torstai 30. joulukuuta 2010
Johtava tiedelehti pelkää evolutionistien riitoja
Nature käsitteli hiljattain evolutionistien riitoja.
Joel Kontinen
”Sosiaalista käyttäytymistä tutkivat biologit ovat tukkanuottasilla”, Samir Okasha Bristolin yliopiston filosofian laitokselta valitteli hiljattain Naturessä.
Evolutionistit kiistelevät siitä, miten altruistinen käyttäytyminen voi syntyä luonnonvalinnan avulla.
Altruismin eli lähimmäisenrakkauden synty on evolutionisteille yhä mysteeri, joten ei ole ihme, että he ovat eri mieltä sen kehittymisestä. Darvinismi tunnetaan pikemminkin itsekkyydestä ja olemassaolon taistelusta kuin toisten puolesta uhrautumisesta, jota kuitenkin tapahtuu eläinkunnassa kaiken aikaa. Esimerkiksi muurahaiset ja mehiläiset ovat varsin sosiaalisia ja jopa uhrautuvia eläimiä.
Okashan mielestä on valitettavaa, että evolutionistien riidoista saa sen käsityksen, että luonnontieteet eivät ole ratkaisseet altruismin alkuperää. Hän pelkää, että nykyiset kiistat toistavat 1970- ja 1980-lukujen sosiobiologian sotien kaavaa ja että kreationistit hyötyvät niistä.
Riidoista näyttää tulleen trauma evolutionisteille. Kun vuonna 2008 kirjoitin Richard Dawkinsin ja Stephen Jay Gouldin kiistoista, eräs ateistiblogi oitis vähätteli riitaa siitä huolimatta, että evolutionistit ovat itse myöntäneet, että kyseiset herrat olivat jyrkästi eri mieltä evoluutiosta.
Lähde:
Okasha, Samir. 2010. Altruism researchers must cooperate. Nature 467(7316): 653-655.
keskiviikko 29. joulukuuta 2010
Outo väite Aamulehdessä: Raamattu on kuin Harry Potter –kirjat
Joel Kontinen
Lehtien mielipidesivuilla näkyy varsinkin joulun aikaan varsin villejä näkemyksiä Raamatusta. Aamulehdessä J. Ahtola vertasi Raamatun yliluonnollisia ilmiöitä siihen, mitä Harry Potter- kirjoissa tapahtuu.
”Kukaan huolellinen ja järkevä ihminen ei voi ottaa Raamatun tarinoita vakavasti”, Ahtola kirjoitti. Väite on outo. Raamattu on länsimaisen sivistyksen kulmakivi. Kristinusko synnytti tieteen ja yliopistolaitoksen. Monet tieteen pioneereista, esimerkiksi Blaise Pascal, Sir Isaac Newton ja Louis Pasteur olivat kristittyjä, jotka suhtautuivat hyvin kunnioittavasti Raamatun ihmeisiin.
Raamatun loogisuus käy entistä selvemmäksi, jos sitä verrataan Ahtolan ja muiden jumalankieltäjien uskomuksiin. Heidän on luotettava siihen, että vety ja muut atomit pystyvät maagisiin suorituksiin – synnyttämään kaiken olevaisen tyhjästä ilman minkäänlaista ennakkosuunnitelmaa.
Vety ja muut atomit ovat ateistin harry pottereita.
Satujen ja evoluution on ero on siinä, että saduissa hyvä ja paha taistelevat keskenään, mutta darvinismista puuttuu moraali tyystin.
Raamattu sen sijaan on luotettavaa historiaa. Apostolien tekojen tutkijat ovat huomanneet, että pienimmätkin historiallis-poliittiset seikat, esimerkiksi paikallispolitiikkojen tittelit, pitävät paikkansa. Sama on nähtävissä myös Vanhan testamentin kirjoissa.
Lähde:
Ahtola, J. H. V. 2010. Pappiskoulutus kirkkojen vastuulle. Aamulehti 29.12., B20.
maanantai 27. joulukuuta 2010
Airbus ammentaa innoitusta luonnosta
Quantasin Airbus A380. Kuva: Adrian Pingstone, Wikipedia.
Joel Kontinen
Insinöörit ovat pitkään ammentaneet inspiraatiota luonnosta. Ilmiötä kutsutaan biomimetiikaksi (engl. biomimicry).
Jokin aika sitten Unescon tiedelehti A World of Science haastatteli Airbusin tutkimusjohtajaa David Hillsiä, joka sanoi, että Airbusien matkustamon pinta esimerkiksi jäljittelee lootuksen lehtien rakennetta.
Lootuksen lehdet pitävät sen pinnan puhtaana ja kuivana kosteissakin oloissa. Sadevesi ei imeydy siihen vaan vie liat mukanaan. Insinöörit ovat hyödyntäneet tätä ratkaisua matkustamon sisäpinnoissa. Lentokoneessa tarvitaan vähemmän puhdistusnestettä, mikä vähentää koneen painoa sekä polttoaineen kulutusta.
Airbusin insinöörit saivat inspiraatiota myös kotkan siivistä. Kotka kykenee käyristämään siipiensä kärkien sulat niin, että ne estävät pyörteiden muodostuksen ja tekevät lennosta tasaisemman.
Matkimalla kotkan tekniikkaa Airbusin insinöörit onnistuivat supistamaan A380:n kärkivälin alle 80 metrin, jotta kone pystyy laskeutumaan tavallisen kokoiselle kentälle. Tämä olisi ollut mahdotonta ilman kotkatekniikkaa.
Airbus A380:n suunnittelu viittaa siihen, että luonnossa ilmenevät ratkaisut ovat älykkäämpiä kuin ihmisten hienoin tekniikka.
Valitettavasti monet vieläkin kiistävät sen, että luonnossa on älykästä suunnittelua. Ehkäpä heidän pitäisi kysyä asiaa Airbusin suunnittelijoilta.
Lähde:
Picard, Frederic. 2010. David Hills: ‘Nature is a library from which industry can learn’. A World of Science 8 (2): 15-16.
lauantai 25. joulukuuta 2010
Joulu ei ollut sattuma
Joel Kontinen
700 vuotta ennen Jeesuksen syntymää Vanhan testamentin profeetta Jesaja ennusti:
”Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus. - -
Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas.”
(Jes. 9: 1, 6).
Tämä ennustus alkoi toteutua ensimmäisenä jouluna yli kaksi vuosituhatta sitten. Profeetat ennustivat Jeesuksen syntymään liittyviä yksityiskohtia, esimerkiksi synnynpaikan (Miika 5:1) ja neitseestäsyntymän (Jesaja 7:14)
torstai 9. joulukuuta 2010
Milloin ihmisestä tulee ihminen?
Joel Kontinen
Militanttina ateistina tunnettu PZ Myers sanoi hiljattain tietävänsä, että syntymätön vauva ei raskauden alkuvaiheessa ole ihminen.
Kohdussa ei kuitenkaan tapahdu darvinistista evoluutiota. Toisin kuin harhaanjohtavista sikiökuvistaan tunnettu Ernst Haeckel uskoi, ihminen on alusta alkaen ihminen eikä suinkaan toista evoluution oletettua kulkua ennen syntymäänsä.
Ihmisen geneettinen informaatio ei lisäänny raskauden edetessä.
Neliulotteiset ultraäänikuvat kertovat siitä, että ihminen näyttää ihmiseltä jo varsin varhain:
Raamatun mukaan ihminen on täysin ihminen alusta lähtien:
- Daavid kuvailee psalmissa 139, miten Jumala muovaili hänet kohdussa.
- Jesaja esimerkiksi sanoo: ”Jo ennen syntymääni Herra kutsui minut. Kun vielä olin äitini kohdussa, hän antoi minulle nimen.”
- Luukkaan evankeliumissa (1:41) kerrotaan: ”Kun Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, hypähti lapsi hänen kohdussaan ja hän täyttyi Pyhällä Hengellä." Tämä viittaa siihen, että meidän ei kannata väheksyä vauvan kognitiivisia kykyjä.
Militanttina ateistina tunnettu PZ Myers sanoi hiljattain tietävänsä, että syntymätön vauva ei raskauden alkuvaiheessa ole ihminen.
Kohdussa ei kuitenkaan tapahdu darvinistista evoluutiota. Toisin kuin harhaanjohtavista sikiökuvistaan tunnettu Ernst Haeckel uskoi, ihminen on alusta alkaen ihminen eikä suinkaan toista evoluution oletettua kulkua ennen syntymäänsä.
Ihmisen geneettinen informaatio ei lisäänny raskauden edetessä.
Neliulotteiset ultraäänikuvat kertovat siitä, että ihminen näyttää ihmiseltä jo varsin varhain:
Raamatun mukaan ihminen on täysin ihminen alusta lähtien:
- Daavid kuvailee psalmissa 139, miten Jumala muovaili hänet kohdussa.
- Jesaja esimerkiksi sanoo: ”Jo ennen syntymääni Herra kutsui minut. Kun vielä olin äitini kohdussa, hän antoi minulle nimen.”
- Luukkaan evankeliumissa (1:41) kerrotaan: ”Kun Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, hypähti lapsi hänen kohdussaan ja hän täyttyi Pyhällä Hengellä." Tämä viittaa siihen, että meidän ei kannata väheksyä vauvan kognitiivisia kykyjä.
keskiviikko 8. joulukuuta 2010
Arseenista pitävä bakteeri ei välttämättä pitänytkään arseenista
Arseenia suvaitseva mikrobi löytyi Lake Monosta. Kuva: Michael Gäbler, Wikipedia.
Joel Kontinen
Käsitys vaihtoehtoisesta elämänmuodosta on kokenut kovia viime päivinä.
Monet tutkijat ovat kritikoineet Sciencen hiljattain julkaisemaa tutkimusta arseenia hyödyntävästä mikrobista. He sanovat, että kyseinen mikrobi ei käytäkään arseenia DNA:n rakennuspalikkana vaan yrittää etsiä mahdollisimman paljon fosfaattia. Heidän mukaansa se pikemminkin yrittää suojautua arseenilta estääkseen myrkytyksen.
Biogeokemisti Roger Summons Massachusetts Institute of Technologystä sanoo, että vaikka Sciencen tutkimuksessa osoitettiin, että organismit käyttävät arseenia, he eivät ole kyenneet näyttämään toteen, että mikään orgaaninen yhdiste sisältäisi arseenia.
Arseenibakteerille on käymässä niin kuin kävi surullisenkuuluisalle Idalle: kun mediakohu hälvenee, kriittiset tutkijat osoittavat, että otsikot eivät lainkaan vastanneet sisältöä.
Näyttäisi siis siltä, että outoelämä ei taidakaan olla kovin outo.
Lähde:
Katsnelson, Alla. 2010. Microbe gets toxic response. Nature News 7.12.
tiistai 7. joulukuuta 2010
New Scientist kysyy: oletko älykkäämpi kuin neandertalinihminen?
Neandertalintytön rekonstruktio. Christopher P.E. Zollikofer, Anthropological Institute, University of Zurich. Kuva Wikipediasta.
Joel Kontinen
Tiedetoimittaja Robert Adler pohtii tuoreessa New Scientistissa, olisiko jo aika hyväksyä neandertalilaiset täysin ihmisiksi.
Evolutionistit pitivät neandertalinihmisiä pitkään alkeellisina apinankaltaisina olentoina, jotka asuivat luolissa, kävelivät kumarassa ja korkeintaan murahtelivat.
Paljon on muuttunut reilussa sadassa vuodessa. Nyt tiedetään, että neandertalilaiset hallitsivat tulenteon ja rakensivat puisia rakennelmia, musisoivat, hautasivat kuolleensa ja hyvin todennäköisesti myös puhuivat.
Esimerkiksi Eric Trinkaus, joka toimii antropologian professorina St. Louisissa Missourissa sijaitsevassa Washington Universityssä, arvelee neandertalinihmisten älyllisten kykyjen vastaavan nykyihmisten kykyjä.
Joidenkin skeptikkojen mukaan nykyihmisen täytyy silti olla neandertalinihmistä älykkäämpi. Uudet tieteelliset löydöt ovat kuitenkin harventaneet epäilijöiden rivistöjä.
Genesikseen perustuvan mallin mukaan neandertalinihmiset olivat Aadamin jälkeläisiä niin kuin mekin. He luultavasti elivät vedenpaisumusta seuranneen jääkauden aikana Euroopassa.
Lähde:
Adler, Robert. 2010. Are you really smarter than a Neanderthal? New Scientist 2789, 32-36. (artikkelin lukeminen verkossa edellyttää rekisteröitymistä)
maanantai 6. joulukuuta 2010
Nooan arkki oli ällistyttävän suuri laiva
Joel Kontinen
Vuonna 2007 hollantilainen kristitty puuseppä Johan Huibers sai 70 metriä pitkän, 13 metriä leveän ja 13 metriä korkean uivan arkkinsa valmiiksi. Tapaus herätti laajalti huomiota. Moni hämmästeli, että arkki oli niin suuri.
Huibersilta kului 20 viikkoa arkkinsa rakentamiseen. Hän haaveilee jo täysimittaisesta arkista, joka olisi yli kaksi kertaa pitempi kuin hänen mallinsa.
Täysimittaiseen arkkiin mahtui ällistyttävän paljon eläimiä – yhtä paljon kuin yli viiteensataan eläinten kuljettamisessa käytettävään rautatievaunuun. Mitoiltaan arkki oli optimaalinen. Edes 30 metrin aallot eivät olisi saaneet sitä uppoamaan.
Arkki on viime päivinä taas ollut uutisissa, kun Ark Encounter ja Answers in Genesis rakentavat piakkoin täysimittaisen arkin Kentuckyyn. Sen pitäisi olla valmis vuonna 2014.
Lähde:
Gunnink, Frans. 2008. One man and a vision. Creation 30(4):12–14.
sunnuntai 5. joulukuuta 2010
Tiedetoimittaja: ”Luonto on keksinyt nerokkaan keinon”
Atsteekkien auringonjumala Tonatiuh. Kuva Wikipediasta.
Joel Kontinen
Luin Tieteen Kuvalehteä usean vuoden ajan, kunnes kyllästyin sen alati nousevaan hintaan ja laskevaan laatuun. Monesti lehdessä luonto sai ominaisuuksia, joita oikeassa elämässä on vain tahtovalla ja suunnittelevalla subjektilla, esimerkiksi Jumalalla tai ihmisellä.
Hiljattain Aamulehdessä oli tuulahdus vanhan ajan Tieteen Kuvalehdestä. Toimittaja Vesa Vanhalakka kirjoitti: ”Luonto on keksinyt nerokkaan keinon muuttaa auringon säteily energiaksi: fotosynteesi.” Vanhalakka käsitteli jutussaan aurinkoenergiaa, mutta ei siitä sen enempää.
Darvinistit käyttävät usein antropomorfismeja, eli he siirtävät inhimillisiä ominaisuuksia (monesti suunnittelua) luontoon - ikään kuin luonto olisi tahtova ja suunnitteleva subjekti.
Evoluution pitäisi kuitenkin olla suunnittelematon prosessi, mutta monesti tuntuu siltä, että sen kannattajatkaan eivät usko sen umpimähkäisyyteen vaan antavat esimerkiksi luonnonvalinnalle kykyjä, joita sillä ei voi olla. Oikeastihan se vain valitsee jo olemassa olevista aineksista eikä keksi lisää.
Luonnonvalinta ei pysty siihen.
Lähde:
Vanhalakka, Vesa. 2010. Aika kääntää katse kohti Aurinkoa. Aamulehti 3.12., A22.
lauantai 4. joulukuuta 2010
Sekulaarinen näkemys maapallon vetisestä alusta lähestyy Genesiksen näkemystä
Genesiksen mukaan maa oli vetinen alusta lähtien. Kuva: NASA.
Joel Kontinen
Genesis kertoo meille planeetasta, jolla oli runsaasti vettä jo alussa.
Sekulaarisissa tieteentulkinnoissa oli sitä vastoin pitkään oletettu, että Maa alkoi historiansa kuivana taivaankappaleena, joka vasta myöhemmin sai valtamerensä.
Näkemykset ovat hiljalleen muuttumassa. Geologi Linda Elkins-Tanton (Massachusetts Institute of Technology) julkaisee piakkoin Astrophysics and Space Science –lehdessä tutkimuksen, jonka mukaan maapallon vesi onkin kotoperäistä eikä lähtöisin asteroideilta tai komeetoilta.
Elkins-Tanton tutki meteoriittien kemiallista koostumusta ja käytti tietoja simulaatiossa, joka mallinsi maankaltaisten planeettojen varhaisvaiheita. Hän päätyi siihen, että Maan oma vesi ehtisi hyvinkin muodostaa valtameriä ennen höyrystymistään.
Tutkijoita askarruttaa se, miten Maa sai vetensä yllättävän nopeasti – vain muutamassa kymmenessä miljoonassa vuodessa.
Vastaus olisi löydettävissä Genesiksestä: Maassa oli runsaasti vettä jo ensimmäisenä luomispäivänä. Siihen ei tarvittu vuosimiljoonien odotusta.
Lähde:
Dorminey, Bruce. 2010. Earth Oceans Were Homegrown. ScienceNOW. (29.11.).
Kun pikaruokapaikassa soi Halleluja
Joel Kontinen
"Hän hallitsee aina ja iankaikkisesti, halleluja."
Jumalan ylistäminen on kuulunut oleellisesti jouluun jo siitä lähtien, kun Betlehemin paimenet saivat kuulla syntyneestä Messiaasta. Mutta harva lienee kokenut sitä, mitä Seaway Mall-nimisen kanadalaisen pikaruokapaikan asiakkaat kuulivat ja näkivät 13. marraskuuta tänä vuonna.
Kun pianisti lakkaa soittamasta Jingle Bellsiä Wellandissa Ontariossa sjaitsevassa pikaruokapaikassa, tummahiuksinen nuori nainen siirtää tarjottimensa syrjään. Kännykkä korvallaan hän nousee seisomaan ja kajauttaa ilmoille Georg Friedrich Händelin Messias-oratorion Halleluja-kuoron alun. Ravintolan toisella puolella seissyt huppariasuinen mies yhtyy lauluun. Pian kassajonossa seisova pariskunta tekee samoin. Ruokapaikan keskiosassa istuneet mies ja nainen nousevat seisomaan tuolille ja laulamaan.
Jotkut ruokailijat vaikuttavat hämmentyneiltä, mutta toiset kaivavat kameransa esille. Kohta koko pikaruokapaikka soi ylistystä Jumalalle.
Tempaus oli osa ontariolaisen Chorus Niagaran joulunavausta. Kuoron 80 laulajaa soluttautui ostajien joukkoon. Kännykkä korvalla laulanut nainen on sopraano Stephanie Tritchew, josta tuli YouTuben ansiosta tähti.
Taputuksista päätellen yleisö piti esityksestä, jota on YouTubessä katsottu yli kahdeksan miljoonaa kertaa. Kuoron tavoite oli levittää jouluiloa tavallisille shoppailijoille.
Siinä kuoro onnistui yllättävän hyvin.
Lähde:
Debora Van Brenk. 2010. Handel's Messiah flash mob a Youtube smash. Toronto Sun. (1.12.).
perjantai 3. joulukuuta 2010
Ei löytynyt pieniä vihreitä miehiä – mutta löytyi arseniista pitävä bakteeri USA:sta
Kuva: Henry Lydecker, Creative Commons.
Joel Kontinen
NASA ilmoitti etukäteen tärkeästä löydöstä, joka liittyy ulkoavaruuden elämään. Optimistisemmat rohkenivat jo haaveilla pienistä vihreistä miehistä, mutta niitä ei löytynyt.
Geomikrobiologi Felisa Wolfe-Simon kollegoineen löysi kalifornialaisesta järvestä mikrobin, joka fosforin sijasta tulee toimeen arseeniilla.
Vaikka NASA suosittelee jo biologian kirjojen päivittämistä ja jotkut spekuloivat, että alkeellista elämää voisi löytyä vaikkapa Saturnuksen kuusta Titanista, löydön merkitys ehkä hieman laantuu, jos muistamme, että jaksollisessa järjestelmässä fosfori ja arseeni kuuluvat samaan pääryhmään (V), jossa ne sijoittuvat allekkain.
Löytö osoittaa, että elämä maapallolla on yllättävän monimuotoista. Elämän synnystä se ei vielä kerro mitään.
Aina voi tosin spekuloida. Esimerkiksi Paul Davies, joka kuului löydöstä Scienceen kirjoittaneeseen tutkimusryhmään, on jo pitkään spekuloinut, että planeetallamme voi piillä outoelämää.
Naturalistiset elämänsyntyteoriat ovat edelleenkin yhtä epäuskottavia kuin ennenkin. Elämä ei toisin sanoen voi syntyä spontaanisti, koska biologinen informaatio vaatii aina lähettäjän, ja älyllinen elämä älykkään Lähettäjän.
Lähteet:
Gronstal, Aaron. 2010. Get Your Biology Textbook...and an Eraser! Astrobiology (2.12.).
Wolfe-Simon, Felisa & al. 2010. A Bacterium That Can Grow by Using Arsenic Instead of Phosphorus. Science 330: 6009.
torstai 2. joulukuuta 2010
Tunnettu ateisti: ”Haluaisin rohkaista useampia tekemään abortin”
PZ Myers. Kuva: Larry Moran, Wikipedia.
Joel Kontinen
Omaperäisistä tempauksistaan tunnettu Minnesotan yliopiston biologian apulaisprofessori PZ Myers kirjoitti hiljattain blogissaan abortista. Hän sanoo kannattavansa abortteja ja haluavansa rohkaista useampia tekemään abortin.
Myers ottaa kantaa internetissä äskettäin suuren suosion saaneeseen kyselyyn, jossa aborttia pohtiva pariskunta kysyy muilta, mitä heidän pitäisi tehdä. Koko sivusto on kaikesta päätellen huijausta, mutta Myersin näkemykset ovat todellisia.
Miksi kiivaaksi jumalankieltäjäksi tunnustautuva Myers on niin viehättynyt kuolemasta? Hän sanoo, että sikiöstä eroon pääseminen ei ole mikään iso juttu, koska se ei vielä edes ole ihminen.
Aivan kuten Peter Singer, Myers näyttää olevan älyllisesti rehellinen ateisti, joka myöntää, ettei ihmisen elämällä ole mitään itseisarvoa.
Kristinusko korostaa ihmisen luontaista arvoa. Toisin kuin Haeckelin väärennettyjen sikiökuvien innoittamat darvinistit uskovat, ihminen on ihminen jo ennen syntymäänsä. Jumalan kuvana hän on äärimmäisen arvokas.
Lähde:
http://scienceblogs.com/pharyngula/2010/11/an_online_abortion_poll_for_re.php
keskiviikko 1. joulukuuta 2010
Valtava Nooan arkki rakennetaan Kentuckyyn
Nooan arkki ei ollut mikään leikkilaiva.
Joel Kontinen
Answers in Genesiksen luomismuseo saa piakkoin naapurikseen Nooan arkin mallin, jota tuskin voi sanoa pienoiseksi.
Ark Encounter LLC rakentaa Kentuckyyn arkin, joka on Genesiksessä mainitun aluksen kokoinen eli 300 kyynärää pitkä.
Kyynärä mitattiin kyynärpäästä keskisormen päähän. Muinaiset kulttuurit käyttivät hieman eripituisia kyynäriä. Egyptissä esimerkiksi suosittiin noin 52,5 sentin pituista kuninkaallista kyynärää, mikä tekisi arkista 157 metriä pitkän.
Vedenpaisumus on historiallinen tapahtuma, joka jätti syvät jäljet niin planeettaamme kuin sen asukkaihin:
1.Kaikkialta maailmasta on löydetty valtavia eläinten joukkohautoja. Paikallisen tulvan kannattajien on vaikea selittää, miksi Mesopotamian tai Mustanmeren alueen tulva olisi jättänyt eläinten joukkohautoja Etelä-Afrikkaan ja Pohjois-Amerikkaan. Hautoja on esimerkiksi Gran Canyonissa.
2. Korkeimpienkin vuorten huipulla on merieläinten fossiileja, vaikka merieläimet eivät yleensä harrasta vuorikiipeilyä.
3. Liki kaikissa kulttuureissa on tarinoita suuresta tulvasta. Tämä tapaus tuntuu jääneen pysyvästi ihmiskunnan kollektiiviseen alitajuntaan, niin kuin psykologi Carl Gustav Jung olisi asian ilmaissut.
Lähde:
Kentucky Governor, Ark Encounter LLC, and AiG Announce Plans to Build a Full-Scale Noah’s Ark. Answers in Genesis 1. 12. 2010.
tiistai 30. marraskuuta 2010
Kymmenen vuotta sitten: kirja, joka sai evoluution puolustajat hermostumaan
Joel Kontinen
Vuonna 2000 julkaistussa kirjassa Icons of Evolution molekyyli- ja solubiologian tohtori Jonathan Wells osoitti, että oppikirjojen yleisimmät evoluutiotodisteet ovat täysin harhaanjohtavia.
Evoluution ikonit kertovat pikemminkin evolutionistien halusta uskoa kehitysoppiin kuin mistään muusta. Ne eivät tue darvinistista evoluutiota.
Wells käsitteli kirjassaan Archaeopteryxiä, Millerin ja Ureyn elämänsyntykoetta, Darwinin elämänpuuta, homologiaa (samanlaiset rakenteet eri lajeissa), Haeckelin sikiökuvia, koivumittaria, Darwinin sirkkoja, banaanikärpäsmutantteja ja ihmisen alkuperää.
Icons of Evolution sai monen evolutionistin hermostumaan. Se osoitti, että heidän parhaat todisteensa ovat perin huteria.
maanantai 29. marraskuuta 2010
Mitä BioLogos-järjestössä on vikana?
Joel Kontinen
Tohtori Kathryn Applegate yrittää uudella BioLogos Foundationin videolla osoittaa, että evoluutio “ilmoittaa Jumalan luonteen”. Väite on varsin erikoinen ja lisäksi täysin absurdi.
Darvinistinen evoluutio turvautuu tuhlaavaan prosessiin, jossa kuolema on ollut läsnä alusta alkaen. Vuosimiljoonat omaksunut, ID-liikkeestä tuttu professori William Dembski myöntää, että aidossa kristillisessä maailmankatsomuksessa kuolema on syntiinlankeemuksen seuraus.
Muiden teististen evolutionistien tavoin BioLogos-järjestön tiedemiehet ja –naiset sekä teologit yrittävät käytännössä kirjoittaa Raamatun uudestaan, niin että se sopii yhteen darvinistisen evoluution kanssa.
Francis Collins perusti BioLogos –järjestön vakuuttaakseen maallikoille, että tiede ja usko eivät ole ristiriidassa keskenään. Tieteellä Collins tarkoittanee darvinistista evoluutiota, joka hänen mukaansa onkin Jumalan vaivihkaa ohjaama prosessi.
Collinsin ja Applegaten lisäksi myös Karl Giberson, Pete Enns ja John Polkinghorne ovat mukana BioLogosissa. Kukaan heistä ei edusta oikeaoppista kristinuskoa.
Teistisessä evoluutiossa on niin paljon teologisia ongelmia, että se pursuilee liitoksistaan. Se vääristää Raamatun kuvan Jumalasta ja kiistää oleellisia Vanhan testamentin tapahtumia, kuten esimerkiksi Nooan ajan vedenpaisumuksen.
BioLogos yrittää mahdotonta – yhdistää kahta täysin vastakkaista maailmankatsomusta, teististä ja ateistista.
Lähde:
BioLogos.org
sunnuntai 28. marraskuuta 2010
Yllättäviä tutkimustuloksia: darvinistista evoluutiota epäillään vahvasti myös Kiinassa ja Japanissa
Charles Darwin ei ole suuressa suosiossa edes Itä-Aasiassa. Kuva Wikipediasta.
Joel Kontinen
Skeptikot esittelevät kreationismin monesti amerikkalaisena keksintönä, joka vasta viime vuosikymmeninä on rantautunut Eurooppaan. Uusi Naturen ja Scientific Americanin teettämä tutkimus kuitenkin osoittaa, että Darwinia epäillään vahvasti myös Kiinassa ja Japanissa.
Tutkimuksessa kartoitettiin Scientific Americanin lukijoiden näkemyksiä evoluutiosta ja maailmankaikkeuden alkuperästä. SA on tyypillinen evoluutiota markkinoiva populaarilehti, joten sen lukijoiden voisi olettaa suhtautuvan hyvin myönteisesti darvinismiin.
Kysymykset oli vielä muotoiltu niin, että ne eivät puhuneet mitään ihmisen alkuperästä vaan esimerkiksi evoluution ja luonnonvalinnan kyvystä selittää elämän monimuotoisuutta.
Tulokset eivät kaikilta osin vastanneet lehden odotuksia. Kyselyn mukaan yllättävän suuri osa kiinalaisista (49%) ja japanilaisista (35%) lehden lukijoista epäilee darvinistista evoluutiota. Tämä on erikoista, koska Kiina on edelleenkin kommunistimaa, jossa tosin on lukuisa (arviolta yli 100 miljoonainen kristittyjen vähemmistö), ja šintolaisuuden ja japanilaisten muiden perinteisten uskomusten pitäisi olla varsin yhteensopivia darvinismin kanssa. Šintolaisuudessa ei sitä paitsi edes ole pyhiä kirjoituksia.
Ilmeisesti vain korkeasti koulutetut viitsivät Kiinassa ja Japanissa lukea amerikkalaista tiedejulkaisua (joka tosin ilmestyy myös japaninkielisenä ja kiinankielisinä), joten darvinistit eivät tällä kertaa voi vedota siihen, että muutaman huivipäisen mummon vastaukset vääristivät tulokset.
Selitys voi olla hyvinkin toisenlainen: korkean teknologian maissa moni tietää, että esimerkiksi tietokoneohjelma ei synny itsestään ja että DNA muistuttaa älykkäästi suunniteltua koodia.
Lähde:
Cyranoski, David. 2010. A Global Survey of the Scientifically Literate Public Reveals a Pacific Divide on Key Issues in Science. Nature 467:7314, 388-389.
Kun evoluutio muinaisen merilevän unohti – miljardiksi vuodeksi
Hieman nuorempi merilevä. Kuva: Eric Guinther, Wikipedia.
Joel Kontinen
Tutkijat arvelevat löytäneensä uusia eläviä fossiileja. Uuden-Seelannin rannikolla ja Länsi-Atlantilla 200 metrin syvyydessä elävät merilevät kuuluvat sukuihin Palmophyllum ja Verdigellas.
Professori Frederick Zechman Kalifornian valtionyliopistosta (Fresnossa) kollegoineen julkaisi hiljattain Journal of Phycologyssä tutkimuksen näiden merilevien geneettisestä koostumuksesta. Tutkijat päättelivät merilevien DNA:n perusteella niiden olevan läheistä sukua miljardi vuotta vanhoiksi oletetuille leville.
Vaikka niin vanhoja fossiileja ei ole säilynyt, professori Zechman luonnehtii näitä leviä eläviksi fossiileiksi.
Monesti evoluutio määritellään muutokseksi, mutta se on unohtanut yllättävän monen eliön muuttamisen. Esimerkiksi varsieväkala Latimeria, kalmari, tuatara, molukkirapu ja sudenkorento ovat myös vastustaneet darvinistista muutosta hämmästyttävän kauan.
Lähteet:
Deep-sea algae may be 'living fossils'. Physorg. com (19.11.).
Walker, Matt. 2010. Ancient seaweed is living fossil. BBC News (18.11.).
lauantai 27. marraskuuta 2010
Kiittäkäämme tiedettä, sillä se on hyvä!
Jennie A. Brownscombe: Ensimmäinen kiitospäivä Plymouthissa (1914). Kuva Wikipediasta.
Joel Kontinen
Amerikkalaiset viettivät kiitospäivää viime torstaina. Varhaiset siirtolaiset ottivat tavakseen kiittää Jumalaa hyvästä sadosta, ja tämä perinne on säilynyt meidän päiviimme.
LifeSciencen toimittajat Jeremy Hsu, Stephanie Pappas, Wynne Parry ja Jeanna Bryner keksivät vaihtaa kiitoksen kohteen. He suosittelevat, että kiittäisimme tiedettä kaikesta siitä hyvästä, mitä se on meille suonut.
Tiede on kieltämättä tuonut paljon hyvää. Esimerkiksi lääketiede on keksinyt parannuskeinon moneen sairauteen, ja mikroskoopit ja teleskoopit ovat auttaneet meitä ymmärtämään niin mikro- kuin makromaailmaa. Toisaalta tiede on tuonut myös paljon pahaa - ydinpommeista maamiinoihin.
LifeSciencen tempaus muistuttaa varsin paljon USA:n skeptikkojen tapaa juhlia jouluna Jeesuksen sijasta ihmistä. Vapaa-ajattelijoilta jäi tosin huomaamatta, että he juhlivat ehkä kaikkien aikojen tunnetuinta kreationistia, joka kirjoitti sivukaupalla Raamatun profetioista ja joka uskoi vankasti luomiseen.
Sir Isaac Newton esimerkiksi kirjoitti:
”Tämä mitä kaunein auringon, planeettojen ja komeettojen järjestelmä voi ainoastaan saada alkunsa älykkään Olennon suunnitelmasta ja herruudesta… Ylivertainen Jumala on Olento, joka on ikuinen, ääretön, absoluuttisen täydellinen.”
Newton kohdisti kiitokset Jumalalle, Kaikkivaltiaalle. Skeptikot taas toivovat voivansa kiistää Hänen olemassaolonsa ja kiittää ihmisen aikaansaannoksia.
Lähteet:
10 Science Discoveries to Be Thankful for. LiveScience 24.11. 2010.
Thayer, H. S. 1953. Newton’s Philosophy of Nature: Selections From His Writings. New York: Library of Classics.
perjantai 26. marraskuuta 2010
Philip S. Skell – rohkea toisinajattelija on poissa
Piirros: José-Manuel Benito Álvarez, Wikipedia. Professori Philip Skell suhtautui viime vuosinaan skeptisesti tähän skenaarioon.
Joel Kontinen
USA:n Tiedeakatemian jäsen, Pennsylvanian valtionyliopiston emeritusprofessori Philip S. Skell kuoli viime sunnuntaina 91 vuoden ikäisenä.
Kemian professori Skell tuli tunnetuksi uranuurtavilla karbeenitutkimuksillaan. Myöhemmin hän huomasi, että darvinistiset selitykset ovat monesti täysin tarpeettomia. Evoluutio ei ollut se luonnontieteiden kulmakivi, joksi sitä oli mainostettu.
Hänelle selvisi, että tiedeyhteisö suhtautui varsin nuivasti tiedemiehiin, jotka epäilevät darvinistista evoluutiota.
Satojen muiden kriitikkojen tavoin professori Skell kirjoitti nimensä A Scientific Dissent from Darwinism –asiakirjaan, jonka myös ainakin kahdeksan suomalaista luonnontieteilijää allekirjoitti jo vuonna 2007.
Vuonna 2005 hän kirjoitti kohutun artikkelin The Scientist –lehteen. Hän esimerkiksi sanoi:
” Luonnonvalinta tekee ihmisistä itsekeskeisiä ja aggressiivisia – paitsi kun se tekee heistä altruistisia ja rauhantahtoisia. Tai luonnonvalinta tuottaa viriilejä miehiä, jotka levittävät siementään innokkaasti – paitsi kun se suosii miehiä, jotka ovat uskollisia suojelijoita ja elättäjiä. Kun selitys on niin joustava, että se selittää minkä tahansa käyttäytymisen, sitä on vaikea testata kokeellisesti.”
Darvinismi oli Skellin mielestä tarpeeton selitys.
Lähteet:
Luskin, Casey. 2010. Giving Thanks for Dr. Philip Skell. (25.11.).
Skell, Philip S. 2005. Why do we invoke Darwin? Evolutionary theory contributes little to experimental biology. The Scientist 19(16):10. (29.8.)
torstai 25. marraskuuta 2010
Merkkipäiviä: Blaise Pascal ja C. S. Lewis
Blaise Pascalin kääntymyksestä tuli tällä viikolla kuluneeksi 356 vuotta. Kuva Wikipediasta.
Joel Kontinen
Heprealaiskirje kehottaa meitä muistelemaan uskon sankareita, jotka pääsivät perille ennen meitä. Kuluneella viikolla oli kahden kristinuskon klassikon – Blaise Pascalin ja C. S. Lewisin - merkkipäivä. Kumpikin heistä kääntyi kristinuskoon hieman yli kolmenkymmenen ikäisenä.
Kristinuskon puolustaja ja Narnia-kirjojen isä, kirjallisuuden professori C. S. Lewis (1898-1963) kuoli samana päivänä kuin John F. Kennedy (22.11. 1963). Entinen ”onnellinen ateisti” C. S. Lewis luopui ateismistaan vuonna 1929, ja kaksi vuotta myöhemmin hänestä tuli kristitty.
Fyysikko, matemaatikko, todennäköisyyslaskennan kehittäjä, keksijä ja kristinuskon puolustaja Blaise Pascal (1623-1662) kääntyi kristinuskoon 23.11.1654 kolmenkymmenenyhden vuoden iässä. Hänen nimensä elää edelleenkin esimerkiksi Pascalin kolmiossa, hänen mukaansa nimetyssä ohjelmointikielessä ja Pascalin vaa’assa.
Sekä Lewis että Pascal halusivat ennen kaikkea olla aitoja Kristuksen seuraajia.
Lähteet:
Severance, Diana. 2007. Blaise Pascal's conversion.
Severance, Diana. 2007. Death of C. S. Lewis.
keskiviikko 24. marraskuuta 2010
Skeptikot valmistautuvat viettämään Sir Isaac Newtonin syntymäjuhlaa 25.12.
Godfrey Knellerin maalaama Sir Isaac Newtonin muotokuva (1702). Kuva Wikipediasta. Newton on kaikkein aikojen tunnetuimpia kreationisteja.
Joel Kontinen
Mitä skeptikko tekee, kun hän ei halua viettää Jeesuksen syntymäjuhlaa mutta haluaa silti saada lahjoja? Hän keksii vaihtoehtoisen juhlan.
USA:ssa Michael Shermer ja muut skeptikot markkinoivat taas Sir Isaac Newtonin syntymäpäivää, jota he hiljentyvät (?) viettämään 25.12.
Skeptikoilla on erikoinen logiikka: he hylkäävät Jeesuksen mutta ottavat tilalle Newtonin, joka uskoi Raamatun olevan totta ja joka esimerkiksi USA:n Apollo-ohjelman isän Wernher von Braunin tavoin oli kreationisti.
Lähde:
Spread a little skeptic cheer this year! E-Skeptic 24.10. 2010.
tiistai 23. marraskuuta 2010
”Ateistille usko on myrkkyä”
Richard Dawkins ja muut myöhempien aikojen surullisen hahmon ritarit taistelevat taas tuulimyllyjä vastaan. Honoré Daumier: Don Quijote ja Sancho Panza. Kuva Wikipediasta.
Joel Kontinen
Kari Salminen arvioi Aamulehdessä lyhyesti kahta Vastapainon tänä vuonna julkaisemaa ateismia käsittelevää kirjaa, Ilkka Pystisen Jumalaa ei ole ja Michael Martinin toimittamaa teosta Ateismi.
”Uskonto on väkivallan syy, myrkkyä valistukselle, mielenhäiriö, virus historiassa ja meemi, joka on tuomittu katoamaan” sanovat jumalankieltäjät, ja Salminen lisää tapansa mukaan, ettei uskonto katoa minnekään.
Richard Dawkins, Christopher Hitchens ja muut militantit ateistit ovat tunnettuja lähinnä retoriikastaan ja kyvystään tehdä kirjoillaan rahaa.
Vaikka ateistit ovat omasta mielestä älykkäitä, heidän maailmankatsomuksessaan on yllättävän paljon maagisia piirteitä. He ovat nostaneet darvinistiset prosessit miltei Jumalan asemaan.
Jumalankieltäjä sanoo olevansa varma siitä, ettei Jumala ole voinut luoda elämää. Rehellisimmät luonnontieteilijät tosin tunnustavat, että he eivät ehkä koskaan saa selville, miten maapallon elämä sai alkunsa.
Mutta ateisti uskoo, että Jumalalla ei ollut mitään tekemistä sen kanssa.
Tiede ei ole hänelle totuuden etsintää vaan ennakkoluulojen vahvistamista.
Lähteet:
Mitchinson, Andrew. 2010. Origins of Life: Shock Synthesis. Nature 467: 7313, 281.
Salminen, Kari. 2010. Ateistille usko on myrkkyä. Aamulehti 23.11., B18.
maanantai 22. marraskuuta 2010
Taisimme taas vanheta – tällä kertaa 2-3 miljoonaa vuotta
Evolutionistien mukaan ihmisen ja simpanssin tiet erkanivat 2-3 miljoonaa vuotta aiemmin kuin mitä vielä äskettäin rohkenimme kuvitella. Kuva Wikipediasta.
Joel Kontinen
Yleensä evolutionistit käyttävät fossiileja apunaan, kun he valistavat meitä tuntemattomasta menneisyydestämme. Aina vanhoja hampaita ja luunkappaleita ei löydy, mutta ajoitus näyttää onnistuvan heiltä mainiosti myös ilman fossiileja.
Chicagon Field Museumin (Field Museum of Natural History) kuraattori Robert D. Martin ja kollegat käyttivät apuna tietokonemalleja ja analysoivat vanhoja fossiililöytöjä ja DNA:ta tilastollisesti ja raportoivat tuloksensa Systematic Biology –lehdessä.
Tutkijat pyrkivät täydentämään fossiiliaineiston aukkoja tilastotiedoilla. Evolutionistit ovat olettaneet, että ihmisen ja simpanssin tiet erkanivat 5-6 miljoonaa vuotta sitten, mutta esimerkiksi hyvin kiistanalainen pääkallon osa, joka on saanut nimen Sahelanthropus tchadensis ja jota evolutionistit pitävät 7 miljoonan vuoden ikäisenä, ei mahtuisi tähän skenaarioon.
Martin ja kollegat ratkaisivat ongelman siirtämällä ihmisen alkuperän aikaisemmaksi. Niinkin se käy – kunnes taas löydetään jotain uutta vanhaa, joka kumoaa kaiken, minkä olemme tietäneet apinaihmisistä.
Lähde:
New Statistical Model Moves Human Evolution Back Three Million Years. ScienceDaily 5.11.2010.
sunnuntai 21. marraskuuta 2010
Enkeleitä, avatara, ufoja ja muita new age –uskomuksia
"Tulin pelastamaan teidät tuholta." Brittipariskunta yhdistää uskon jumaliin, new ageen, evoluutioon ja avaruusolentoihin ”uudessa” maailmankatsomuksessaan. Kuva Wikipediasta.
Joel Kontinen
Kun ihmiset luopuvat klassisesta kristinuskosta, tilalle tulee jotain muuta, joka monessa tapauksessa on varsin irrationaalista.
Glenn Harrison-niminen englantilainen herrasmies markkinoi Jill-rouvansa kanssa eksoottisen tuntuista ideologiaa, jossa kristinusko, muut uskonnot, new age, spiritismi ja evoluutio sekoittuvat sakeaksi sopaksi.
Glenn Harrison kutsuu Jill-rouvaansa avataraksi, joka saa transsissa viestejä arkkienkeleiksi olettamiltaan olennoilta. Heidän oppinsa perustuu näihin sanomiin.
Metatron-niminen henkiolento on esimerkiksi paljastanut, että ihmiskunnan päämäärä on jouduttaa universumin evoluutiota, jolloin Luoja oppii uusia asioita lajien kehityksestä.
Harrisonien oppi on kaukana klassisesta kristinuskosta. Heidän mukaansa kaikkien uskontojen kannattajat palvovat samaa jumalaa. Ihmisen ongelma ei ole synti vaan negatiiviset ajatukset, joista meidän pitäisi päästä eroon.
Tällä ei ole mitään tekemistä kristinuskon kanssa. Jeesus sanoo olevansa ainoa tie Jumalan luokse.
Apostoli Paavali varoitti väärästä evankeliumista:
”Julistipa kuka tahansa teille evankeliumia, joka on vastoin meidän julistamaamme -- vaikkapa me itse tai vaikka taivaan enkeli -- hän olkoon kirottu.” (Gal. 1:8).
Jossain vaiheessa alkaa tuntua siltä, että Harrisonit ovat lukeneet liikaa Dan Brownia: Heidän mukaansa Magdalan Maria oli Jeesuksen aviopuoliso, jonka piti paeta vainoja Ranskaan. Siellä Maria synnytti kaksoset, Evangelinen ja Sarahin.
Kunnon new age soppa tarvitsee gnostilaisuuden ja evoluution lisäksi myös ufokytkennän. Niinpä Harrisonit tietävät kertoa, että avaruusolennot vierailevat säännöllisesti planeetallamme ja yrittävät pelastaa meidät tuholta.
Harrisonien new age soppa ei suinkaan ole mitään uutta. Evoluution oppi-isistä Alfred Russel Wallace oli spiritisti, ja hiukan myöhemmin jesuiittapappi Pierre Teilhard de Chardin yritti rakentaa evoluutioon perustuvan kvasikristillisen uskomusjärjestelmän.
Meidän päivinämme esimerkiksi vaihtoehtolääketieteestä tunnettu Deepak Chopra ja pastori Michael Dowd ovat new agen hengessä yhdistelleet luovasti uskontoa ja evoluutiota.
”Herran pelko on viisauden alku, ja Pyhimmän tunteminen on ymmärrystä,” sanotaan Sananlaskuissa.
Mutta kun Herra korvataan inhimillisillä ajatusrakennelmilla, syntyy new agen hengen mukainen soppa.
Uskottavuus jää kauaksi kulhon ulkopuolelle.
Lähde:
Harrisonien verkkosivut: A New Belief. com
lauantai 20. marraskuuta 2010
200 miljoonaa kristittyä kärsii vainoista
Jeesuksen tie kulki ristille. Nykyisin moni kristitty joutuu vainotuksi uskonsa vuoksi. El Greco (1580): Kristus kantaa ristiään. Kuva Wikipediasta.
Joel Kontinen
Kristittyjen vainot eivät ole mitään uutta. Johannesta lukuun ottamatta kaikki apostolit kärsivät marttyyrikuoleman. Vainot eivät vieläkään ole hellittäneet. Etenkin Pohjois-Korea, Saudi-Arabia, Irak, Kiina, Pakistan, Iran, Eritrea ja Vietnam kohtelevat kristittyjä kaltoin.
Monessa muslimimaassa kristinuskoon kääntyminen merkitsee edelleenkin kuolemantuomiota, mutta Suomessa ei juuri kukaan jaksa tai viitsi puhua tästä räikeästä ihmisoikeuksien loukkauksesta.
Sunnuntaina 21.11. vietetään kaikkialla maailmassa rukouspäivää vainotun seurakunnan puolesta (International Day of Prayer for the Persecuted Church). Vainottuja kristittyjä on yllättävän paljon, arviolta 200 miljoonaa.
Helsingissä järjestetään sunnuntaina kello 15.00 yhteiskristillinen tilaisuus, jossa muistetaan vainottua seurakuntaa. Rukoilijat kerääntyvät eduskuntatalolle, josta he kävelevät Vanhaan kirkkoon (Lönnrotinkatu 6), jossa alkaa rukoustilaisuus kello 16.00. Siellä kuullaan myös uutisia Pohjois-Korean vainotuista kristityistä.
Lähteet:
Kansainvälinen rukouspäivä vainotun seurakunnan puolesta.
International Day of Prayer for the Persecuted Church.
perjantai 19. marraskuuta 2010
CERN:in läpimurto ja antimaterian arvoitus
Big Bangin oletetaan tuottaneen yhtä paljon antimateriaa kuin materiaa. Kuva: NASA.
Joel Kontinen
Euroopan hiukkastutkimuskeskuksen CERN:in tutkijat ovat onnistuneet vangitsemaan antimateriaa kuudesosasekunniksi. Vaikka aika ei vaikuta järin pitkältä, atomien maailmassa sekunnin kuudesosa on pitkä tovi vangitulle antivetyatomille.
Antimaterian vähyys on ongelma naturalistisille maailmanselitysmalleille.
”Fysiikan nykykäsityksen mukaan alkuräjähdyksessä olisi pitänyt syntyä yhtä suuret määrät materiaa ja antimateriaa. Tuntemamme maailmankaikkeus ei tällöin olisi kuitenkaan voinut muodostua, koska materia ja antimateria olisivat tuhonneet toisensa”, sanoo hiukkasfysiikan professori Paula Eerola Helsingin yliopistosta.
Big bangissa on muitakin vakavia ongelmia, esimerkiksi oletettu alkuajan inflaatio, jolle ei ole mitään empiiristä tukea. Lisäksi galaksit kehittyvät liian nopeasti.
Big bangia joudutaan tuon tuostakin pönkittämään lisähypoteeseillä. Alkuräjähdys muistuttaa siinä mielessä hindulaisuutta monine epäuskottavine lisäyksineen, ettei sitä juurikaan siistitä Occamin partaveitsellä.
Miksi jotain on olemassa? on kysymys, johon naturalistisilla maailmanselitysmalleilla ei ole vastausta. Universumin hienosäätö on joka tapauksessa taannut, että maailmankaikkeus ei posahtanut palasiksi jo alussa.
Lähteet:
Antimatter captured by CERN scientists in dramatic physics breakthrough. The Telegraph 19.11. 2010.
Tutkijat vangitsivat antimateriaa. Aamulehti 19.11.2010, A18.
Joel Kontinen
Euroopan hiukkastutkimuskeskuksen CERN:in tutkijat ovat onnistuneet vangitsemaan antimateriaa kuudesosasekunniksi. Vaikka aika ei vaikuta järin pitkältä, atomien maailmassa sekunnin kuudesosa on pitkä tovi vangitulle antivetyatomille.
Antimaterian vähyys on ongelma naturalistisille maailmanselitysmalleille.
”Fysiikan nykykäsityksen mukaan alkuräjähdyksessä olisi pitänyt syntyä yhtä suuret määrät materiaa ja antimateriaa. Tuntemamme maailmankaikkeus ei tällöin olisi kuitenkaan voinut muodostua, koska materia ja antimateria olisivat tuhonneet toisensa”, sanoo hiukkasfysiikan professori Paula Eerola Helsingin yliopistosta.
Big bangissa on muitakin vakavia ongelmia, esimerkiksi oletettu alkuajan inflaatio, jolle ei ole mitään empiiristä tukea. Lisäksi galaksit kehittyvät liian nopeasti.
Big bangia joudutaan tuon tuostakin pönkittämään lisähypoteeseillä. Alkuräjähdys muistuttaa siinä mielessä hindulaisuutta monine epäuskottavine lisäyksineen, ettei sitä juurikaan siistitä Occamin partaveitsellä.
Miksi jotain on olemassa? on kysymys, johon naturalistisilla maailmanselitysmalleilla ei ole vastausta. Universumin hienosäätö on joka tapauksessa taannut, että maailmankaikkeus ei posahtanut palasiksi jo alussa.
Lähteet:
Antimatter captured by CERN scientists in dramatic physics breakthrough. The Telegraph 19.11. 2010.
Tutkijat vangitsivat antimateriaa. Aamulehti 19.11.2010, A18.
torstai 18. marraskuuta 2010
Miksi neljä evankeliumia? kysyy muslimi
Kirjoja ei valittu Raamatun kaanoniin sattumanvaraisesti.
Joel Kontinen
”Alun perinhän neljä evankeliumia valittiin lähes kolmestasadasta. Miksei niitä kaikkia otettu mukaan?” kysyy Tampereen Shiia-moskeijan edustaja Muhammed Dahas Aamulehdessä.
Tämä kysymys ei askarruta yksinomaan muslimeja vaan myös aikamme suomalaisia. Uuden testamentin kaanoniin valittiin vain kirjoituksia, jotka täyttivät tiukat kriteerit. Esimerkiksi kirjoittajan piti olla joko apostoli tai henkilö, joka tunsi jonkun apostolin. Evankeliumien täytyi siis olla auktoriteettisia silminäkijöiden todistuksia.
Evankeliumeissa on Jeesuksen elämästä monia havaintoja, jotka vain silminnäkijä on pystynyt tekemään:
- Oli ilta, kun Juudas Iskariot meni ulos.
- Jeesus kirjoitti sormellaan hiekkaan.
- Opetuslapset kiistelivät keskenään siitä, kuka heistä on suurin.
Tutkijat ovat nykyisin lähes yksimielisiä siitä, että ensimmäiset Uuden testamentin kirjat kirjoitettiin jo 50-luvulla ja viimeisetkin ennen ensimmäisen vuosisadan loppua. Gnostilaiset kirjoitukset ovat peräisin myöhemmältä ajalta. Varhaisin kaanon eli ns. Muratorin kaanon vahvistettiin 170-luvulla.
Varhaisten kirkkoisien kirjoituksista voidaan päätellä, mitkä kirjat tunnettiin kristinuskon ensimmäisinä vuosisatoina.
Kaanon eli luettelo kristillisen kirkon hyväksymistä kirjoista vahvistettiin sen vuoksi, että liikkeellä alkoi olla kirjoituksia, joiden sisältö ei vastannut sitä, mitä kristikunta jo tiesi Jeesuksen elämästä.
Dan Brownin tunnetuiksi tekemillä salaliittoteorioilla ei ole mitään tekemistä historiallisen kristinuskon kanssa.
Lähteet:
Edwards, Brian H. 2006. Nothing But The Truth. Darlington: Evangelical Press.
Korkki, Riku. 2010. Miksi juuri meidän jumalamme olisi se oikea? Aamulehti 18.11., B18.
keskiviikko 17. marraskuuta 2010
Minotaurus ja muita satuolentoja
Theseus surmaa Minotauruksen. Kreikkalainen maalaus, kuva Wikipediasta.
Joel Kontinen
Hiljattain TV1:n esittämässä sarjassa Antiikkia ja arvoituksia (Louis la Brocante) antiikkikauppias Louis Romanin ex-vaimon veljenpoika Tintin ostaa Minotaurusta esittävän taide-esineen. Tintin kuvittelee tehneensä hyvät kaupat, koska esineen pohjassa näyttää olevan itsensä Pablo Picasson nimikirjoitus.
Antiikin Kreikka ei ollut tunnettu vain demokratiasta ja filosofeista. Populaarikulttuuri oli tuolloin yllättävän evolutionistinen.
Filosofiakin oli varsin kiinnostavaa.
Anaksimandros (n. 610-545 eKr.) esimerkiksi opetti, että elämä alkoi vedestä ja ryömi vähitellen maalle, kun oliot muuttuivat toisiksi. Herakleitos (n. 535-475 eKr.) puolestaan väitti, että luonto on jatkuvassa muutoksen tilassa.
Minotaurus oli puoleksi ihminen, puoleksi härkä. Yhdistelmän ei pitäisi hämmästyttää ketään, joka on nähnyt apinaihmisen kuvan esimerkiksi lukion biologian kirjan sivuilla.
Kun hylätään se, mikä on ilmeistä – eli Jumala Luojana, keksitään tilalle jotain muuta, esimerkiksi se, että luonto loi itse itsensä.
TV-sarjan Tintinin epäonneksi Picasson nimikirjoitus oli väärennetty.
Niin ovat myös aikamme apinaihmiset.
Lue lisää evoluution juurista tästä.
maanantai 15. marraskuuta 2010
Kun Aadam vanheni 50 000 vuotta: Progressiiviset kreationistit ja ihmiskunnan ikä
Progressiiviset kreationistit eivät luota yksin Moosekseen. Kuva Wikipediasta.
Joel Kontinen
Progressiivinen kreationismi on näkemys, jonka mukaan Genesiksen luomisviikko kesti miljoonia vuosia. Etenkin amerikkalainen Reasons to Believe –järjestö markkinoi tätä pitkän aikavälin luomista, joka on teologisesti erittäin ongelmallista.
Vielä vuonna 2005 astronomi Hugh Ross ja biokemisti Fazale Rana tiesivät, että Jumala loi Aadamin noin 50 000 vuotta sitten. Tämä osoittautui varsin ongelmalliseksi ratkaisuksi, koska esimerkiksi Australiasta on löydetty aboriginaalien fossiileja, jotka on ajoitettu huomattavasti vanhemmiksi ja Etiopiasta on kaivettu H. sapiensin pääkallo, jota myös pidettiin paljon vanhempana kuin 50 000 vuotta.
Uusimmassa Reasons to Believen uutiskirjeessä Fazale Rana sanoo, että Aadam ja Eeva luotiin noin 80 000 – 120 000 vuotta sitten.
Progressiivinen kreationismi on muutenkin ongelmallinen luomisnäkemys. Sen mukaan esimerkiksi Floresin ihminen ja neandertalilaiset olivat sieluttomia apinaihmisiä.
Mikään Raamatussa ei viittaa siihen, että apinaihmisiä olisi koskaan ollut olemassakaan.
Se ei myöskään tue progressiivista luomista.
Lähde:
Rana, Fazale. 2010. Were They Real? The Scientific Case for Adam and Eve. New Reasons to Believe 2:4, 4-6.
sunnuntai 14. marraskuuta 2010
Uusi tutkimus: Maapallo oli vetinen jo ehkä ensimmäisestä päivästä lähtien
Genesis kertoo, että planeetallamme oli runsaasti vettä jo alussa. Kuva: NASA.
Joel Kontinen
”Ja maa oli autio ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden päällä, ja Jumalan Henki liikkui vetten päällä.” Näin Genesis kuvaa planeettamme syntyhetkiä.
Nebulaarihypoteesia tai jotain muuta naturalistista aurinkokunnan syntyteoriaa kannattavat tähtitieteilijät ovat yleensä uskoneet, että Maa oli aluksi liian kuuma, jotta täällä olisi voinut olla nestemäistä vettä.
Maapallon valtamerien synty on pitkään askarruttanut astronomeja. He ovat ehdottaneet komeettoja mahdollisiksi veden alkulähteiksi, mutta komeettojen vesi eroaa koostumukseltaan Maan vedestä. Asteroidien törmäykset eivät myöskään kykene ratkaisemaan ongelmaa, koska niiden alkuaineet eroavat oleellisesti niistä, joita on Maassa. Niissä on esimerkiksi enemmän platinaa kuin planeetallamme.
Lontoon University Collegen kemisti Nora de Leeuw ja kollegat jäljittelivät maapallon oletettua syntyprosessia tietokonesimulaatiolla. He päättelivät, että pölyhiukkaset pystyvät tarttumaan veteen jopa 630 Celsius-asteessa. Heidän mukaansa täällä saattoi siis olla nestemäistä vettä jo alussa.
Tutkijat julkaisivat tuloksensa hiljattain Chemical Communications –lehdessä.
Vaikka Leeuw'n ja kollegoiden peruslähtökohta eroaa oleellisesti siitä, mitä Mooses kirjoitti Genesiksessä, heidän tutkimuksensa osoittaa aurinkokunnan naturalististen syntyteorioiden heikkoudet ja viittaa siihen, että Mooses tiesi, mitä hän kirjoitti sanoessaan, että maapallolla oli vettä jo alussa:
”Ja Jumala sanoi: ’Kokoontukoot vedet, jotka ovat taivaan alla, yhteen paikkaan, niin että kuiva tulee näkyviin’. Ja tapahtui niin. Ja Jumala kutsui kuivan maaksi, ja paikan, mihin vedet olivat kokoontuneet, hän kutsui mereksi. Ja Jumala näki, että se oli hyvä." (1. Moos. 1:9-10).
Lähde:
Shiga, David. 2010. Earth may have had water from day one. New Scientist 2785 (5.11.).
Miltä näytti maailman vanhin katkarapu? – Nykykatkaravulta, tietenkin
Katkarapu. Kuva: National Oceanic and Atmospheric Administration (NOAA), Wikipedia.
Joel Kontinen
Katkarapu ei juurikaan ole muuttunut "360:een miljoonaan vuoteen”. Hiljattain Oklahomasta löydettyä 70 millimetriä pitkää katkaravun fossiilia pidetään maailman vanhimpana katkarapuna.
Kuluneella viikolla The Journal of Crustacean Biologyssä julkaistu löytö on sikäli erikoinen, että katkarapuvainajan lihakset ovat säilyneet yllättävän hyvin.
Katkarapu näyttää aivan nykyisiltä lajitovereiltaan.
Evoluutio määritellään monesti muutokseksi, mutta katkaravut ovat pysytelleet katkarapuina, sudenkorennot sudenkorentoina, kalmarit kalmareina, varsieväkalat varsieväkaloina, mollukkiravut mollukkirapuina ja tuatarat tuataroina koko sen ajan, kun dinosauruksista piti tulla lintuja ja varhaista nisäkkäistä ihmisiä.
Muutosta sitkeästi vastustavat eläimet tukevat selvästi Genesiksestä tuttua lajiensa mukaan –periaatetta. Lajit pysyttelevät itsepintaisesti samanlaisina. Edes oletetut vuosimiljoonat eivät ole saaneet niitä muuttumaan dramaattisesti.
Lähde:
Minogue. Kristen. 2010. ScienceShot: World's Oldest Shrimp Is Still Strong.
ScienceNOW (11.11.)
lauantai 13. marraskuuta 2010
David Livingstone: Lähetyslääkäri, joka kampanjoi orjakauppaa vastaan
Tohtori Livingstone, otaksun? Stanleyn ja Livingstonen historiallinen kohtaaminen marraskuussa 1871. Kuva Wikipediasta.
Joel Kontinen
Kristinusko ei ole vain teoriaa. Skotlantilaiselle lähetyslääkärille ja tutkimusmatkailijalle David Livingstonelle (1813 - 1873) usko merkitsi myös pahuuden vastustamista.
Vaikka kristityn poliitikon William Wilberforcen ponnistukset olivat saaneet orjakaupan loppumaan Brittiläisestä imperiumista vuonna 1833, arabit yhä kaappasivat Itä-Afrikan mustia asukkaita orjiksi. Orjia tapettiin, haavoitettiin tai kuoli tauteihin arviolta viisi kertaa enemmän kuin mitä orjakauppiaat lopulta onnistuivat laivaamaan.
Livingstone piti orjakauppaa räikeänä vääryytenä, ja hän ponnisteli saadakseen sen loppumaan.
Stanleyn ja Livingstonen kohtaamisesta tuli tällä viikolla kuluneeksi 139 vuotta.
Lähteet:
Dr Livingstone, I Presume? Christianity. com.
BBC: Historic Figures/ David Livingstone (1813 - 1873)
perjantai 12. marraskuuta 2010
Maailmankatsomus ratkaisee suhtautumisen eutanasiaan
William-Adolphe Bouguereau: Kuoleman päivä (1859). Kuva Wikipediasta.
Joel Kontinen
Eutanasiakeskustelu jatkuu Aamulehdessä. Keskiviikkona lehti julkaisi Parkinson-liiton varapuheenjohtaja Timo Korvan ajatuksia. Hänen mukaansa terveydenhuollon niukat resurssit, potilaiden pelot ja omaishoitajien kohtuuton työtaakka puhuvat eutanasian puolesta.
Korvan mielestä Suomessa pitäisi harkita aktiivisen eutanasian käyttöönottoa. Selkokielellä se tarkoittaa ihmisten surmaamista.
Vihreiden kansanedustaja Oras Tynkkynen ilmoitti kannattavansa Korvan ehdotusta:
”Itse kannatan sitä, että tarkkaan rajatuissa tapauksissa vakavasti ja parantumattomasti sairaat, pahoista kivuista kärsivät ihmiset voisivat omasta vakaasta tahdostaan saada armokuoleman eli eutanasian.”
Tynkkysen näkemys on ongelmallinen. Eri ihmiset esimerkiksi määrittelevät sanan vakava eri tavalla. Kuka takaa, ettei vakavasti sairasta ihmistä painosteta luopumaan elämästään? Sitä paitsi jotkut ovat parantuneet ”parantumattomasta” sairaudesta.
Korvan mielipiteet synnyttivät odotetusti myös kiivasta kritiikkiä. Perjantaina Mervi Räihä syytti lehden lukijapalstalla Korvan tulkintaa Parkinsonin taudista täysin vääräksi:
“Korva antoi siitä synkän ja harhaanjohtavan kuvan puhumattomana, täysin avuttomana sängyn pohjalla makaavana joukkona kärsiviä ihmisiä, jolle armokuolema vain tuo helpotuksen.”
Räihä jatkaa:
“Korvan tulevaisuudenkuva on pelottavan yksipuolinen, monet kanssaparkkikset ovat 20-30 vuotta sairastettuaan menossa mukana, toiset avustajan kanssa, mutta mukana kumminkin.”
Sivistysvaltio tunnetaan siitä, että se kunnioittaa kansalaistensa elämää, myös sairaiden ja vammaisten. Vihreät ajavat eläinten oikeuksia, mutta siinä hötäkässä sairaat jäävät jalkoihin eikä kristillisistä arvoista ole jäljellä kuin rippeet heidän pohjimmiltaan darvinistisessa agendassaan.
Lähteet:
Määttänen, Markus. 2010. Jälkilöylyt: Pitäisikö säätää laki eutanasiasta? Aamulehti 12.11., B20.
Räihä, Mervi. 2010. Parkinsonin taudista täysin harhaanjohtavaa tietoa. Aamulehti 12.11., B22.
Vehviläinen, Maija. 2010. ”Kuolema olisi sairauden loppuvaiheessa parasta”. Aamulehti 10.11., A4.
torstai 11. marraskuuta 2010
Kuoleman kulttuuri – osa 3
Länsimaisessa kulttuurissa kuolemaa ei aina pidetä ystävänä. Kuva Wikipediasta.
Joel Kontinen
Syksyllä 2009 kirjailija Kaari Utrio herätti kiivastakin keskustelua käytettyään orwellimaista ilmausta ystävälliset unipillerit.
Keskustelu eutanasiasta on taas kerran kiihtynyt mediassa. Esimerkiksi Aamulehti on uutisoinut siitä useita kertoja viime päivinä. Eutanasia (kr. εὖ θάνατος) tarkoittaa hyvää kuolemaa, mutta sana ei kristillisestä perspektiivistä katsottuna välttämättä tarkoita hyvää.
Raamattu kuvaa kuolemaa viholliseksi. Se tuli maailmaan synnin seurauksena. Genesiksen kaksi ensimmäistä lukua kuvaa täydellistä maailmaa, jossa ei ollut kärsimystä eikä kuolemaa, ja Ilmestyskirja kertoo tulevasta maailmasta, jossa ei myöskään ole kipua, sairautta eikä kuolemaa.
Täällä murheen laaksojen maailmassa yli 80 prosenttia suomalaisista hyväksyy eutanasian. Armokuolemaa puolustetaan sillä, että se säästää sairaita kivuilta.
Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Esimerkiksi arkkiatri Risto Pelkonen on kritikoinut ihmisiä, jotka muodostavat käsityksensä eutanasiasta liian hätäisesti.
Aamulehden toimittaja Aila-Liisa Laurila kirjoitti osuvasti:
”Eutanasian hyväksyminen antaa kuvan tehoyhteiskuntamme arvoista. Sen mukaan elämä on turhaa, jos siitä ei ole enää mitään hyötyä. - - Yhteiskunnan yleisessä keskustelussa ei nähdä mitään arvoa elämällä sinänsä.”
Laurila jatkaa:
”Elämällä näyttää olevan täysi oikeutus vain, kun se on käytettävissä tuotantokoneiston käyttövoimana. Sairas ei ole arvokas, eikä sairaan ole helppo perustella omaa olemassaoloaan.”
Tästä on vain pieni askel siihen, mitä Saksassa tapahtui 70 vuotta sitten.
Uuden testamentin mukaan kaikki ihmiset ovat arvokkaita, joten kristittyjen tehtävä on puolustaa elämää – hedelmöityksestä aina viimeiseen hengenvetoon saakka.
Lähde:
Laurila, Aila-Liisa. 2010. Tarvitaan laki eutanasiasta. Aamulehti 11. 11., B22.
keskiviikko 10. marraskuuta 2010
Darvinismin epäily ei juurikaan ole vähentynyt Suomessa
Kolmasosa suomalaisista ei pidä tätä sukulaisenaan. Kuva Wikipediasta.
Joel Kontinen
Vaikka koulut ja media yrittävät tyrehdyttää suomalaisten kriittisen ajattelun pakkoevoluutiolla, uusi tiedebarometri tietää kertoa, että darvinismin kannatus ei maassamme ole juurikaan muuttunut kolmessa vuodessa.
Tiedebarometri 2010 perustuu 1031:n satunnaisesti valitun, 18-70 –vuotiaan suomalaisen vastauksiin. Kuten tavallista, Ahvenanmaa jäi pois kyselystä.
Edes Darwinin juhlavuosi ei sanottavasti lisännyt evoluution kannatusta.
Vuonna 2007 66 prosenttia tutkituista ilmoitti uskovansa darvinistiseen evoluutioon. Tämä vuonna osuus oli 68 prosenttia, joskin täysin eri mieltä väitteeseen "ihminen on kehittynyt vuosimiljoonien aikana muista, varhaisemmista eläinlajeista" suhtautuneiden määrä nousi yhdellä prosentilla.
Kolmasosa suomalaista ei siis ole vakuuttunut darvinismin kyvystä selittää elämän kehitystä ja monimuotoisuutta.
Lähde:
Tiedebarometri 2010
http://www.aka.fi/Tiedostot/Tiedostot/Julkaisut/Tiedebarometri%202010.pdf
tiistai 9. marraskuuta 2010
”Ihminen on luonut Jumalan” - Feuerbachin hengessä Aamulehden lukijapalstalla
August Weger: Ludwig Feuerbach. Kuva Wikipediasta.
Joel Kontinen
Saksalainen filosofi Ludwig Feuerbach (1804-1872) ei ollut kristinuskon ystävä. Hän käänsi Genesiksen asetelman päälaelleen. Hänen mukaansa Jumalaa ei ole olemassa, vaan ihminen on luonut Hänet omaksi kuvakseen.
Ei ihme, että marxilaiset miltei adoptoivat hänet. Kun Neuvostoliitto ja kommunismi olivat vielä voimissaan, itänaapurissa painettiin kilokaupalla Feuerbachin kirjoja ja hänestä tehtyjä marxilaisia tutkimuksia, jotka tuolloin olivat sikäläistä huipputiedettä.
Hiljattain nimimerkki Usko Pois myötäili Feuerbachin perusteesiä Aamulehden lukijapalstalla:
”Minun käsittääkseni jumalaakaan ei ole, vaan ihminen on itse luonut hänet. Tai jos jumala on, me emme tiedä siitä mitään.”
Nimimerkkikirjoittaja on siitä huolimatta oivaltanut, että tämä ei ehkä riitä:
”Jos elän niin oikein ja hyvin kuin pystyn, se riittää myös mahdolliselle jumalalle, joka ei tietenkään erottele ihmisiä uskonnon mukaan.”
Ei riitä alkuunkaan. Kristinusko vaatii ehdotonta sitoutumista. Pelastus on sitä paitsi yksin armosta.
Usko Pois huomaa, että moraalia ei ehkä sittenkään voi selittää ateismin avulla. Ja toisin kuin Feuerbach, joka piti uskontoa vahingollisena, nimimerkki myöntää, että kristinuskossa on myös hyvää:
”Arvomaailmassani on paljon sellaista, minkä olen omaksunut jo lapsena kristinuskosta. Siellä ovat hyvän elämän ohjeet, kuten kaikissa uskonnoissa.”
Kirjoitus on kaiken kaikkiaan hiukan hämmentävä. Jos kristinusko on hyvää, niin miksi siitä pitäisi pysyä loitolla? Vai onko syy siinä, että nimimerkki ei löytänyt täydellisten opetuslasten joukkoa vaan yhteisön, jonka jäsenet heijastavat kristinuskon Perustajaa varsin heikosti ja epätäydellisesti?
Lähteet:
Byhovski, Bernard. 1980. Ludwig Feuerbach. Suom. Vesa Oittinen. Helsinki: Kansankulttuuri.
Darwin, Charles. Kirje William Grahamille 3.7. 1881. Teoksessa Francis Darwin (toim.). 1887. The Life and Letters of Charles Darwin Including an Autobiographical Chapter. Osa 1, 315-316. Lontoo: John Murray.
http://darwin-online.org.uk/content/frameset?itemID=F1452.1&viewtype=text&pageseq=1
sunnuntai 7. marraskuuta 2010
Kristillisdemokraatit saaneet yli 1 200 uutta jäsentä kolmessa viikossa
Joel Kontinen
Lokakuun alussa Kristillisdemokraattien jäsenmäärä oli 8 000. Perusarvoja puolustava puolue on saanut 1 220 jäsentä lisää kolmessa viikossa eli sen jälkeen kun Päivi Räsänen puolusti kristillisiä arvoja TV:n Homoillassa. Puoluesihteeri Peter Östman arvelee, että suurin osa KD:hen viime aikoina liittyneistä on tullut Keskustasta ja Kokoomuksesta.
”Yleisin liittymisperustelu on ollut, että ihmiset ovat kauan seuranneet kyseisten puolueiden arvotyhjiötä. Ihmiset ovat arvostaneet sitä, että joku vihdoinkin uskaltaa olla jotain mieltä ja seistä sanojensa takana”, sanoo puoluesihteeri Peter Östman.
USA:ssa äänestäjät suosivat viime viikon välivaaleissa konservatiivisia arvoja kannattavia ehdokkaita. On kiinnostavaa nähdä, käykö niin myös Suomessa ensi huhtikuussa.
Lähde:
Kristillisdemokraattien verkkosivusto.
Uusi tutkimus: kivikauden aseet olivat hämmästyttävän kehittyneitä
Luolamaalauksia. Museo Regionale Archeologico, Palermo. Kuva: Bernhard J. Scheuvens, Wikipedia.
Joel Kontinen
Darvinistit yllättyvät kerta toisensa jälkeen, kun arkeologiset löydöt eivät alkuunkaan vastaa heidän käsitystään muinaisaikojen ihmisistä. Vähän aikaa sitten he huomasivat, että kivikauden papualaiset olivat taitavampia kuin he olivat kuvitelleet. Hiljattain heille selvisi, että eurooppalaiset jauhoivat viljaa jo silloin, kun heidän piti vielä olla pelkästään metsästäjiä.
Lisää yllätyksiä on tulossa. Äskettäin Vincent Mourre Toulouse-Le Mirailin yliopistosta kollegoineen tutki Etelä-Afrikasta löydettyjä, kivestä valmistettuja teräaseita, jotka ilmeisesti olivat keihäänkärkiä. Science julkaisi tutkimustulokset viime viikolla.
ScienceNOW raportoi, että varhaiset ihmiset osasivat käyttää hämmästyttävän kehittynyttä tekniikkaa valmistaessaan terä-aseita. He eivät paukutelleet kiveä toisilla kivillä vaan työstivät niitä terävillä esineillä.
Luolasta löydetyt esineet on ajoitettu 75 000 vuoden ikäisiksi. Evolutionistit olivat aiemmin otaksuneet, että tällainen kuorimistekniikka kehittyi vasta 20 000 vuotta sitten.
Evolutionistit tunnetaan siitä, että he mielellään paisuttelevat löytöjen ikiä, joten meidän on syytä suhtautua kriittisesti 75 000 vuoteen.
Löydöt joka tapauksessa viittaavat siihen, että Genesiksen kuvaus alkuajan ihmisistä on luotettavampi kuin darvinistinen versio. Jumalan kuvaksi luotu ihminen ei koskaan ollut murahteleva apinaihminen vaan luova olento jo alusta lähtien.
Lähde:
Minogue, Kristen. 2010. Stone Age Toolmakers Surprisingly Sophisticated. ScienceNOW (28. 10.).
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)