärmejuttu tuo mieleen ajan, jolloin olin Keniassa. Talomme vierustalla kasvoi valtava mangopuu, ja joskus vihreä mamba luikerteli sen oksilta sisään. Lähistöllä oli vanhahko kipsigismies, joka oli etevä käärmeentappaja. Hän tuli apuun ja kävi mamban kimppuun kuin miekkailija pitäen koko ajan varansa, ettei se ylety häneen. Lopulta hän iski matelijaa isolla nuijalla päähän, ja se oli käärmeen loppu.

Mutta hengetön mamba kiemurteli vielä jonkin aikaa lattialla, ennen kuin se lyyhistyi kasaan.

Näin käy myös muinaiselle käärmeelle, joka on johtanut niin monet ihmiset harhaan.

Lähde:

Arends, Carolyn. 2011. Satan's a Goner. Christianity Today 25.3.

lauantai 26. maaliskuuta 2011

Piraattipuolueen ehdokas pelkää luomisoppia - ja mainostaa Richard Dawkinsia



Piraattipuolueen ehdokas mainostaa Richard Dawkinsia vaalien alla. Kuva Wikipediasta.




Joel Kontinen

Vapaa-ajattelijat kysyivät eduskuntavaaliehdokkailta näiden näkemyksiä esimerkiksi kouluopetuksesta. 21 prosenttia vastanneista oli sitä mieltä, että evoluutiota pitäisi opettaa "yhtenä selityksenä, jonka rinnalla on mm. luomisoppi".

Kaikkien pääpuolueiden ehdokkaiden joukossa oli niitä, jotka kaipasivat vaihtoehtoja darvinismille. Oli odotettua, että eniten näitä oli Kristillisdemokraattien ja Keskustan listoilla, mutta myös esimerkiksi vihreiden ehdokkaista kolme ei tyytynyt darvinistiseen monopoliin.

Tästä nousi melkoinen hälinä Uuden Suomen sivustoilla.

Piraattipuolueen ehdokas Ahto Apajalahti yritti noukkia irtopisteitä esiintymällä luonnontieteiden puolustajana. Samalla hän tuli mainostaneeksi Richard Dawkinsin kirjaa The Greatest Show On Earth (2009, suom. Maailman hienoin esitys: Evoluution todisteet), joka aitoon dawkinsimaiseen tapaan sisältää vanhoja ja harhaanjohtavia ”todisteita”.

Dawkinsin tiedot esimerkiksi geneettisestä koodista, sikiönkehityksestä ja ihmisen silmän rakenteesta (lue lisää englanniksi täältä) ovat pahasti vanhentuneita.

Darvinistisen perinteen mukaisesti myös Dawkinsilla on ollut tapana hermostua, kun evoluutiokyselyt ovat osoittaneet, että hyvin monet epäilevät hänen mieliteoriaansa.

Monet luonnossa ilmenevät ratkaisut ovat ällistyttävän nerokkaita. Bill Gates esimerkiksi sanoo, että DNA on kuin tietokoneohjelma, joskin hienompi kuin mitä ihminen on koskaan pystynyt kehittämään.

Ei siis ole ihme, että monet pitävät darvinistista evoluutiota vanhentuneena ja epäonnistuneena selityksenä.

Lähteet:

Apajalahti, Ahto. 2011. Ehdokkaat sekaisin evoluutiosta. 24.3.

Vaalikone paljasti kreationistit – ”Olen sanaton”. Uusi Suomi.

torstai 24. maaliskuuta 2011

Media sortuu orwellismiin vastustaessaan Älä alistu –videota



George Orwellin fantasiassa sanat tarkoittavat täysin päinvastaista kuin luulisi. Kuva Wikipediasta.



Joel Kontinen

Kun nuori tyttö rukoilee, että hän vapautuisi biseksuaalisuudesta, lehdistö pitää sitä vastenmielisenä. Aamulehti katsoi aiheelliseksi kirjoittaa siitä pääkirjoituksen, ja Uusi Suomi ilmoitti, että kyseessä on homovastainen kampanja.

Tämä ei ensimmäinen kerta, kun media käyttää sanoja luodakseen mielikuvia. Aamulehti luonnehti videon julkaisseen ja siihen liittyvän Älä alistu –kampanjan toteuttajia äärijärjestöiksi.

Lehdistöä ei kiinnosta se, että tällaiset ”äärijärjestöt” myös vastustavat köyhyyttä ja puutetta ympäri maailmaa.

Media on omaksunut George Orwellin sanankäytön, jossa sanat tarkoittavat täysin päinvastaista kuin luulisi. Vapaus esimerkiksi tarkoittaa orjuutta.

Älä alistu – kampanjan tarkoitus ei suinkaan ole käännyttää vaan tukea niitä nuoria, jotka haluavat eheytyä kohti raamatullista seksuaalisuutta.

Aamulehden kolumnissaan Kari Pitkänen sanoi uskovansa, että Jeesus hyväksyisi kaikki ihmiset synteineen päivineen. Koska Hänen seuraajansa eivät näin tee, Pitkänen laittaa sanan kristityt lainausmerkkeihin.

Huonosti on Pitkänen Raamattua lukenut. Jeesus toki otti kaikki ihmiset vastaan, mutta Hän myös sanoi: ”Mene äläkä enää tee syntiä” (esimerkiksi Joh. 8:11).

Tiedoksi herra Pitkäselle: Jeesuksen näkemys seksuaalisuudesta perustuu Genesiksen kuvaukseen. ”Mutta luomakunnan alusta Jumala 'on luonut heidät mieheksi ja naiseksi’,” Jeesus sanoi.

Raamattu osoittaa selvästi, että homoseksuaalisuus on synti. Apostoli Paavali jopa sanoo, että taipumuksiaan toteuttava homoseksuaali ei voi päästä Jumalan valtakuntaan (1.Kor. 6:9-10).




Videon kotisivut ovat täällä.



Lähteet:

Kristittyjen homovastainen kampanja ihmetyttää Suomessa. Uusi Suomi 23.3.2011.

Vastenmielinen kampanja. Aamulehti 24.4.2011, A2.

Pitkänen, Kari. 2011. ”Kristityt” tekevät sen taas ihan itse. Aamulehti 24.4., B20.

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Minne evankeliumi on kadonnut?



Jeesus kantaa ristiään. El Greco 1580. Kuva Wikipediasta.




Joel Kontinen

Kirkko on hukassa. Eksytyksen tiellä. Se on luopunut alkuperäisestä sanomastaan ja julistaa relativistista, yleishumaania jorinaa, joka ei loukkaa ketään eikä kosketa ketään. Syntiä ei sanota suoraan synniksi, helvettiin ei enää uskota, kuten ei neitseestä syntymiseenkään.”

Näin Teemu Järventie luonnehtii Pertti Pietarisen ajatuksia Suomen evankelisluterilaisen kirkon tilasta. Pietarinen julkaisi viime vuonna kirjan Armonkerjäläinen rusinapullakristittyjen maassa: Kenelle kirkonkellot soivat?

Vaikka Järventien kirja-arvostelu tuo ilmi ”kirkkouskovaisten huolet”, siitä myös huomaa, että hänen näkemyksensä teologiasta on lähempänä kirkon enemmistön nykytilaa kuin Pietarisen ajatuksia:

Sen teologisen seikan Pietarinen unohtaa, että neitseestä syntymisen kieltäminen ei välttämättä tarkoita Jeesuksen jumaluuden ja ylösnousemuksen kieltämistä. Olennaista on pääsiäisaamun tyhjä hauta. Ilman sitä ei ole uskoa.”

Kyllä neitseestä syntyminen on oleellinen uskonkappale. Aadamin ja Eevan synti toi kuoleman ja kärsimyksen maailmaan. Sen sovittajaksi tarvittiin synnitön ihminen.

Jos Jeesus ei olisi syntynyt neitseestä, Hän ei olisi ollut synnitön eikä olisi voinut sovittaa ihmisen syntejä.

Pietarinen ei ole unohtanut synnin, neitseestä syntymisen ja tyhjän haudan yhteyttä.

Valitettavan moni on.


Lähde:

Järventie, Teemu. 2011. Moniäänisyyteensä eksynyt kirkko ei kosketa enää ketään. Aamulehti 18.3., B23.

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Suositko tekijänoikeuksien varkautta?



Carl Heinrich Bloch: Vuorisaarna. Kuva Wikipediasta. Jeesus opetti myös tekijänoikeuksista.




Joel Kontinen

Opettiko Jeesus mitään tekijänoikeuksista? Kyllä Hän opetti. Kun hurskaiksi tekeytyneet urkkijat yrittivät saada Hänet ”kiinni jostakin sanasta, niin että voisivat antaa hänet esivallalle ja maaherran käsiin”, he kysyivät, saako keisarille maksaa veroa.

Jeesus huomasi heidän oveluutensa ja vastasi:

’Näyttäkää minulle denari. Kenen kuva ja päällekirjoitus siinä on?’ ’He vastasivat: ’Keisarin’.

Niin hän sanoi heille: ’Antakaa siis keisarille, mikä keisarin on, ja Jumalalle, mikä Jumalan on’
".

Genesiksen mukaan ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Hän haluaa, että me tunnustamme tämän tosiseikan ja palvelemme Häntä elämällä Hänen kunniakseen.

Darvinistinen evoluutio pyrkii hämärtämään ihmisten käsityksen siitä, kenen kuvia he ovat ja kenelle he ovat vastuussa elämästään. Se ei toisin sanoen myönnä Jumalan tekijänoikeutta vaan syyllistyy sen rikkomiseen.

Punarinta käyttää kvanttiteknologiaa suunnistaessaan



Punarinta (Erithacus rubecula). Kuva: Ernst Vikne, Flikr/Wikipedia.



Joel Kontinen

Punarinta (Erithacus rubecula) on taitavampi kvanttiteknologian käyttäjä kuin yksikään laboratoriossa työskentelevä tutkija. Se hyödyntää maapallon magneettikenttää suunnistaessaan.

Oxfordin yliopiston kvanttifyysikko Simon Benjamin kollegoineen tutki hiljattain punarinnan suunnistustaitoja.

Kvanttimekaniikassa lomittumisella tarkoitetaan tilaa, jossa elektronit ovat toisistaan erillään mutta kykenevät vaikuttamaan toisiinsa.

Tutkijat arvelevat, että punarinta kykenee pitämään tätä tilaa yllä silmissään 20 mikrosekuntia kauemmin kuin parhain tunnettu laboratoriojärjestelmä. Se ikään kuin näkee maapallon magneettikentän silmillään.

Benjamin on ymmärrettävästikin hämmästynyt pikkulinnun suunnistustaidoista.

Punarinnan kvanttiteknologia kertoo ällistyttävän älykkäästä suunnittelusta, jota ei voida selittää darvinistisella evoluutiolla.

Nerokas suunnittelu puhuu luomisesta.


Lähde:

Grossman, Lisa. 2011. In the Blink of Bird’s Eye, a Model for Quantum Navigation. Wired Science 27.1.

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Ihmisoikeustuomioistuin kumosi krusifiksikiellon



Krusifiksit saavat edelleenkin olla esillä, myös Italiassa. Kuva Wikipediasta.



Joel Kontinen

Jo apostoli Paavali kirjoitti, että ristiinnaulittu Kristus on pakanoille pahennus. Myöhempien aikojen skeptikko Soile Lautsi valitti Italian koulujen krusifikseista, koska hänen mielestään ne loukkasivat ei-katolilaisten oikeuksia.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin päätti eilen (perjantaina 18.3.) miltei yksimielisesti (äänin 15-2), että krusifiksit eivät loukkaa uskonnonvapautta.

Näinhän se on. Krusifiksia ei sitä paitsi ole pakko katsoa, jos ei satu pitämään siitä. ”Vapaa-ajattelijat” ovat monissa asioissa turhan suvaitsemattomia.


Lähde:

Italia voitti kiistan koulujen krusifikseista Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa. Aamulehti 19.3., A12.

torstai 17. maaliskuuta 2011

”Koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa”



Japanin maanjäristystä seuranneen tsunamin tuhoja. Kuva: USA:n laivasto.



Joel Kontinen

Ihmiskunnan suurin tragedia oli syntiinlankeemus, joka toi kuoleman, sairaudet ja kärsimyksen maailmaan. Apostoli Paavali totesi Roomalaiskirjeessä:

Sillä luomakunnan harras ikävöitseminen odottaa Jumalan lasten ilmestymistä. Sillä luomakunta on alistettu katoavaisuuden alle - ei omasta tahdostaan, vaan alistajan- kuitenkin toivon varaan, koska itse luomakuntakin on tuleva vapautetuksi turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen. Sillä me tiedämme, että koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa hamaan tähän asti.”

Miltei kaikki teologit ovat sitä mieltä, että Paavali viittasi tässä syntiinlankeemukseen.

Maailma on sekaisin, koska se on epänormaali verrattuna Genesiksen sangen hyvään maailmaan. Siitä on tullut kuoleman varjon maailma Aadamin ja Eevan synnin vuoksi.

Japanin maanjäristys ja sitä seurannut tsunami ovat jatkoa viime päivien muille katastrofeille ja kuohunnalle – Uuden-Seelannin järistykselle, Pohjois-Afrikan maiden myllerrykselle ja Lähi-idän surmatöille.

Eikä Haitin maanjäristyksestä ole vielä läheskään ikuisuutta.

Lisäksi äärimuslimit surmasivat Pakistanin ainoan kristityn ministerin Shahbaz Bhattin viime viikolla.

Meidän on myös hyvä muistaa, että Jeesus lupasi kuohuntaa, levottomuuksia ja maanjäristyksiä paluutaan edeltävinä päivinä. Hän ei ole jättänyt kristittyjä yksin edes tällaisena aikana.

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Uusi tutkimus: Ystävälliset bakteerit taistelevat influenssaa vastaan



T-solu oikealla. Kuva: Electron Microscopy Facility, The National Cancer Institute, Frederick (NCI-Frederick).





Joel Kontinen

Bakteerit eivät yksinomaan edistä ruoansulatusta. Ne myös auttavat elimistöä vastustamaan influenssaa. Tämä käy ilmi tuoreesta tutkimuksesta.

Akiko Iwasakin johtama Yalen yliopiston tutkimusryhmä huomasi äskettäin hiirikokeissa, että hiirien elimistössä luonnostaan oleva neomysiini saa ne tuottamaan T-soluja ja immunoglobuliinia (vasta-aineita), jotka taistelevat keuhkoihin levinnyttä influenssainfektiota vastaan.

Iwasaki ja kollegat julkaisivat tutkimuksensa Proceedings of the National Academy of Sciences-lehdessä.

Vaikka hiirikokeiden tuloksia ei voida soveltaa suoraan ihmisiin, tutkimus viitannee siihen, että kaikki bakteerit olivat Genesiksen hyvässä maailmassa hyödyllisiä ja että vasta syntiinlankeemus teki osasta vaarallisia.

Lähde:

Maxmen, Amy. 2011. Friendly bacteria fight the flu. Nature News (14.3.).

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

BBC:n perin kummallista Lähi-idän uutisointia



BBC:ltä on Lähi-idän uutisoinnissa pallo pahasti hukassa. Kuva: Berthold Werner, Wikipedia.



Joel Kontinen

Kun palestiinalaismies hiipii yöllä juutalaisperheen asuntoon ja surmaa veitsellä isän, äidin ja kolme lasta, joista nuorin on vasta kolmen kuukauden ikäinen, miten BBC raportoi asiasta?

Jo otsikko kertoo, mikä uutisoinnissa menee pieleen: Israel hyväksyy uusia siirtolaiskoteja Länsirannalle. Jutun alkuosassa ja loppupuolella mainitaan verilöyly ikään kuin ohimennen. Jutun painopiste on palestiinalaisten kurjuudessa.

BBC:n uutisointi on häkellyttävää. Kun palestiinalainen tappaa juutalaisia, syy on Israelin asuntopolitiikassa. Tällaista antisemitismin värjäämää uutisointia tulisi kutsua sen oikealla nimellä.

Se on propagandaa.


Lähde:

Israel approves new Jewish settler homes in West Bank. BBC News 13.3.2011.

BBC:n villi tulkinta: Jumalalla oli vaimo



BBC:n ohjelmassa väitetään, että kanaanilainen hedelmällisyyden jumalatar Asera oli Jahven puoliso. Kuva Wikipediasta.



Joel Kontinen

BBC:n uusi Lähi-idän uskonnoista kertova sarja The Bible's Buried Secrets paljastaa, että Jahvella oli puoliso, jonka nimi oli Asera.

Muinaiset israelilaiset palvoivat sekä Jumalaa että jumalatarta temppelissään, kertoo ohjelman kirjoittaja teologi Francesca Stavrokopoulou. Hän selittää, että Vanhan testamentin 1. Kuningasten kirjassa sanotaan naisten kutoneen rituaaliasuja Aseralle ja tämän patsaan olleen temppelissä.

Stavrokopoulou on aiemmin väittänyt, että Moosesta ei oikeasti ollut olemassa.

Tohtori Stavrokopoulou kertoo Siinailta löydetystä, 700-luvulle eKr. ajoitetusta kivitaulun kappaleesta, jossa mainitaan "Jahve ja hänen Aseransa". Hän päättelee tämän perusteella, että Aseran täytyi olla Jahven puoliso.

Löytöön liittyy pieni ongelma: alkuperäinen taulu on kadonnut ja jäljellä on ainoastaan kopioita. Israelin ja Egyptin muinaislöydöistä vastaavat viranomaiset eivät tiedä, missä ja milloin se hävisi.

Stavrokopoulou astuu salaliittoteorioiden maailmaan ehdottamalla, että joku innokas Raamatun puolustaja olisi kätkenyt sen.

Raamatun ei kuitenkaan tarvitse pelätä arkeologiaa, sikäli usein muinaislöydöt ovat tukeneet sen historiaa. (Lue lisää tästä, tästä, tästä ja tästä.)

Kreikkalaissyntyinen Stavrokopoulou kertoo olleensa jo lapsena kiinnostunut Kreikan muinaisista jumaltaruista. Olympus-vuoren jumalat viettivät melko värikästä elämää, ja heiltä ei puolisoja juurikaan puuttunut.

Stavrokopoulou näyttää käyttäneen taustaansa varsin luovasti ja otaksuneen, että Vanhan testamentin Jumala muistuttaa Olympus-vuoren asukkaita.

Siinä missä Kreikan tarinat ovat myyttejä, Raamattu kuvaa todellisia historiallisia tapahtumia.

On hyvä muistaa, että israelilaiset alkoivat palvoa Aseraa sen jälkeen, kun he olivat hylänneet Jahven. Monet Vanhan testamentin profeetat varoittivat epäjumalanpalvonnasta ja esimerkiksi Elia kävi historiallisen kamppailun Baalin ja Aseran pappeja vastaan Karmel-vuorella.

Lähde:

Stavrokopoulou, Francesca. 2011. Why the BBC's new face of religion believes God had a WIFE Mail Online (6.3.).

lauantai 12. maaliskuuta 2011

Richard Dawkinsin tiedot geneettisestä koodista ovat pahasti vanhentuneita



Richard Dawkins oppii vanhoilla päivillään uusia asioita. Kuva Wikipediasta.

Joel Kontinen

Richard Dawkins on monesti, esimerkiksi kirjoissaan The Blind Watchmaker (1986, suom. Sokea kelloseppä) ja The Greatest Show On Earth (2009, suom. Maailman hienoin esitys: Evoluution todisteet), väittänyt, että kaikilla maapallon organismeilla on – yhtä tai kahta pientä poikkeusta lukuun ottamatta - sama geneettinen koodi.

Dawkinsin mukaan se todistaa, että kaikki elämä on kehittynyt samasta kantamuodosta.

Tässä väitteessä on yksi vakava puute: se ei pidä alkuunkaan paikkaansa.

Richard Dawkins osallistui Charles Darwinin syntymäpäivänä (12.2.) järjestettyyn elämän syntyä koskevaan paneelikeskusteluun, jossa J. Craig Venter kertoi ohimennen, että geneettinen koodi ei ole yhtenevä eikä darvinistista elämänpuuta ole edes olemassa.

Tutkijat ovat löytäneet peräti 17 erilaista geneettistä koodia maapallon eläimistöstä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että darvinistinen evoluutio ei voi selittää elämän kehitystä eikä edes sen monimuotoisuutta.

Lähteet:

The Science Network: The Great Debate - What is Life? TSN Panel discussion (12.2. 2011).

Elzanowski, Andrzej (Anjay) ja Jim Ostell The Genetic Codes. National Center for Biotechnology Information.

Venter vs. Dawkins on the Tree of Life -- and Another Dawkins Whopper Evolution News and Views 9.3.2011.

perjantai 11. maaliskuuta 2011

Ison-Britannian NNKY pudotti kristinuskon nimestään



Samalla kun Eurooppa kiistelee krusifikseista, Iso-Britannia karsii kristinuskon jopa kristillisen yhdistyksen nimestä. Kuva Wikipediasta.



Joel Kontinen

Kristillisyys ei ilmeisesti ole kovinkaan muodikasta Isossa-Britanniassa. Vuonna 1855 perustettu kuuluisa kristillinen yhdistys muutti äskettäin nimensä. Young Women’s Christian Association (YWCA) siirtyi historiaan, ja uudeksi nimeksi tuli Platform 51. (51 prosenttia väestöstä on naisia.)

Aloite nimenmuutokseen tuli YWCA:lta. Sen mukaan osa järjestön jäsenistä ei ole kristittyjä, joten nimi ei enää vastannut sitä, mitä NNKY edusti.

Yksikään muu YWCA:n 124:stä kansallisesta järjestöstä ei aio seurata Ison-Britannian esimerkkiä. Myös Suomessa Nuorten Naisten Kristillinen Yhdistys jatkaa entisellä nimellään.

Iso-Britannia on viime aikoina kohdellut kristittyjä kovalla kouralla. Hiljattain Owen ja Eunice Johns, jotka ovat tunnustavia kristittyjä, menettivät oikeutensa toimia sijaisvanhempina, koska he pitivät kiinni kristillisestä sukupuolimoraalista ja sanoivat homoseksuaalisuuden olevan synti.



Lähde:

YWCA loses Christianity from title. The Telegraph 7.1.2011.

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Tutkijat suhtautuvat skeptisesti avaruusperäisen elämän löytymiseen



Meteoriitit voivat olla hyvin hauraita, joten maaperäinen elämä saattaa tunkeutua niihin. Kuva: NASA.



Joel Kontinen

Media on ollut yllättävän vaitonainen uusimmasta ulkoavaruuden elämää koskevasta väitteestä. Helsingin Sanomat tosin raportoi uutisesta lyhyesti.

NASA:n astrobiologi Richard Hoover kertoi löytäneensä merkkejä ulkoavaruudesta peräisin olevasta elämästä meteoriiteista.

Hoover julkaisi löytönsä Journal of Cosmology-lehdessä. Lehti ei ole tavallinen tiedejulkaisu, vaan sen tarkoitus on markkinoida panspermia-hypoteesiä eli näkemystä, jonka mukaan elämä tuli maapallolle ulkoavaruudesta.

Lehden toimitusjohtaja Lana Tao ilmoitti helmikuun puolivälissä, että se lakkaa ilmestymästä toukokuussa.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Hoover kertoo avaruusperäisen elämän löytymisestä. Edelliset löydöt ovat osoittautuneet uutisankoiksi.

Monet asiantuntijat suhtautuvat skeptisesti uutiseen. Heidän mielestään Maan elämän (mikrobien) on helppo tunkeutua hauraaseen meteoriittiin.

Kaiken lisäksi NASA ilmoitti, että sillä ei ole mitään tekemistä Hooverin tutkimuksen kanssa.

NASA:n varovaisuus on ymmärrettävää. Viime joulukuussa se ilmoitti arseenia hyödyntävästä bakteerista. Tutkimusta kritikoitiin varsin ankarasti.

Lähde:

Ball, Philip. 2011. The aliens haven't landed. Nature News. (8.3.)

maanantai 7. maaliskuuta 2011

Sir Isaac Newton uskoi Raamatun historiaan



Godfrey Knellerin maalaama Sir Isaac Newtonin muotokuva (1702). Kuva Wikipediasta. Newton on kaikkien aikojen tunnetuimpia kreationisteja.





Joel Kontinen


Amerikkalainen skeptikko Michael Shermer markkinoi Sir Isaac Newtonin syntymäpäivää (25.12.) kristillisen joulun korvikkeena. Ajatus on jokseenkin absurdi, koska Newton oli ehkä historian tunnetuin kreationistinen tiedemies.

Newton kirjoitti yllättävän paljon Raamatusta. Hän piti sen ilmoitusta ihmiskunnan menneestä historiasta ja myös tulevaisuudesta täysin luotettavana. Hän tutki myös Välimeren ja Lähi-idän muiden kansojen historiaa ja päätteli, että niin Kreikan kuin Egyptinkin historioitsijat olivat keinotekoisesti venyttäneet oman maansa historiaa saadakseen siitä pidemmän.

Muinaiset kansat ilmeisesti kilpailivat siitä, millä oli pisin historia. Historioitsijat saattoivat esimerkiksi käyttää tekaistuja kuninkaita saadakseen oman maansa menneisyyden näyttämään pidemmältä kuin naapurikansojen historia.

Newtonin mukaan Raamatun historia erosi muiden kansojen kertomuksista, koska se kuvasi menneisyyttä todenmukaisesti.

Lähde:

The Newton Project.

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

”Älkää kertoko kreationisteille, mutta tiedemiehillä ei ole aavistustakaan siitä, miten elämä sai alkunsa”

Tintoretto: Eläinten luominen (n. 1550). Kuva Wikipediasta.



Joel Kontinen

Tiedetoimittaja John Horgan pohti hiljattain Scientific Americanin blogissa elämän synnyn vaikeutta. Horgan lainaa jutussaan Dennis Overbyen raporttia Arizonan valtionyliopistossa järjestetystä konferenssista, jonka aiheena oli elämän synnyn tutkimus, ja toteaa, ettei asia juurikaan ole edistynyt parin viime vuosikymmenen aikana.

Matkassa on kosolti ongelmia. DNA ei pysty tekemään itsestään kopioita ilman ensyymejä, jotka toimivat kemiallisten reaktioiden katalyytteinä, joten elämän synnyn klassinen dilemma on edelleenkin ratkaisematta:

Kumpi oli ensin, muna vai kana?

Tutkijat toivoivat RNA:sta ratkaisua, mutta monet ovat siinä määrin turhautuneet RNA-maailman ongelmiin, että ovat päätyneet etsimään ratkaisua ulkoavaruudesta.

Horgan mainitsee Francis Crickin ehdottaman panspermia-hypoteesin. Crick spekuloi, että avaruusoliot toivat elämän siemenet mukanaan avaruusaluksillaan maahan. Toiset taas olettavat elämän tulleen mikrobien muodossa komeetoilta, asteroideilta tai meteoriiteilta.

Kaikki tämä vain siirtää ongelman kauemmaksi avaruuteen. Horgan myöntää tämän ja sanoo, että kreationistit ovat mielissään siitä, että tutkimus on ajautunut umpikujaan.

Siinä hän lienee oikeassa. Elämä ei voi syntyä spontaanisti Maassa eikä missään muuallakaan. Siihen tarvitaan muutakin kuin katalyytti.

Siihen tarvitaan kaikkivaltias Luoja, joka pystyy synnyttämään sen, mitä luonnonprosessit eivät kykene saamaan aikaan edes triljoonassa vuodessa.

Lähde:

Horgan, John. 2011. Pssst! Don't tell the creationists, but scientists don't have a clue how life began. Scientific American.com.(28.2.)

lauantai 5. maaliskuuta 2011

Tuomas Enbuske ja Raamatun (näennäiset) ristiriidat



Tuomas Enbuske näkee tässä kirjassa ristiriitoja.



Joel Kontinen

Vaikka Tuomas Enbusken toimittaman ohjelmasarjan nimi onkin Sivistyksen käsikirja, ainakaan Raamattua tarkasteleva jakso ei vastaa nimeään, sikäli paljon virheellistä tietoa siinä tarjotaan.

Enbuske kävelee kahden muun valkokaapuisen kanssa pitkin Helsingin katuja iso musta Raamattu kainalossa ja lukee siitä näennäisen umpimähkäisesti jakeita ja välillä (vaihdettuaan vaatteita) pysähtyy keskustelemaan papin, uskontotieteilijän, akatemiatutkijan ja filosofian tohtorin kanssa uskonnosta, sen syistä ja paratiisista.

Enbuske onnistuu sotkemaan esimerkiksi Israelille annetun seremonialain ja Uuden testamentin opetuksen varsin lahjakkaasti. Kun Raamatusta valitaan sattumanvaraisesti jakeita sieltä täältä, niin kuin toimittaja Enbuske tekee, tulos voi olla kiinnostava, vaikkapa näin: ”Juudas meni ja hirtti itsensä” – ”Mene ja tee sinäkin samoin”. (Tätä ei mainittu ohjelmassa, mutta Mooseksen kirjojen ohjeet vaatteista ja miesten parrasta kuulunevat samaan kategoriaan kuten myös heitto, ettei torstai-sanaa saisi mainita, koska se on vieraan jumalan, Thorin, nimen lausumista.)

Kun ohjelman perusoletus on se, että evoluutio on totta ja Raamattu on yhden muinaisen heimon tarina, voi hyvin arvata, miten asiaa käsitellään. Enbuske ja hänen haastattelemansa henkilöt näkevät ristiriitoja siellä, missä jo kontekstiin perehtyminen voisi osoittaa, ettei ristiriitaa ole.

Pastori Jaakko Heinimäki yrittää selittää, miksi Vanhan testamentin ”suuret myytit”, kuten esimerkiksi näkemys maailman luomisesta, eivät voi vastata ”modernin luonnontieteen saavutuksia”. Heinämäki koettaa myös löytää yhtymäkohtia kreikkalaisen mytologian ja evankeliumeissa kerrotun neitseestäsyntymisen välillä.

Uskontotieteilijä Tom Sjöblom kertoo uskonnon hyödyllisyydestä evoluution kannalta, akatemiatutkija Susanne Dahlgren vertaa Raamattua Koraaniin ja tohtori Jani Närhi jutustelee niitä näitä paratiisikäsityksistä.

Dalgren oli ainoa, joka pyrki olemaan objektiivinen.

Ohjelma heijastaa ääriliberaalista raamatuntulkintaa, joka on valittavan yleistä nyky-Suomessa.

Lähde:

Tuomas Enbuske - Sivistyksen käsikirja. YLE TV1. Perjantai 4.3. klo 21.00. Ohjelma on nähtävissä Ylen Areenassa viikon ajan.

perjantai 4. maaliskuuta 2011

Ohdakkeiden ja orjantappuroiden fossiilit: vuosimiljooniin uskovien kristittyjen painajainen



Genesiksen mukaan orjantappurat ja ohdakkeet saivat alkunsa syntiinlankeemuksen jälkeen.



Joel Kontinen

Progressiivinen kreationismi on näkemys, jonka mukaan Genesiksen luomispäivät ovat miljoonia vuosia kestäneitä ajanjaksoja. Sen mukaan Jumala loi uusia lajeja entisten, sukupuuttoon kuolleiden tilalle.

Tämän näkemyksen kannattajien mukaan Adam ja Eeva ovat historiallisia henkilöitä, jotka elivät osapuilleen 100 000 vuotta sitten.

Monet progressiiviset kreationistit uskovat, että syntiinlankeemus oli todellinen historiallinen tapahtuma, josta oli kosmisia seurauksia.

Orjantappurat ja ohdakkeet tuottavat heille ongelmia. Kasvien evoluutiota käsittelevä oppikirja tietää kertoa, että ohdakkeita oli jo devonikaudella noin 345–395 miljoonaa vuotta sitten. Teoksessa on kuva esimerkiksi Psilophyton crenulatum-nimisestä kasvista, joka ei suuremmin poikkea aikamme piikkikasveista.

Progressiivisilla kreationisteilla on valtava ongelma: syntiinlankeemuksen seuraukset näkyvät fossiiliaineistossa yli 300 miljoonaa vuotta ennen Aadamin ja Eevan lankeemusta.

Ongelma olisi helppo ratkaista palaamalla Raamatussa ilmaistuun ajanlaskuun, joka ei tunne vuosimiljoonia.



Lähde:

Stewart, Wilson N. ja Gar W. Rothwell. 1993. Paleobotany and the Evolution of Plants. Cambridge: Cambridge University Press.

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Charles Darwin: ”Antakaa teorian ohjata havaintojanne”



Charles Darwin myönsi, ettei hänen lähestymistapansa ollut täysin objektiivinen. Kuva Wikipediasta.




Joel Kontinen

Yleensä kuvitellaan, että Charles Darwin havainnoi luontoa ja perusti evoluutioteorian havaintoihinsa. Totuus on kuitenkin huomattavasti karumpi.

Kesäkuussa 1863 Darwin kirjoitti nuorelle geologille John Scotille kirjeen, jossa hän antoi varsin kiinnostavia neuvoja:

Antakaa teorian ohjata havaintojanne”, Darwin neuvoi, ”mutta älkää julkaisko teoriaa, ennen kuin maineenne on vakiintunut. Tämä saisi muut epäilemään havaintojanne.”

Teoria ohjasi myös Charles Darwinin havaintoja. Hänen teoriansa mukaan Jumalaa ei tarvittu lainkaan luomistyössä. Hän arveli luonnonvalinnan voivan syrjäyttää Luojan.

Nyt tiedämme, että luonnonvalinta ei voi luoda. Se ainoastaan valitsee jo olemassa olevista piirteistä.

Darwinin ajatukset voitaisiin jo siirtää historian kätköihin.


Lähde:

Darwin Correspondence Project. Letter 4206 — Darwin, C. R. to Scott, John, 6 June [1863].